perjantai 26. maaliskuuta 2021

Kevään merkkejä Räpsöössä

 



Puolitoista viikkoa sitten maisema oli vielä talvinen, vaikka valo enteili jo kevättä.



Kadut olivat aamuisin kuuraisia yöpakkasten jäljiltä, mutta Pieta aloitti jo pyöräilykauden matkalla päiväkotiin.




Kalasataman sulaan alkoi kerääntyä lintuja: koskeloita ja lokkeja.



Merikotkakin päivysti jään reunalla. 


Aamulenkille pitää lähteä aina varhempaan, jos mielii nähdä auringonnousun.




Joutsenet ja mustarastas ovat kevään airueita Reposaaressakin. Tänne ne tulevat vain  vähän aiemmin kuin Pohjois-Karjalaan.



Satamaranta


Takarannalla alkaa viikonloppuisin olla tungokseen asti auringon palvojia.


Kevätmyrskyt sulattavat viimeiset jäälohkareet.


Harmaahaikaroita ja sinisorsia vierasvenesataman aallonmurtajalta kuvattuna



Harmaahaikarat ovat meikäläiselle hieman outoja, mutta telkän kosioleikit tuttuja Kolin keväistä.


Nämä lienevät merihanhia, sekin uusi tuttavuus.


Auringonlaskun aikaan Junnilan rannassa





torstai 11. maaliskuuta 2021

Ilmarin kyytöt

 

Kun ohitamme Tornion matkalla pohjoiseen, poikkeamme valtatieltä syrjään Kantojärvelle, jossa sijaitsee Ilmari Majurin Oukamäen tila. Olin jo pitempään haaveillut pääsystä tutustumaan Ilmarin kyyttötilaan. 



Ilmari on intohimoinen maatiaisihminen, joka on omistanut elämänsä itäsuomenkarjan eli kyyttöjen pelastamiselle. Hän osti vähän yli kaksikymppisenä nuorena miehenä kiteeläisen Vieno Nenosen yllättäen löytyneen eristyneenä säilyneen arvokkaan kyyttökarjan. Muutamien mutkien jälkeen hän on nyt parikymmentä vuotta myöhemmin palannut karjansa kanssa takaisin syntymäseudulleen Tornion Kantojärvelle. Kuvassa edellisenä yönä syntynyt vasikka.


Maitoa riittää sekä vasikalle että ihmisille.



Ilmarilla on komea parvi maatiaiskanoja ja kukkoja. Hämeenkanta on väriltään mustanpuhuvaa.


Ilmarilla ei ole traktoria, vaan kaksi suomenhevostammaa, joilla raskaat työt hoituvat. Ilmari on ammatiltaan myös kengittäjä. Nuoremman tamman Irinjan emänisä on Pilven Poika, isä on Saran Sovitus. Irinja lähdössä reippaana lannanajoon. 



Olin esittänyt Ilmarille toiveen,että saisin kuvata nimenomaan paskanajoa. Tätä suomenhevoselle ennen niin tuiki tavallista työtä ei varmasti monessa paikkaa enää pääse näkemään. Ilmarille ja hevosille se on lähes joka päiväistä rutiinia. Siitä pitää parikymmenpäinen kyyttölauma huolen. Kiitos ja kumarrus Ilmarille, että pääsin kuvaamaan kunnon työntekoa suomenhevosella ja vielä Pipon jälkeläisellä! 





Ilmarin lehmät asuvat vanhanaikaisessa parsinavetassa. Enpä ole  ennen nähnyt näin puhdasta ja kaunista karjaa talviaikaan.  Ilmari ei säästele kuivikkeissa ja uhraa paljon aikaa lehmien hyvinvointiin. 


Lehmät pääsevät ulos joka päivä myös talvella. Kesällä ne saavat laiduntaa luonnonniityillä. 


Ilmarilla on kaksi nuorta lapinporokoiraa, jotka opiskelevat paimenkoiran hommia.


Karjassa on myös muutama lapinlehmä (pohjoissuomenkarjan lehmä ) ja vasikka.







Kiitos, että sain käydä ja menestystä arvokkaalle työllesi, Ilmari!

