sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Pilvipoluilla pentuja kesällä


Unna on Näkkälästä löytämäni  rotuunotettu viisivuotias lapinporokoira, jonka ensimmäisett pennut ovat nyt reilusti yli vuoden ikäisiä. Luonteeltaan Unna on ystävällinen, iloinen ja  kohtuullisen vilkas, hieman pehmeä ja laukaisupeloton. Unna paimentaa kesäisin Kortelahdessa lampaita ja sitä on kokeiltu myös poroilla. Unnalla on erittäin hyvä laumanlukutaito ja se on sinnikäs paimentaja.


Unna on B-lonkkainen ja myös kyynärät ovat terveet, silmät ja polvet tarkastettu toiseen kertaan joulukuussa 2018.  Unnalla ei ole mitään ruoka-allergioita eikä muita ongelmia, vaan se on ollut ikänsä terve. Unna on geenitestattu ja on prcdPRA:n suhteen terve, mutta kantaa pompenin sairausgeeniä.




Unna Pohjolan lammastilalla  kuljettamassa lampaita keväällä 2018 karvattomana pentujen jälkeen.






Isäksi valitsin 7vuotta täyttävän Pilvipolun Eemelin. Eemeli toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytyskoirana. Eemeli on hieman pidättyväinen, mutta ystävällinen koira. Se on työskennellessään yhteistyöhaluinen  ja toimelias.


Eemelillä on  terveiksi tutkitut silmät, polvet, lonkat B, kyynärät 0-0, selkä myös  terveeksi todettu. Eemeli on geenitestattu pompenin ja prcdPRA:n ja suhteen eikä ole näiden sairauksien kantaja. Tulevat pennut eivät siis voi sairastua näihin sairauksiin, mutta siitokseen käytettävät koirat pitää testata pompenin suhteen.



Eemeli on työlleen omistautunut voimakasluontoinen paimentaja. Sillä on hyvä laumanlukutaito ja vahva tapa vaikuttaa laumaan haukun ja liikkeen avulla. Eemeli on suorittanut Porokoirakerhon poropaimennuksen taipumustestin hyväksytysti.


Eemelin sisko Pilvipolun Mansi on saanut pennut Unnan veljen Rannun kanssa vuonna 2015. Uusin  nyt yhdistelmän toisinpäin , koska Mansin ja Rannun  Pilvipolun Velho-pentueessa tuli 5 poikaa. Toivon itselleni sijoitusnarttua tästä minulle tärkeästä linjasta. Velho-pojista useampi on kokeillut paimennusta hyvin tuloksin. Kaikki ovat olleet terveitä ja mukavia perhe- ja harrastuskoiria. Myös Unnan ensimmäisessä  Pilvipolun Neakkel-pentueessa oli vain uroksia. Niistä kaksi on opettelemassa porotöihin. Unnan, Rannun  ja Pilvipolun Mansin  jälkeläiset olivat paimennusleirillä Saajomannussa . Siellä näkemäni vahvisti lopullisesti päätökseni toteuttaa tämä yhdistelmä.

Pilvipolun Mansi ja Eemeli, sisarukset

Tämä pentue on  minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.Siinä yhdistyy minun kaksi rotuunotettua linjaani. Eemelin sukulinjaa olen säilyttnyt yli 20 vuotta ja rotuunotetuksi koiraksi siitä on hyvin paljon tietoa. Unnan edustaa nykyistä porokoirakasvatusta. Unnan suvun selvittämiseksi olen tehnyt monta matkaa pohjoiseen.

Toiveena on, että taas kielojen kukkiessa  Kortelahdessa olisi tällaisia. Kuvassa Pilvipolun Velho-Tilko.

Pennut syntyvät toukokuun puolessa välissä.  Pentuvarauspakka menee nyt sekaisin, koska minulla oli ennakkovaruksia Mansin pennuista. Keskustelen ensin Mansilta pentuja varanneiden kanssa. Tarkoitus oli ensin tehdä pennut Pilvipolun Mansilla, mutta se ei ole vieläkään aloittanut kiimaansa, joten jouduin muuttamaan aikataulua. Mansi saa toivottavasti pennut viimeistään syksyn kiimasta.  En ota nyt varauksia ennen kuin pennut syntyvät. Toivon pentujen löytävän aikanaan hyvät kodit, joissa ollaan kiinnostneita lapinporokoiran alkuperäisistä käyttöominaisuuksista. Jos haluat keskustella tulevista pennuista , kerron mielelläni lisää.

Voit perehtyä koirien taustoihin myös täällä blogissani
Täältä löytyy paljon tietoa Eemelistä mm sukutaulu Koirien geenitutkimuksesta on apua rotujen monimuotoisuuden säilyttämisessä
 Täältä löytyy kuvia ja juutua Unnan taustoista. Unnan emä on Nasti ja Isä Musti, isoäiti molemmilla puolilla Sunna ja isoisä Guuge Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

Eemelin emo Pilvipolun Pipariakka ja Pilvipolun Velho-Luuhki, kesä 2012

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Miksi eläkeläiset eivät marssi koululaisten kanssa ilmastolakossa?


