lauantai 10. marraskuuta 2018

Nämä pimeät päivät marraskuun



Nämä pimeät päivät marraskuun meinaavat musertaa optimistinkin. Syksyisin yksinäisyys korostuu. Yhdeksäs syksy yksin Kortelahdessa. Miten olen selvinnyt?
Selasin vanhoja blogikirjoituksiani menneiltä marraskuilta. Syksyllä 2010 kiukuttelin: "Olkoon, vieköön aurinko väritkin mennessään! Käännän kamerani ohjelman mustavalkealle". Siitä sain idean muuntaa marraskuvani mustavalkeiksi. Sopii jotenkin tunnelmaan.  

Ensimmäisenä syksynäni 2009 olin vielä niin autuaan onnellinen uudesta elämästäni, etten murehtinut syksyn synkkyyttä. Silloin taistelin vuokraemäntäni ja isäntäni Liisan ja Tuomon kanssa Kortelahden ympäristön puolesta. Viereisellä tontilla runneltiin kaunista rantamaisemaa, kun yllättäen sinne alettiin rakentamaan kolmea huvilaa. Kortelahden metsänpuoleiselle pellolle kunta suunnitteli läpikulkutietä. Sitten elämä pysähtyi, kun Tuomo yllättäen kuoli.


Kolme huvilaa rakennettiin. Nyt ne ovat töröttäneet enimmäkseen tyhjillään. Tietä ei onneksi ole rakennettu, vaan lampaat ja vasikat ovat saaneet laiduntaa rauhassa pellolla.


"Marras tarkoittaa kuolemaa. Marraskuussa luonto antaa periksi ja kuolee. Välistä on luovutettava ja haudattava unelma", kirjoitin syksyllä 2011. Muistan, kuinka silloin olin haaveillut rakkaudesta ja pettynyt. 

Syksy 2012 oli toivoa täynnä: "Pitkäaikainen haave toteutui. Olen tehnyt kustantajan kanssa sopimuksen maatiaiskanakirjasta. Kirjoittaminen on vienyt aikani  ja ajatukseni, joten tämä blogi on jäänyt vähemmälle. Mutta yritän päivitellä silloin tällöin, etteivät ajatukseni muutu vallan kanamaisiksi." 

Seuraavana syksynä Omat kanat, omat munat, pihakanalan perustaminen-kirja oli valmis painettavaksi. Minulla oli vähän tyhjä ja levoton olo. Kirjoitin: "Minulla on ollut monta asiaa epämääräisesti kesken. Nyt tulevaisuuden suunnitelmat alkavat selkiytyä. Luvassa mieluisia töitä ainakin vuodeksi eteenpäin.Sitä ennen tekisi mieli lähteä pienelle seikkailumatkalle."
No, tuo seuraava työ oli paljon kuviteltua suurempi ja kesti kaksi vuotta.

Marraskuussa 2015 kirjoitin:"Omat lampaat on laskettu.  Nimittäin Omat lampaat-kirja on laskettu käsistä tai paremminkin koneelta. Käsikirjoitus ja pari sataa kuvaa on nyt taittajan koneella.
Pimeä aika hurahti kirjan kimpussa. Ulkona oli synkkää eikä kirjoittaminenkaan aina niin iloista ollut. Paljon todellista puurtamista, pettymyksiä yhteistyön sujumisessa, jumittumista ja mieliharmia. Mutta onneksi kuitenkin välillä ihania ahaa-elämykiä ja flow-tunnetta."
Kolme vuotta kuitenkin kesti, että olen saanut kirjoittamisen ilon takaisin. Olen toki kirjoittanut blogiini ja erilaisia lehtijuttuja. Suurempiin projekteihin en ole kuitenkaan jaksanut ryhtyä. Nyt uusi kirja on hyvällä alulla.
Valokuvaus  ja kotieläimeni ovat  ne lääkkeet, jotka  ovat estäneet vakavammalta masennukselta. 
.

Oivallan, että on tärkeää kokea marraskuu. Kesän lehtevä rehevyys ja ruskan yltäkylläiset värit maatuvat, luonto pelkistyy ja antaa tilaa uusille mielikuville ja ajatuksille. 

Kun maltan odottaa, kypsyttää ja maaduttaa, niin ehkäpä syntyy uutta, jota voin panna kohta itämään.


Aurinko, elämän voima välähtää marraskuun harmaudessa.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Pietan ensimmäiset synttärit


Tervetuloa Pietan yksivuotissynttäreille Porin taidemuseoon!


Niin paljon lahjoja, Pieta kummasteli.




Sannan vetämä värikylpy on Pietan lempiharrastus, jota Pieta innolla odotti.




Ensin irroiteltiin värikkäillä nauhoilla, palloilla  ja saippuakuplilla.










 Kun tunnelma alkoi olla katossa,


oli aika siirtyä varsinaiseen värikylpyyn.


Pieta sai ison vadillisen perunajauhosta ja vedestä valmisettua supersuosikkiaan, ihmemönjää.














Syntyi hienoja taideteoksia!




Sitten herkuteltiin.