Ilmarin ajatuksia ja elämäntapaa sunnuntaina alkavassa kolmiosaisessa Ylen dokumentissa Kaikki irti eläimestä (on jo Areenassa),  sen ensimmäisessä osassa Näkymätön lehmä  Suosittelen!





lauantai 6. maaliskuuta 2021

Pilvipolun poropaimennusleiri Saajománnussa


Pilvipolun kahden päivän poropaimennusleiri pidettiin heti maaliskuun alussa Saajománnun porotilalla  Pellossa Minna Mäntyranta-Mustosen ohjauksessa. Onneksi leiri saatiin koronarajoituksista huolimatta pidettyä.


Leirillä oli 7 Unnan jälkeläistä. Unna itsekin pääsi toisena päivänä paimentamaan poroja. Edellisestä kerrasta olikin peräti 5 vuotta. Ilo oli katsella sitä varmuutta ja laumanlukutaitoa, millä Unna pani porot liikkeelle. (kuvat Terhi Honkonen)



Unnan ensimmäisestä pentueesta ( isä Korpikairan Ikirouta) oli 2 jälkeläistä.  Pilvipolun Neakkel-Ránne on nyt kolmivuotiaana täysin toimiva porokoira, mitä työtä se kotitilallaan Kittilässä tekeekin. Ránnen emäntä ei itse jalkahaverin takia voinut ohjata koiraa. Hienosti Ránne toimi vieraan ohjauksessa. 


Tiina ja Ránne laittavat porot pienestä aidasta kujan kautta kirnuun.


Veli Pilvipolun Neakkel-Rino on perhekoira, joka oli kerran vuoden ikäisenä  ollut poroilla. Vauhdikas Rino toimi hienosti poroilla ja kuunteli hyvin emäntäänsä. 


Unnan toisesta, Vilgesjuogi- pentueesta oli kuudesta pennusta mukana neljä. Pennut ovat nyt vuoden ja 9 kuukautta vanhoja. Yksi on lupaava porokoiran alku Sevettijäevellä. Kaikki neljä mukana olleet ovat perhe- ja harrastuskoiria. Vauhtia ja paimennusintoa löytyi runsain mitoin. 


Pentueen isä Pilvipolun Eemeli oli myös mukana.  


Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi



Pilvipolun Háldi Vilgesjuogi

 

Pilvipolun Virggo Vilgesjuolgi eli Halla




Pilvipolun Naattu Vilgesjuolgi eli Hohka


Unnan kolmannet pennut ovat vasta 9 kuukautta vanhoja. Pentueen isä on Pilvipolun Helmen Arwo. Kaksi pohjoisessa asuvaa narttupentua pääsi paikalle yhdeksi päiväksi. 


Pilvipolun Impi Repolainen eli Imppu



Pilvipolun Silva Repolainen



Lisäksi omia kasvatteja leirillä oli Zinaida Lunan ja Poropeukalon Sokerijussin komea poika Pilvipolun Metsänaikapoika eli Otso. Otso täyttää kesällä 3v.



Kiitokset aktiivisille kasvattieni omistajille. Minulla oli hieno tilaisuus tehdä vähän analyysiä kasvatustyöni tuloksista. Minullahan  on alusta asti olla tavoitteena poropaimennusominaisuuksien säilyttäminen. Yhteisiä piirteitä kasvateillani on vahva moottori paimennukseen. Se näkyy aluksi ehkä liikanakin innokkuutena ja vauhtina. Aika nopeasti koirat kuitenkin rauhoittuvat ja alkavat lukea laumaa. Toinen yhteinen ominaisuus oli ohjaajaherkkyys. Vaikka koirat ovat vilkkaita, ne ovat melko pehmeitä ja herkkiä ohjaajan viesteille. Tämä tuo koulutukseen haasteita. Hyvin omistajat ottavat haasteet vastaan ja minulla on tunne, että jokainen kasvattini on löytänyt juuri sille sopivan oman ihmisen. (yläkuvassa Háldi ja alakuvassa Silva).





Mukana leirillä oli myös Unnan veli Rannu (yllä), Pilvipolun Velho-pentujen isä  ja sen poika Viima (alla), jonka emä on paimensukuinen Virkku. Viima oli täysin pätevä porokoira, vaikka näki leirillä porot ensi kertaa. 



Pilvipolkulaiset kiittävät Minnaa, Raitaa,poroja ja lampaita!


Leiriläisten kommentteja: "Ihana leiri. Ihan todella paljon saatiin apua kaikessa. Tämä leiri on ollut parasta, mitä koiran kanssa ikinä olen kokenut "



Lampaat hoitivat ansiokkaasti halausterapeuttien virkaa, kun muut lähikontaktit oli kielletty.