Muutosten helmikuu

Matkustin Porin  Reposaareen helmikuun loppupuolella. Sain heti esimakua tulevan kotikaupungin nopeasti vaihtelevasta säästä. Kuuntelin Tuuli-myrskyn yönä meren pauhua turvallisesti uudessa kodissani. Meren pinta kohosi uhkaavasti ja aamulla reposaarelaiset totesivat, että saaren kärjessä Merimestassa myrsky oli murjonut parkkipaikan asfalttia säpäleiksi. Merenpinta oli ollut korkealla pitkin länsirannikkoa.

Edellisenä päivänä oli tyttäreni Laura Liljan todella ajankohtaisen näyttelyn Ilmaisia ämpäreitä-avajaiset Poriginal-galleriassa. Installaatio lainatuista ämpäreistä ja vedestä käsittelee ilmastokriisiä, merenpinnan nousua ja turhaa muovin käyttöä.
Näyttelyesitteessä Laura  kertoo: "Kaikki mukana olevat ämpärit on lainattu ihmisiltä, yrityksiltä, oppilaitoksilta ja muilta kaupungin toimijoilta. Veden pinnan korkeus ämpäreissä, 20 cm, vastaa hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin ennustetta keskimääräisestä merenpinnan noususta vuodesta 2020 vuoteen 2050. Nousu on kiihtyvää, ilman järeitä ilmastotoimia se voi kohota jopa yli metriin vuoteen 2100 mennessä.

Myrskyn jälkeen seuraavana aamuna kävelin Lontoon hiekkarannalle. Taustalla näkyy Merimesta.

Vieläkin tuuli ujelsi korvissa ja vesi pärskyi aallonmurtajaa vasten.

Aamu valkeni keväisenä ja aurinkoisena Kirkkokadulla, uudella kotikadullani.

Ilokseni huomasin, että aamuaurinko paistaa ihanasti parvekkeelleni.

Lauran ja Pauliinan avustuksella sain ripustettua verhot alakertaan. Alkaa tuntua kodilta.

Maanataiaamuna sain puhelun, että äidin tila Joensuussa hoivakodissa oli romahtanut. Parin tunnnin päästä olin jo junassa ja alkuillasta Joensuussa, jonne olivat saapuneet myös pikkusiskoni ja veljeni.
Siskoni lauloi äidille tuttuja lauluja, minä luin runon Äidin sydän. Hoitajat sanoivat, että on tärkeää, että äiti kuulee äänemme. Niinpä juttelimme koko ajan ja muistelimme hänen elämänsä onnenhetkiä.

Äiti Ulla Hassinen lähti tuonilmaisiin tiistai-iltana 25. 2. Hän olisi täyttänyt maaliskuussa 95 vuotta.

Äidin elämän tärkein asia olivat lapset ja lastenlapset. Meitä sisaruksia on viisi ja lapsenlapsia neljätoista.  Kuvassa minä muutaman kuukauden ikäisenä äidin sylissä, vieressä isoveli Jorma ja isä Edvin.

Äiti toimi aikanaan Rääkkylän kirjastonhoitajana ja jäi eläkkeelle Joensuun kirjastosta. Hän johdatti meidät lapset ja varmasti sadat asiakkaansa kirjojen maailmaan. Kuvassa äiti kanssani vierailulla Botaniassa keväällä 2014.

Kolille oli poissaollessani tullut talvi takaisin. Niin eri askelissa kevät etenee Reposaaressa ja Kolilla.

Kaikki minun kanani ja kukkoni

Onko kesä ilman kanoja kuin pilvinen päivä?

Kortelahteen ensimmäiset kanat tulivat kesällä 2011.

Hain silloin  kukkopojan ja viisi kananuorikkoa Pielisen toiselta puolen Vuonislahdesta Erkki Kettuselta.

Taisto-kukko ja kanat kotiutuivat nopeasti ja saivat kavereikseen koirani Silvan ja Piparin sekä Hilla-kissan pentuineen.

Kanat hautoivat ja tipuja kuoriutui useampana kesänä alkuvuosina. Niistä sai alkunsa muutaman hornionkannan säilyttäjän parvi.

Yhden talven minulla oli hoidossa Ukko-kukko kanoineen. Kesäksi se meni töihin Kolin kansallispuistoon. Valitettavasti Ukosta tuli lopulta kukkoa viinissä, kun se äityi jahtaamaan turisteja  pois Mattilan pihalta.

Taisto ja sen poika Yrjö ovat olleet hyvin sopuisia ja seurallisia kukkoja.

Kun Yrjö kuoli, hain parin vanhan rouvan seuraksi taas Pielisen toiselta puolelta Jaskaselta nuoren  Sulevin. Sulevista sain mainion kaverin. Se tuli pihalla aina tervehtimään ihmisiä ja kotieläimiä.

