sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Aika muistella, aika unelmoida

Joulun jälkeen alkoi korona  ahdistaa. Saan kolmannen rokotuksen vasta tammikuun lopulla ja päätin ympärillä jylläävän omikron muunnoksen takia pysytellä karanteenissa. Päivässä olikin yhtäkkiä paljon enemmän tunteja. Olen lukenut, kuunnellut äänikirjoja, katsonut netistä ja telkkarista elokuvia. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani, käynyt läpi kuvia ja vanhoja pöytälaatikkosuunnitelmia. Mikään ei kuitenkaan ole ottanut oikein tuulta purjeisiin ja olen ollut levoton. Niinpä päätin vain muistella ja unelmoida ilman mitään suorituspaineita. Silmiin sattui vuoden 2015 kuva-arkistot.

Olihan se kesä Kolin Kortelahdessa! Mansilla oli pennut yhdessä Rannun kanssa ( Pilvipolun Velho-pennut). Kuvassa pentuja vahtii isoäiti Pipari. Horniolaiset kanat olivat aina touhuissa mukana.


Sahfi ja Tilko Yrjö-kukon ohjauksessa



Hilla opettaa Runnelle ja Luuhkille kissojen kieltä.


Pilkki, Runne ja Luuhki ovat jo reagoineet luoksetulokutsuuni. Lampaat seuraavat tilannetta kiinnostuneena.


Sinä kesänä syntyi myös karitsoita. Kainuunharmasuuhi ja vastasyntyneet karitsat. Alakuvassa samat kolmeviikkoisina.


Loppukesästä syntyi vielä Liinulle kissanpennut.


Tätä minä haluan muistella ja tästä kertoa. Maatiaiskotieläinten sopuisasta elämästä keskenään ja ihmisten kanssa, kun niillä on riittävästi tilaa, vapautta liikkua  ja luonnolliset olosuhteet. Elämä Kortelahdessa oli inspiroivaa ja antoisaa. Opin niin paljon. 


Pidin kesän aikana kaksi valokuvanäyttelyä. Alkukesästä Porvoossa Frederikan Lähteellä ja elokuussa Joensuussa Kauppaneuvoksen kahvilassa Kuninkuusravien aikaan. Siellä oli Suonna Kononen laulamassa  suomenhevosesta. Ne olivat unohtumattomat  näyttelynavajaiset.
 


Marraskuussa  avautui Luontokeskus Ukossa näyttely Maatiaiset maisemassa. Syksyn aikana kirjoitin Omat lampaat-kirjaa. Kun sain sen vähän ennen joulua käsistäni painoon, olinkin sitten palanut loppuun.


Syksyllä kuoli Pilven Poika. Kuvassa sen poika Ukonhattu hautajaispäivänä. 
Näin jälkikäteen itseänikin hirvittää tuon vuoden vauhti.  Sinä vuonna koin henkilökohtaisessa elämässäni suuren pettymyksen ja hylkäämisen. Yksinäinen elämä Kortelahden mökissä ja omat maatiaiskaverini, parhaat terapeuttini, pakottivat minut hidastamaan ja rauhoittumaan. Ja nostivat minut taas pikkuhiljaa jaloilleni. Elämä  vaaran kupeessa jatkui vielä neljä vuotta, kunnes syntyi luonnollinen päätös, että kohta olisin tähän elämäntapaan liian vanha.  Nyt täällä Reposaaressa koronan pakottamassa yksinäisyydessä minulla on onneksi muistot ja valtavat arkistot kuvia. Haaveilen, että vielä voisin kertoa eläinten isosta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Ja miten hyvin maatiaiset tähän rooliin sopivat!


 


maanantai 27. joulukuuta 2021

Räpsööläinen joulusikermä

 Miten meni joulu Reposaaressa näin korona-aikaan?

Kiitos, rauhallisesti ja rattoisasti.