Kyselevätkö lastenlastenlapsemme joskus, minne ovat kaikki kukkaset kadonneet?
Tänään perjantaina koululaiset menevät lakkoon ilmaston puolesta. Suomessa järjestetään suurempia mielenilmauksia ainakin Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lisäksi pienempiä lakkoja on monilla muilla paikkakunnilla. Osassa Suomen kouluja kannustetaan lapsia osallistumaan ilmastolakkoon, osassa taas toivotaan, että nuoret jättäisivät lakon väliin.
Lakko on saanut innoituksen ruotsalaisen 16-vuotiaan Greta Thunbergin esimerkistä. Thunberg osoitti viime vuonna mieltään valtiopäivätalon edessä ja vaati Ruotsin hallitusta vähentämää hiilipäästöjä.

Menetetty maisema, luonnon monimuotoisuudessa kaikki on tärkeää niin vanhat puut kuin pienet hyönteiset.

Entisenä opettajana , nykyisenä eläkeläisenä ja mummina annan kaiken tukeni nuorille, jotka lakkoilevat imaston puolesta. Hienoa lapset ja nuoret!


Mitä me mummit ja ukit voimme tehdä? 
Voimme opettaa lapsenlapsillemme luonnon rikkauden ja monimuotoisuuden tärkeyden.
Jokainen voi suojella luontoa omilla konsteillaan. Ukki voi vähentää lihansyöntiä, viedä lapset metsäretkelle tai rakentaa pihalle perhosbaarin. Mummi voi ostaa lapsille muovikrääsän sijaan kotimaisia käsintehtyjä tai kierrätettyjä  vaatteita ja leluja. 

Olen asunut nyt 10 v Kortelahdessa ilman autoa, lampaat ovat hoitaneet kesäisin pihapeltoja, kukkaniitty ja vanhat lahopuut ovat houkutelleet pihapiiriin rikkaan linnuston, hyönteisiä ja perhosia. Olen pelastanut pienen palan luonnon monimuotoisuutta ja minulla on siitä hyvä mieli.

Olen usein ajatellut, että olen onnekas ihminen. Synnyin sodan jälkeen suuriin ikäluokkiin. Pienessä maalaiskirkonkylässä oli turvallista kasvaa. Ylioppilaaksi päästyäni 60-luvun lopulla meille nuorille maailma oli avoin. Uusi opintolaina turvasi arkipäivän, yliopistoissa vallitsi vielä akateeminen vapaus ja me nuoret uskoimme että voimme muuttaa maailman  tasa-arvoisemmaksi. Meitä houkuteltiin töihin jo kesken opiskelun. Oli tietysti ydinsodan uhka ja Vietnamin sota ja Chilen vallankaappaus. Mutta meillä oli tunne, että voimme muuttaa maailmaa. 
Meillä suurilla ikäluokillaon edelleen suuri äänivalta. Annetaan tuki niille, jotka tekevät hyviä päätöksiä nuorten tulevaisuuden puolesta!

Lapsilla on oltava oikeus maistella marjoja turvallisesti tulevaisuudessakin. 

Kiitos nuoret ilmastolakkolaiset! Teetta hienoa työtä!

torstai 7. maaliskuuta 2019

Pilvipolkulaiset paimennusharjoituksissa


Pilvipolun Eemeli

Maaliskuun pakkasilla pidettiin Pilvipolun paimennuspäivät Pellossa Saajománnun porotilalla Minna Mäntyranta-Mustosen opissa.  Mukana oli viisi seitsemästä  Unnan ja Korpikairan Ikiroudan eli Manun yksivuotiaista pojista. Lisäksi paimentamaan pääsivät pentujen eno eli Unnan veli Rannu, Rannun ja Mansin poika Tilko ja Mansin veli Eemeli. Ihmeen sopuisasti harjoitukset ja yhteiselo sujuivat kahdeksan uroksen kanssa.

 Pilvipolun Neakkel-Rino

Majoitumme Puolukkamaan porotilalle. Rino aamulla iloisena valmiina hommiin. Rinolla ja myös sen emännälle, siskolleni Mallalle, poropaimennus oli ihan uusi kokemus.


Ensin mentiin pitkässä liinassa


Mallan ja Rinon yhteistyö oli niin hyvä, että liina voitiin jättää jo ekana päivänä pois. Kaikki koirat saivat harjoitella molempina päivinä kaksi kertaa.


Rinon paimennus oli iloista ja hyvin poroja kunniottavaa. Hyvin se sai kuitenkin porot liikkeelle. Haukkua käytti niukasti.


Jee, tämä on mukavaa!

Pilvipolun Neakkel-Ma´nnu eli Tikki

Tikki oli Marin kanssa harjoituksissa toista kertaa. 


Tikki oli vauhdikas ja sillä pidettiin vielä varmuuden vuoksi liinaa perässä, jos innostuu liikaa.