Viime keväänä Sulevi sai kaksi uutta nuorta kanarouvaa Kerimäeltä Pohjolan tilalta, kun vanhat rouvat olivat talven aikana siirtyneet taivaallisen kukon laulumaille.

Sulevi, Vuokko ja Vappu halusivat olla mukana kaikessa.

Koiranpentujen kasvatuksessa

Tutustua hiehoihin

ja jopa vuohiin, vaikka se olikin aika haasteellista.

Syksyllä Vuokko onnistui hautomaan yhden tipusen.

Nyt siitä on kasvanut talven aikana komea kukko, Tarmo. Vielä Sulevi ja Tarmo tulevat juttuun samassa tilassa. Kevään aikana olisi kuitenkin hyvä löytää Tarmolle uusi koti. Tarmo on puhdasta hornionkantaa, mutta en ole enää itse säilyttäjä. Kortelahden uudet asukkaat ottavat Vuokon, Vapun jaSulevin hoitoonsa.

Jos haaveilet omista kanoista kannattaa lukea kirjani Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen

Kotisivuillani on tietoa suomalaisista maatiaiskanoista ja löytämästäni hornionkannasta

Kiitos kauniit kanani ja kukkoni!
Minä kokeilen nyt kaupunkimaisempaa elämää Reposaaressa.  Toivon maatiaiskanoille je erityisesti hornionkannalle paljon aktiivisia säilyttäjiä, että nämä ainutlaatuiset maatiaisemme säilyisivät. Mielelläni edelleenkin kierrän kuvaamassa maatiaisia, nyt ehkä enemmän Satakunnassa ja Pirkanmaalla.

Kortelahdessa ennen ja jälkeen laidunnuksen

Kun muutin Kortelahteen 2009, olivat talon ympärillä olevat pellot  syksyisin tämän näköisiä. Pelloilla rehoitti enimmäkseen nokkosta, horsmaa, hevonhäntähierakkaa ja vesakkoa. Kuva vuodelta 2010.

Sama maisema loppukesästä 2018, kun peltoja oli laidunnettu 6 vuotta.

Näkymä samalta rinnepellolta  Käränkävaaran suuntaan vuonna 2010.

Lampaat ovat muokanneet maisemasta kauniin hakaniityn,

jossa kesäisin kukkii niittyleinikin ja koiranputken lisäksi ainakin metsäkurjenpolvi, päivänkakkara ja muutamat kellokukat. Kuva vuodelta 2016, jolloin pelloilla laidunsi lampaiden lisäksi kolme sonnipoikaa.

Näkymä makuuhuoneen ikkunasta syksyllä 2010

 Sama maisema syksyllä 2019

Kiitos ahkerien laiduntajien

maisemat ovat avartuneet.

Talon takana oleva pelto rajoittuu metsään. Siellä suurin kiusa oli elämänlanka eli karhunköynnös , joka syksyisin valloitti pellon ja pienen arboretumin, jossa kasvoi tammia, lehtikuusia, lehmus ja erilaisia havupuita.

Syksyllä 2016 metsäpelto ja arboretum aidattiin ja lampaat alkoivat tehokkaasti nujertamaan elämänlankaa.

Kesän 2019 maisematyöläiset kyyttöhiehot ja vuohet metsäpellolla, josta oli hehkeytynyt kaunis kukkaniitty.

Minä viihdyin pikkuarboretumissa, josta oli elämänlanka  hävitetty. Tosin pelkään pahoin, että ei lopullisesti.

Keittiön ikkunasta ei tänne muuttaessani lammelle näkynyt. Rantapellolla rehoitti korkea heinäkasvillisuus, vesakko ja rannalla korte.

Rantapeltoa navetan takana syksyllä 2011.

Näkymä keittiön ikkunan luota loppukesästä 2019. Nyt saatoin seurata keittiöstä  aamukahvilla, kun telkät ja koskelot poikasineen tulivat lahdukkaan ruokailemaan.

Kiitokset Mariko Lindgrenille ja Satuhakalle monivuotisesta yhteistyöstä, jonka ansiosta minulla oli nämä maisemat ja unohtumattomat  kesät lampaiden, lehmien ja vuohien kanssa.  Minulla on hyvä mieli siitä, että olen voinut 11 vuoden aikana lisätä tässä pienessä paratiisissa lajien monimuotoisuutta. Toivoisin tietysti lintujen, perhosten, hyönteisten ja kasvien puolesta,  että laiduntaminen tai ainakin säännöllinen peltojen niittäminen jatkuisivat.
Jos suunittelet lampaiden hankintaa ja  maisemalaidunnusta, kannattaa lukea kirjani Omat lampaat, pienlampurin käsikirja , se on syntyyt näissä maisemissa.