Tänä vuonna vietimme pikkujoulut Tampereella juuri ennen kuin omikron virus alkoi voimallisesti levitä. Odottelen pääsyä kolmanteen rokotukseen. Toivottavasti ruuhkat rokotusissa saadaan purettua pyhien jälkeen. Sain kuitenkin tavata kaikkia lapsia ja lastenlapsia joulukuussa. Joulunpyhät vietin kotona pienellä porukalla vain tyttären perheen kanssa. 


Lasten kanssa pääsee parhaiten joulun tunnelmaan





Mansi ja Unna olivat mukana lasten joulussa



Kotona viihdettä tarjosivat Sirkku ja Pulmu, joiden ensimmäinen joulu sujui enimmäkseen vauhdikkaasti. Välillä kuitenkin maltettiin rentoutua. 


Kissat olivat joulun tärkein koriste. Joulukuusesta en tänä vuonna haaveillutkaan.



Leikeissä kissat olivat innolla mukana.


Jouluaatonaattona alkoi maisema lupaavasti näyttää talviselta.



Saimme valkoisen joulun ja potkukelkkakelit.



Maatiaismuorin eläinperhe toivottaa kaikille toiveiden mukaista, elämisen arvoista Uutta Vuotta!

tiistai 14. joulukuuta 2021

Niin lähtivät Pilvipolun Merisää-pennut maailman myrskyihin


Viimeinen pentue, jonka hoidin itse. Pilvipoluille syntyy ehkä vielä pari pentuetta sijoitusnarttujeni haltijoiden kodeissa. Ensi vuonna tulee 30 vuotta koirien kasvatusta täyteen. Enköhän ole jo omaa osuuteni tehnyt. 


Pentujen hoitaminen on ollut raskasta ja ihanaa. Tämä viimeinen sattui vielä pahimpaan syksyn pimeimpään aikaan. Ja kun pennut tulivat ulkoiluikään, oli syystalven viiltävimmät pakkaset. Selvisin ja oli taas mukava luovuttaa terveet ja reippaat pennut uusille ihmisille ja vanhoille tuttaville, joilla oli jo ollut kasvattini ennestään.


Pennunkasvatuksen hyviä puolia on uudet ihmiskontaktit. Olen saanut monta hyvää ystävää kasvattieni kautta. Rakastan myös pentujen kehityksen seuraamista ja niiden kuvaamista. Toisaalta pentujen hoito on fyysisesti rankkaa. Se on täyspäiväistä työtä. Minulla on vielä monta suunnitelmaa ja unelmaa, jotka odottavat pöytälaatikossa. Nyt annan aikaa niille. Luopuminen jostain antaa tilaa uudelle. 




Minulla on aina ollut elämässäni tavoite, että pitää lähteä silloin, kun se on parasta.  Olen nähnyt joitakin hyvin surullisia esimerkkejä, kun kasvattaja ei ole ymmärtänyt lopettaa. Pilvipolkulaisia ja porokoiria en tietenkään hylkää. Seuraan kasvattieni elämää niin pitkään, kun olen itse elossa ja tolkuissani. Kevättalven poropaimennusleireillä taas tavataan!


Pilvipolun Merisää-pennut ovat nyt matkanneet omiin koteihinsa ympäri Suomea. Kiitän lämpimästi lukuisia ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua tässä projektissa: Valman isäntää Erkkiä ja Nikin isäntää Petriä, jotka hoitivat astutuksen ja Erkki monet kuskaukset, naapurin Tarjaa sanomalehtien  ja koiranhäkkien järjestämisestä, tyttäreni perhettä, jotka huolehtivat pentujen sosiaalistamisesta ja Irkkua Unnan hoidosta. Jokaisen pennun hinnasta olen luovuttanut prosentin YK:n lastenjärjestölle  Unisefille ja sen myötä toivotan kaikille pilvipolkulaisille ja porokoirien ystäville sydämenlämpöistä ja rauhallista Joulua!





lauantai 27. marraskuuta 2021

Sirkun ja Pulmun elämää sisäkissoina

Miten järjestää sisäkissalle mahdollisimman hyvä elämä?

