Rölli Hailuodossa

Mieronkiertäjä minussa houkutteli  marraskuiselle rengasmatkalle. Pakkasin kamerat ja kampsut reppuun ja pieneen matkalaukkuun. Pyörähdin  junalla Tampereen kautta Ouluun.

Oulusta retkeilimme siskoni Mallan kanssa  Hailuotoon. Mansin veli, siskon pereheen koira Rölli oli mukana. Rölli on  Piparin ja rekisteröimättömän porokoiran Onnin poika viimeisestä pentueestani. Porokoirasukuisesssa pentueessa on taustalla myös pitkäkarvaisia porokoiria. Rölli muistuttaakin hyvin paljon paimensukuista lapinkoiraamme Pilvipolun Pepeä. Luonteeltaan se on myös hyvin samanlainen, viisas ja lempeä.

Rölli on puolitoistavuotias

kultainen

utelias

Oulusta matka jatkui bussilla Kuusamoon ja sieltä Oulangan kansallispuistoon. Täältä kaamokseen hiljentyvästä Oulangasta kuvia ja juttua seuraavassa päivityksessä. Nyt lähden aamukävelylle Kiutakönkäälle.

Lunta odotellessa

Tänä syksynä  minulla on ollut pitkään monta asiaa epämääräisesti kesken. Nyt tulevaisuuden suunnitelmat alkavat selkiytyä. Minulla on luvassa mieluisia töitä kuvaamisessa ja kirjoittamisessa ainakin vuodeksi eteenpäin. Sitä ennen  tekisi mieli lähteä pienelle seikkailumatkalle. Mieli on hieman levoton.

Olen joutunut seuraamaan läheltä muiden murheita: nuoren työnhakua tässä markkinatalouden ruhjomassa yhteiskunnassa ja toisaalta vanhenemisen ahdistusta.
Syksystä selviää, kun  etsii valonpilkahduksia. Niitä löytyy aina, kun on valppaana. Sekä luonnossa että omassa elämässä.
Tässä muutamia valonhetkiä tältä syksyltä:

Yksi vakiokuvauspaikkani on yläkerran ikkuna, josta avutuu maisema Käränkävaaralle. Lokakuun alussa lehdet olivat vielä enimmäkseen puissa. Usein usvapilvet peittävät vaaran näkyvistä.

Lokakuussa täydenkuun aikaan satoi lunta, joka pysyi maassa pari päivää.

Koti otavan alla

Närhi ensilumilla

Nyt on pari viikkoa maisema taas ollut enimmäkseen harmaa.

Linnut ovat maiseman iloisia väripyrähdyksiä.

Minuun on iskenyt neulomisen himo. Monta vuotta oikea käteni ei reuman takia ole taipunut puikon ympärille. Jätin hyvästit rakkaalle harrastukselle ja jaoin pois langat ja puikot. Nyt on tapahtunut ihmeparantuminen. Olen tilannut suomenlampaan ja kainuunharmaan lankoja lampureilta ja Pelson vankilasta, jossa on suomenlampaan geeenipankkikatras. Sieltä sain myös ruskean lampaan villaan. Villalampaiden myötä ajatukseni siirtyvät luontevasti seuraavan työni pariin.

Maatiaisjuureni

Löysin isäni albumista valokuva-aarteen. Kuvassa ovat ukkini, isänisä Antti Hassinen ja hänen vaimonsa Hilja Hassinen Tohmajärven Tikkalassa omalla pihallaan joskus 1950-luvulla. Ukkini oli tervaskanto, joka eli yli 90 vuotiaaksi. Kun hän tuli meille käymään, hän istahti keittiön penkin päähän ja sanoi, että kerronpa teille suakkunan. Hän kertoi nuoruudenaikaisista savotoista Karjalan metsissä. Ukki oli hevosmies ja hänellä oli myös lampaita. Ukin siistospässit saivat palkintoja maatalousnäyttelyssä.
Hilja oli ukin kolmas vaimo eikä siis ollut oikea mummini. Me lapset kuitenkim kutsuimme häntä Tikkalan mummiksi. Hänellä oli pari, kolme kyyttöä. Muistan, että yhtä niistä piti vähän varoa, koska se oli vihainen.
Minut on kutsuttu ensi kesäksi näyttelyvieraaksi Jyväskylän yliopston museon luonnontieteelliselle osastolle. Museo sijaitsee Jyväskylän Harjulla vesitornissa. Esittelen siellä maatiaisia toukokuusta syyskuuhun. Tämä kuva tulee olemaan siellä kunniapaikalla. Odotan innolla vierailua maatiaisteni kanssa entiseen opiskelukaupunkiini.
Kanakirjani "Omat kanat, omat munat" alkaa minun osaltani olla valmis. Se ilmestyy ensi keväänä Tammen kustantama. Nyt on aika hieman huoahtaa ison urakan jälkeen. Mutta en voi mitään sille, että lampaat jo iloisesti hyppelevät aitojen yli unissani ja päiväunissanikin.