sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Kuikkien syystanssi



Kortelahden syksyn äänimaisemaan kuuluvat kuikkien haikeat huudot. Kuikkapariskunta poikasineen viipyilee lammella. Nähtävästi poikanen ei ole vielä valmis muuttomatkalle.


Pari päivää on satanut, välillä rankastikin. Silloin mieli helposti masentuu. Mietin, että tätä se on taas monta kuukautta eteenpäin. Tänä aamuna oli vaihteeksi poutaa ja melko tyyntä. Viileä syysaamu kuitenkin houkutteli jäämään sisälle ja tappamaan aikaa jonninjoutavalla kuten netissä surffailemalla. Mutta koska en syö mielialalääkkeitä, minun on parasta ottaa alkavaan masennukseen ulkoilmapilleri. Niinpä pakotin itseni lammelle, jossa aurinko oli juuri nousemassa ja usva hälvenemässä. Otin mukaan kameran pisimmän putken siinä toivossa, että  kuikkapariskunta poikasineen ilmestyisi näkyviin ja että auringonvaloa riittäisi sen ajan. Tummat pilvet olivat jo vyörymässä lännestä. Istuin hiljaa matalassa retkituolissani lammen partaalla suon reunassa. Tuuli tanssitti usvahattaroita lammella.


Säpsähdin, kun yhtäkkiä huomasin parven kuikkia uivan  rivissä minua kohti.



Kuikat olivat nähtävästi kokoontuneet lähilammilta. Ne aloittivat syystanssin viileässä vedessä.











Tämä kokemus kannattelee minua taas monta pimeää päivää eteenpäin.

Kiitos kuikat taas kerran! Tätä odotellessa kuikan kihlajaiset

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Suon kultaa ja usvaa


Tämä syksy on hemmotellut lämmöllä ja tyynillä aamuilla.



Uhanalainen,yksinäinen selkälokki


Kuikkapariskunnalla myöhäinen poikanen



Aurinkoa sateen jälkeen


Sateenkaarta metsästän. Tahdon nähdä kirkkaimman.


Ei onnistunut tällä kertaa, mutta hienot valot kuitenkin.




Istuin lämpimän syysillan suon laidassa. Tuohon maisemaan kun saisi vielä ilveksen...


Kuikkien iltavilli lammelle



Kohta on täysikuu. Tulen silloin uudestaan ja otan kameran jalustankin mukaan.



Lupaus ruskasta.


lauantai 7. syyskuuta 2019

Sulevin ja Vuokon syysyllätys


Vuokko kananen innostui elokuun lopulla hautomaan. Makasi munien päällä ja mulkoili minua, että tähän et puutu. Ennen Lapin reissua katsoin hanskat kädessä ja totesin, että munia on kolme. Ajattelin, että hautokoon. Ei noista suurta lisäystä kanalaan tule.  Kun tulin matkoilta, alkoi olla kolme viikkoa täynnä. Ei kuulunut piipitystä. Kun nostin pakolla Vuokon pesältä, siellä oli kahdeksan munaa. Vuokko meni kiireesti takaisin. En raaskinut väkivalloin  lopettaa tiputoiveita. Kun  reiluun viikkkoon ei ollut tapahtunut mitään, päätin lopettaa turhan touhun.  Nostin Vuokon pois pesältä ja höyhenten seasta hypähti  yksi tipu. Päivemmällä Vuokko ja tipu olivat lähteneet liikkeelle. Tarkastin muut munat eikä sisällä ollut elonmerkkejä.




Tässä ainokainen vajaan vuorokauden ikäisenä.  Sukupuolesta ei vielä tiedä. Veikkaan kukkoa ja toivon kanaa.


Vuokko pitää hyvää huolta pikkuisesta, joka on tässä 6 päivän ikäinen.


Vappu on kovin kiinnostunut, mutta Vuokko ajaa päättäväisesti kauemmaksi.


Sulevi saa syödä samasta ruokapöydästä. Sulevi on ottanut isyyden hyvin vakavasti eikä suostu menemään ulos, kun ei kerran Vappu ja tipukaan pääse.


Kortelahden kanat ovat hornionkantaa

lauantai 31. elokuuta 2019

Kameran ja koirien avulla kuntoon


Kun tulin 10 vuotta sitten Kortelahteen, olin elämäni kunnossa. Tein viikon vaelluksia tunturiin: Kalottreitille, Parakselle, Pältsalle ja Saariselälle. No, ikää on tullut 10 vuotta lisää,  mutta ei se ole ollut syy kuntoni huonontumiseen.  Neljän vuoden tiivis kirjojenkirjoitusvaihe ja viimeisen kirjan kirjoittamisen ja julkaisun yhteydessä koetut raskaat pettymykset masensivat. Kirjasta tuli kyllä hyvä, mutta itse maksoin kalliin hinnan.
Silloin ennen valmensin itseni vaelluskuntoon Kolin vaaroilla. Kuljin painava kamerareppu selässä ylös Rintasenvaaralle, Käränkälle ja  Mäkrälle. Viime vuosina olen monta kertaa jättänyt lähtemättä kuvausretkelle, kun tuntuu, etten jaksa. Liikkeelle lähtö on vaikeaa ja aina löytyy tekosyitä jäädä keinustuoliin telkkarin ääreen. Koiria voi juoksuttaa omassa pihassa ja viereisellä suolla.