Kiitos kaikki rakkaat ihananista synttäreistä!

perjantai 12. lokakuuta 2018

Kaksi syysaamua


Lämpimän ja kuivan kesän takia puut eivät olleet vielä tiputtaneet lehtiään lokakuussa ja ruska oli loistossaa. Yöllä oli ollut pakkasta. Vaikka olin matkan jälkeen ankarassa flunssassa, jaksoin lähteä koirien, kissojen ja kameran kanssa kotisuolle. Syysaamut voivat olla  väreissään niin erilaisia säästä riippuen. Nämä ihanat, rauhalliset, aamuiset värikylvyt parantavat sekä sielun että ruumiin!






















Pari päivää myöhemmin, kun vilkasin ulos ikkunasta herättyäni, aamuvalo hehkui purppuraa. Yö oli ollut lämmin ja itäisellä taivaalla oli auringon noustessa ohut pilviverho, joka  suodatti auringonvalon punahehkuiseksi.












Joutsenetkin saivat värikylvyn. Joko ne lähtivät?



tiistai 9. lokakuuta 2018

Afrikka mielessäin 3, Pilanesbergin safari


Pilanesbergin kansallispuisto on Etelä-Afrikan neljänneksi suurin.  Se sijaitsee melko lähellä Johannesburgia. Läksimmekin Sebatana Rhino Lodgesta ajamaan aamuvarhain puoli kuusi  kohti Pilanesbergiä.


Nouseva aurinko värjäsi kauniisti Waterbergin vuoriston. Ajoimme läpi heräävän kaivoskaupungin. Pilanesbergissa siirryimme isoon avojeeppiin ja saimme kuskiksemme paikallisen oppaan. Puistossa saa kiertää myös omilla autoilla. Alue on muinainen tulivuoren kraaterin pohja, jota ympäröi jylhät vuoret.




Välillä tiellä oli ahdasta.






Afrikanhanhet



Töyhtöturako (go away bird)


Iibislintuja


Sarvikuonojen sarvista maksetaan jopa enemmän kuin kullasta, vaikka myynti on kiellettyä. Sarvikuonoja on siirretty turvaan esimerkiksi suuresta Krugerin kansallispuistosta pienempiin, helpommin vartioituihin puistoihin. Oppaamme kertoi, että muutama päivä sitten olivat salametsästäjät taas tappaneet kolme sarvikuonoa, joista yksi kantava naaras.  Sarvikuonojen  salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta ja se pitäisi pysäyttää maailmanlaajuisin keinoin.
Kuvan  sarvikuono oli onneksi vahvasti elossa ja löntysteli rauhassa automme edestä ruovikkoon.




Tästä salaa tapetusta sarvikuonosta sen sijaan ei ollut enää paljon jäljellä. Afrikanvaris vartio tomerana saalistaan.


Tien toisella puolella noin kymmenen metrin päässä  autostamme lepäili 2 nuorta urosleijonaa.




Lähistöllä makaili myös vaippasakaaleita.


Yhdelle tuli  nälkä...


afrikanvaris luovutti




Leijona valpastui






Piti vain muistuttaa, kuka on tämä paikan kingi.


Masu on täynnä ja on kuuma, syökööt!






Kalliotamaani valppaana. Syytä ollakin, koska vähän aikaa sitten paikalla  oli leopardi, joka oli vaaniskellut laiduntavia kuduja. Vastaantulleesta autosta keski-ikäinen nainen kertoi silmät pyöreinä, että leopardi oli luikahtanu tien toiselle puolelle hänen autonsa ali. Ihmettelimme, että miten se oli mahtunut henkilöauton alitse. Toisaalta puiston eläimet pitävät nähtävästi autoja yhtä vaarattomina kuin kiviä. Nainen aiheutti tiellä ruuhkan, koska halusi kertoa kaikille vuolaasti kokemuksestaan. Oppaamme harmistui, sillä ilman viivästystä mekin olisimme nähneet leopardin. Nyt vain edessä istuva Tytti ja opas näkivät sen vilahtava pusikkoon.


Ruskohyeena


Virtahepoja


Kapealla nimellä loikoili kaksi krokotiilia. Olin tyytyväinen, että jaksoin raahat 600 millin zoomin mukanani. Afrikan runsaassa valossa se toimi ilman jalustintakin. Tosin tämän retken jälkeen käsiäni särki melkoisesti.


Kirahveja näimme paljon ja ne olivat hauskoja kuvattavia. Big Fivestä näin kolme: leijonan, norsun ja sarvikuonon. Ja niitä sain myös tarkkailla pitkään ja läheltä ja tietysti kuviakin tuli runsaasti. Gebardi korvasi hyvin leopardin. Puhveli jäi näkemättä. Mutta eipä tuo harmittanut. Näinhän virtahepoja ja krokotiilin! Kaiken kaikkiaan näin paljon ja monipuolisesti erilaisia Afrikan eläimiä.


Kun odotimme koneeseen pääsyä Johannesburgin lentokentällä, alkoi sataa. Saateesta elpyvä luonto olisi ollut ihana  nähdä. Se jäi haaveeksi. Toivottavasti sadetta tulee riittävästi, että  luonto puhkeaa kukoistamaan ja eläimet ja ihmiset pääsevät kuivuuden piinasta. Hyvästi Afrikka!