Maatiaiskissanpennut Sirkku ja Pulmu ovat nyt elelleet kuukauden verran sisäkissoina luonani Reposaaressa. Tavoitteeni on, että niiden elämä olisi sopivan vilkasta ja virikkeellistä. Tärkein tekijä on varmasti, että niillä on seuraa toisistaan. Pennut riehuvat ja painivat keskenään ja ovat hyviä kavereita. Sirkku ja Pulmu nukkuvat usein vierekkäin ja syövät sopuisasti samasta ruokakupista.


Kissanpennuilla oli alkuun oma huone yläkerrassa, jonne koirat eivät päässeet mutta kissat pääsivät halutessaan ulos portin kautta. Nyt päivisin kulku on vapaata, mutta öisin laitan pennut nukkumaan omaan huoneeseensa, koska minulla on alakerrassa koiranpennut enkä halua yöriehumisia.


Kissanpentujen siirtely huoneesta toiseen ja kuljetushäkkiin sujuu hyvin, koska olen opettanut kissoille luoksetulon makupalojen avulla ihan samaan tapaan kuin koirillekin. Ne tottelevat kis-kis kutsua ihailtavalla vauhdilla. Samaa kutsua käytän aina antaessani ruokaa. Kissoilla on ruoka-ajat eli ei koko ajan ruokaa tarjolla.

Kissoilla on erilaisia leluja ja piiloputki ja onneksi leikittäjiä riittää: lapsenlapseni käyvät monta kertaa viikossa ja vierailevat koiranpentujen uudet omistajat tutustuvat myös kissoihin.

  

Aulan seinälle asenettiin hylly, johon kissat pääsevät portaikosta ja voivat oleskella hyllyllä ja kaappien päällä rauhassa. Raapimispintojakin olen asentanut kissoille. Mutta näyttää siltä, että yläkerran vanhat tapetit ovat kissoista parempia. Minustakin ne voisi repiä seinistä ja vaihtaa uusiin. 

Rakennutin  ulkotarhan parvekkeen alle. Tarhasta puuttuu vielä koppi, jonka olen tilannut mutta toimitus ei ole saapunut. Suoraan uloskäyntiä sisältä ei millään pystytty toteuttamaan eli joudun kantamaan kissat ulos joko sylissä tai kantokopossa. Tämä tietysti edellyttää, että kissat suostuvat kannettaviksi. Sirkun suhteen ei ollut ongelmaa. Pulmu suhtautui touhuun hieman epäillen. Olemme nyt harjoitelleet sylissä oloa herkkupalojen avulla. Hyvin Pulmu tulee jo syliin. Samalla harjoitellaan kissan hoidon kannalta tärkeää käsittelyä.


Sain ystävältä vanhan sortuneen omanapuun rungon kiipeilypuuksi kissoille. Nyt koleassa marraskuussa kissat eivät viihdy tarhassa kovin pitkään. Mutta keväälä on varmasti mukavaa tai kiihdyttävää seurata lokkien ja muiden lintujen elämää aitiopaikalta. 



Mansin ja Unnan kanssa kissoilla oli heti rauhalliset välit. Valmalla pentuineen kesti vähän kauemmin rakentaa  suhdetta. Valma ei ole aikuisiällä tottunut kissoihin, joten on ihan ymmärrettävää, että se pentujen takia ensin enemmän vahti kissojen touhua. Nyt välit alkavat olla jo melko luottavaiset. 


Kissanpennut ovat päässeet tekemään tuttavuutta koiranpentujen kanssa. Pulmu on selvästi rohkeampi.



Minun kannaltani tässä sisäkissaelämässä ei ole muuta harmia kuin kissanvessojen jatkuva puhdistus. Se on työlästä, mutta kannattaa tehdä hyvin. Kissanvessoja on sekä ylä- että alakerrassa ja ulkotarhassa. Onneksi Sirkku ja Pulmu ovat siistejä ja kaikin puolin hurmaavia.