Tämän vuoden loppukesä on ollut erilainen. Reuma oli huomaamatta päässyt aika pahaksi. Jotenkin sitä vain oli alistunut tilanteeseen eikä tajunnut, miten paljon reuma jo vaikeutti elämää.  Jalat turposivat niin, ettei kengät meinanneet mahtua jalkaan. Ajattelin, että  vaivat lisääntyvät ikääntymisen myötä. Lopulta menin reumalääkärille ja nyt olen saanut biologisen lääkkeen ja muutenkin lääkitystä vähän muutettiin. Lääkkeet auttoivt oikeastaan välittömästi. Kengät, jotka olin hylännyt liian ahtaina, sopivat taas hyvin. Tarpeellinen muistutus siitä, että pitää hoitaa itseään.
Mietin, mitkä ovat minun rakkaimpia harrastuksiani. Valokuvaaminen ja koirat. Päätin aloittaa kuntokuurin teemalla: kameran ja koirien kanssa kuntoon. Tavoitteena on tämän syksyn aikana käydä kaikilla Kolin vaaroilla. Julkaisen retkikertomukseni täällä blogissa. Samalla lukijani saavat vinkkejä Kolin poluista, jotka vievät Kolin vaaroille. Korkeita vaaroja on yli kymmenen riippuen rajauksesta ja laskutavasta. Otan siis tavoitteekseni kymmenen Kolin vaaran valloitus.


Ensimmäisenä minä ja lapinporokoirani Mansi ja Unna valloitimme Käräjäkallion Rintasenvaaralla. Sieltä avutuu jylhä näkymä  alas Rintastenlampeen  ja kauempana siintää Höytiäinen.


Yksi Kolin suosikkipuistani on Rintasenvaaran vanha kelo, joka pysyy ylväästi pystyssä harmaa kuori lintujen ja hyönteisten tatuoimana.






Rintasenvaaralle pääsee parhaiten Loma-Kolin entisten laskettelurinteiden kautta. Pohjoispäästä rinteen alaosasta menee nykyisin pyöräreitti kohti pohjoista  ensin rinteen suunnassa. Kun pyöräreitti kaartuu selvästi alaspäin oikealle noin puolen kilometrin jälkeen, jatketaan suoraan pienempää polkua ehkä noin 500-600m, kunnes saavutaan yllä olevan kuvan kohtaan. Vähän ennen sitä on polulle kaatunut useampi puu, joiden yli joutuu loikkimaan tai kiertämään. Punaisen puuristin jälkeen lähtee  melko huomaamaton polku Käräjäkalliolle oikealle, sinne ei ole matkaa kuin reilut sata metriä. Kärjäkallio on luonnonsuojelualuetta.


Pari päivää myöhemmin otin aamuvarhain kohteeksi Rintasenvaaran eteläpään. Kun kiipeää riittävän pitkälle  entisen laskettelurinteen aukkoa, avautuu vaikuttavat näkymät kohti Kolin päähuippuja. Oikealle Käränkävaara ja kauempana Ukko, Akka ja Mäkrä.


Pielisen saarijonot näkyvät myös hyvin.


Laskettelurinneaukkojen välissä on salaperäistä , koskematonta metsää.


Kulkeminen ylhäällä on helppoa . Vaivattomimmim ylös pääsee nousemalla  Loma-Kolilta Kortelahden-tietä ylös kunnes oikealla tulee pieni levennys ja siitä lähtee kärrytie ylös. Kävellen voi kulke myös Kortelahdentien  oikealla puolella olevaa latupohjaa, joka on nykyisin myös maastopyöräreitti.




Käränkä on minun kotivaarani. Sitä katselen  kodin ikkunoista, pihalta ja Käränkälammen suolta. Pitkä objektiivini yltää Käränkän hienolle näköalakalliolle.


Käränkälle on nyt raivattu helposti kuljettavat reitit Vaarojen Mtb-pyöräilytapahtuman ansiosta. Käränkälle pääsee vaaran molemmista päistä. Pohjoispäästä noustaan ylös Kortelahti-tietä samaa reitttiä kuin Rintsenvaarallekin. Ylhäällä vain käännytään vasemmalle. Reitti ylös lähtee nousemaan melko läheltä tietä.



Nousin polkua ylös aamuauringon kullatessa maiseman ja koirien turkin.





Ylhäällä näköalapaikalla koirat kuuntelevat, kun Sulevi-kukko kiekuu pihassa.


Kuntoni ei vielä ollut niin hyvä, että olisin kulkenut yli koko Käränkävaaran. Normaalikuntoiselle se ei ole matka eikä mikään, noin 3- 4km mukavaa polkua. Koko ympyräreitti Kortelahdesta  6 km.  Toivottavasti kohta voin toteuttaa sen.