lauantai 31. elokuuta 2024

Lakkalassa jokainen päivä on luonnon päivä



Kainuunharmaat tärkeässä kesätyössään  Kolin Lakkalassa. 

Lakkala on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema Kolin kansallispuistossa.  Herajärven vanhan tilan rantaniittyjen peltoja hoitaa t:mi Satuhaka laiduneläinten avulla. Tänä vuonna töissä on ollut lampaat, mutta myös hevosia ja nautoja käytetään. Kesäisin Metsähallitus myy Lakkalaan suosittuja paimenviikkoja.  Paimenet huolehtivat aina viikon verran vuorollaan lampaista. Lähinnä tehtävinä on lampaiden laskeminen, kivennäisten jako, rapsuttelu ja iltaisin niiden siirtäminen laitumien sisällä olevaan turvalliseen petoaitaan. Kansallispuiston aluella liikkuu paljon ahmoja, susia ja karhuja ja näin pyritään takaamaan lampaiden turvallisuus. 

Nämä maisemat olisivat kasvaneet umpeen ja köyhtyneet ilman ihmisten ja lampaiden huolenpitoa. Toivotaan, että tämä hieno toiminta jatkuu, koska oikein järjestettynä siitä hyötyvät kaikki: luonto ja sen monimuotoisuus, maisema, laiduneläimet, matkailu, Metsähallitus ja laidunyrittäjät. Huolissani olen lukenut, miten ELY-keskuksien byrokratian rattaat meinaavat laittaa laidunyrittäjät ahtaalle tukimaksuja epäämällä ja sovittuja laidunsopimuksia purkamalla. 








Pidetään huolta luonnosta niin se pitää huolta meistä. Sain viettää elokuun lopulla voimaannuttavan viikon Lakkalassa luonnon rauhassa ja lampaiden hellässä hoivassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja elämäni uusia kuvioita. Intohimo luontoon, valokuvaamiseen ja maatiaisiin pitää minut edelleenkin liikkeellä, vaikka korona ja muut vaivat yrittävätkin laittaa kiviä kenkiin. 



Hyvää Suomen luonnon päivää!