maanantai 30. tammikuuta 2023

Reposaari aamusta iltaan, talvea meren rannalla


Tammikuu alkaa olla selätetty. Vaikka alkutalvi on ollut leuto ja loskainen, on täällä Reposaaressa ollut värikkäitä päiviä, kiitos meren. Tässä kuvakavakaldi Räpsöö aamusta iltaan.
















tiistai 10. tammikuuta 2023

Mieronkiertäjä muistelee: Paanajärven kansallispuisto


Tasan kymmenen vuotta sitten tein yhden elämäni retken. Tammikuun lopussa 2013 matkustin ystäväni Piken kanssa ankarissa talvipakkasissa Paanajärven kansallispuistoon Venäjälle. Matkan järjesti kuusamolainen matkailuyritys ja vetäjänä toimi valokuvaaja Paavo Hamunen.  Reissasimme Venäjän puolelle pikkubussilla ja peräkärrissä oli kaksi moottorikelkkaa. Paanajärvellä ei ole talvisin valmiita reittejä. Onneksi meillä oli kokeneet kelkkailijat oppaana. Kansallispuistoon vievän 60 km pitkän tienkin aurausta saimme jännittää. 

Minulle ja Pikelle kesäinen Paanajärvi oli tuttu paikka. Ensimmäisen matkan teimme sinne elokuussa 2010. Minä olen käynyt siellä myös kesällä 2012 ja viimeisen kerran syksyllä 2016. Valoisan, kukkivan maiseman sijaan meitä odotti nyt kaamosajan hyytävät olosuhteet. 

Kitkajoki yhtyy Suomen puolella Oulankajokeen
Majoituimme Olangajoen rannalle hirsimökkiin ja pääsimme heti kuvaamaan täysikuuta

Oulangan kansallispuiston kosket ja taigametsät jatkuvat Venäjän puolella Paanajärven ikimetsiin. Oulankajoki muuttuu Venäjän puolella Olangajoeksi. Se huokaa hetken kapeassa ja syvässä Paanajärven laaksossa, jota  kehystää molemmin puolin jylhät vaarajonot. Jatkaa sitten juoksuaan Kivakkatunturin  ohi Kivakkakosken kuohuihin ja laskee lopulta Pääjärveen.

Ensimmäisen päivän retki suuntautui Kivakkakoskelle. Taustalla Kivakkatunturi



Olen onnellinen, että olen saanut retkeillä tässä maisemassa, jossa sydämeni ja sieluni oli kotonaan. Nyt sinne ei enää ole pääsyä. Lohduksi minulla on tuhansia kuvia, joita voin käydä läpi ja tehdä matkat uudelleen. 
Maisemat ovat lähes muuttumattomat valokuvaaja I.K. Inhan ajoilta, joka lumoutui ja kuvasi samoja  kohteita 1800-1900 lukujen vaihteessa. 

 Seuraavana päivänä heti aamun sarastaessa suuntasimme kohti Kivakkatunturin (499m) huippua




Kun pääsimme huipulle, hämärä talvipäivä värjäytyi hetkeksi roosan sävyihin. Valokuvaaja oli onnellinen.  


Vanhaa metsää silminkantamattomiin

Haluatko jatkaa retkeä Paanajärven kesämaisemiin ja ruskanhehkuun? Olen kuvannut kukkivat kulleropellot ja karhun uimassa Paanajärvessä. Täältä löydät Mieronkiertäjän Paanajärven matkat


perjantai 23. joulukuuta 2022

Luonto-äidin lahjat vuodelle 2022

Tämä vuosi on ollut vähän erilainen. Olen ollut melkein koko vuoden kirjaimellisesti heikossa hapessa. Potenut milloin jalkaani milloin sydäntäni. Kävin läpi vuoden kuvasaalista. Totesin, että kaikista vaivoista huolimatta olen saanut kokea huikeita luontoelämyksiä. Luontoäiti on ollut todella antelias. Ehkä hän on halunnut hoitaa minua lahjoillaan.





Jo pitkään haaveeni on ollut päästä Raittijärvelle, porosaamelaisten kylään Käsivarren tuntureille ja kuvata porokoiria työssään.


Jalkani oli kevään mittaan turvonnut niin, että matkalla pohjoiseen minun piti ostaa 41 numeron kengät, vaikka yleensä käytän numeroa 38. Mutta tästä reissusta en halunnut luopua. Onneksi mukana oli ystäväni Tiina, joka kantoi kamerani ja ajoi taitavasti moottorikelkkaa.



Paikalliseksi oppaaksi saimme parhaan mahdollisen, poromies Antti Oula Juuson, kuuluisn Kaijukan pojanpojan. 


Matkaa kylään oli 36 km. Ylhäällä tunturissa välillä tuiversi, välillä paistoi aurinko. 

Raittijärven kylä kuvattuna erotusaidalta päin. Tästä seikkailusta lisää maaliskuun jutssani Raittijärvi, saamelaiskylä Käsivarren suurtuntureilla





Toukokuussa tein unohtumattoman norpparetken Linnansaaren kansallispuistoon. Taas minulla oli mahdollisuus saada oppaaksi ja veneen kuljettajaksi paikallinen huippuasiantuntija Marita. Jalan vaivat olivat vain pahentuneet, mutta veneestä kuvaaminen onnistui vallan mainiosti. Kuvasin 600 mm putkella norppien köllöttelyä luodoilla niiden rauhaa kunnioittaen. Päivä Saimaalla oli uskomaton. Näimme 3 norppaa ja kaiken huipuksi pikku kuutin ilta-auringossa nukkumakivellään. 







Retkikertomus kevään valoon blogissani Kevätvirkistys Saimaalla


Keskikesällä tein sisarusteni kanssa nostalgiamatkan lapsuuteni maisemiin Rääkkylään. Löysin sieltä idyllisen majoituspaikan Hakoniemen luovan tilan Oravisalon saaresta. Osallistuimme Mallan ja Pekan kanssa Kihaukseen, kansanmusiikkifestivaaliin, muistelimme lapsuutta ja etsimme välähdyksiä muistojen maisemista. 



Oriveden rannalla


Matkan jälkeen kuntoni romahti ja jouduin sairaalaan. Tilanne pisti miettimään, mikä on elämässä tärkeää. Kiitollisuus lapsista ja ystävistä konkretisoitui, kun he riensivät apuun. Yhtään en reissujani katunut, vaikka vähän riskillä meninkin. Vielä oli paljon unelmia totetumatta...


Marraskuussa kuntoni oli jo parempi. Oli aika lähteä metsäpeurojen maille. Taas sain oppaaksi erinomaisen paikallisen asiantuntijan, Terhin. Terhi asuu Vimpelissä ja metsäpeurat vaeltavat heidän tilansa lähettyvillä syksyisin talvilaitumille. Taas Luontoäiti oli armollinen ja näimme kymmeniä metsäpeuroja. Minulle metsäpeura on voimaeläin, joka kertoo kaipuustani ikimetsiin. 


Kertomus retkestä Metsäpeurojen mailla


Tämä vuosi on ollut monella tapaa pelottava ja mieltä hämmentävä sekä omalta että koko ihmiskunnan kannalta. On sairautta, sotaa, sodanuhkaa, ilmastokriisiä ja luontokatoa. Siksi on tärkeää huomata, että toistaiseksi selvittiin. Minulla oli kunnia tutustua Euroopan ainoan alkuperäiskansan elämänpiiriin. Sain  tavata kaksi eläinlajia, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat erittäin uhanalisia Suomessa. Metsäpeura ja norppa antavat toivoa.