 Pilvipolun Neakkel-Benne

Benne oli myös eka kertaa poroilla. Lampaisiin ja vasikoihin se oli käynyt tutustumassa Katjan kanssa pentuaikana.


Alkuun vähän jännitti, mutta kiinnostus oli suuri. Toisena päivänä sujui jo niin, että liina oli vapaana perässä.


Pilvipolun Neakkel-Ha´lle

Ha´lle on rauhallinen ja yhteistyö Mintun kanssa sujui erinomaisesti. Rauhallisuuus näkyi hyvin myös paimennustyylissä.



Pilvipolun Neakkel-Ra´nne

Ra´nnelle porot ovat tuttuja, koska se elää porotilalla Kittilässä. Pentuna sitä opetettiin olemaan rauhallisesti poroaitauksessa, kun poroja ruokittiin. Nyt Ra´nne opetteli Maijan johdolla kuljetuksia. Ja hyvin ne alkoivatkin sujua.






Rannu

Neakkel-pentujen eno Rannu oli myös ensikertalainen poroilla. Kotitilalla Rannu on paimentanut haasteellisia vuohia. Hyvin nopeasti se oppi kuitenkin säätämään liikkeet säikyimmille poroille sopivaksi. Yhteistyö Tiinan kanssa sujui hienosti.


Pilvipolun Velho-Tilko, 4v

Rannun ja Pilvipolun Mansin poika Tilko on käynyt poroilla kolme kertaa ja suoritti pari vuotta sitten poropaimennuskokeen kunniamaininnalla. Tilkolla on homma hyvin hanskassa.




Pilvipolun Eemeli

Mukana oli myös Tilkon eno Eemeli. Eemelikin on jo suorittanut poropaimennuskokeen. Eemelillä on kaikkeen työhön, myös poropaimennukseen hyvin vahva, hieman tosikkomainen asenne. Hommat tehdään kunnolla loppuun asti. Siinä se muistuttaa paljon esiäitiään Cikkiä. Eemelille haukku on vahva työkalu.




Lopuksi pidettiin vanhemmille uroksille Eemelille, Rannulle ja Tilkolle leikkimielinen kilpailu, jossa piti ensin hakea porot kirnusta, kuljettaa, työntää koko lauma rauhallisesti poispäin ohjaajasta, kääntää, avata koiran kanssa portti ja kuljettaa porot kirnuun. Koiran piti tietysti pysähtyä portille. Kaikki suoriutuivat tehtävistä hienosti ja hyvin tasapäisesti, vaikka paimennustyylit erosivat ja koirien luonteet näkyivät paimennuksessa hyvin.

Kasvattajalla oli oikein karkkipäivät, kun sain kerralla nähdä niin paljon kasvattejani. Ensi vuonna ovat sitten vuorossa Täydenkuun karhunpennut.

Eemeli




keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Tutkimustietoa suomenlapinkoira jakautumisesta geneettisiksi osapopulaatioiksi


Geeniteknologian kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi tutkia koirien perimän ja sairauksien lisäksi myös kokonaisten rotujen geneettistä rakennetta. Tätä kutsutaan populaatiogenetiikaksi ja sen avulla voidaan suunnitella jalostusratkaisuja niin, että rodut säilyisivät monimuotoisena. Geneettisten osapopulaatioiden tunnistaminen on siis yksi keino löytää monipuolista jalostusmateriaalia rodun sisältä ja siten edistää niiden terveyttä ja elinvoimaa.
Helmikuussa 2019 sain luettavakseni Sara Lammen Pro gradu-tutkielman Jalostuksen ja maantieteen vaikutus koirarotujen erilaistumisessa geneettisiksi osapopulaatioiksi, Itä-Suomen Yliopisto, Ympäristö ja biotieteiden laitos. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, jakautuvatko valitut koirarodut sisäisiksi osapopulaatioiksi geneettisen vaihtelun perusteella. Mikäli tällaista eriytymistä havaitaan, tarkoitus oli lisäksi selvittää, millaiset tekijät selittävät osapopulaatiojakoa. Tavoitteena oli myös pohtia, millaisia vaikutuksia osapopulaatiojaolla on koirien terveydelle ja hyvinvoinnille ja miten asia on nykyisellään huomioitu valittujen rotujen jalostuksessa.


Suomenlapinkoira mukana tutkimuksessa

Olin odottanut mielenkiinnolla Sara Lammin progradua, koska siinä oli mukana suomenlapinkoira yhtenä tutkituista roduista. Muut rodut olivat belgianpaimenkoira, englanninvinttikoira, italianvinttikoira, labradorinnoutaja ja shetlanninlammaskoira. Tutkimuksen perusteella kaikilla roduilla ilmeni jakautuneisuutta geneettisiksi osapopulaatioiksi. Italiavinttikoiralla ja shetlanninlammaskoiralla jakautumista selitti maantieteellinen sijainti. Käyttötarkoitus oli puolestaan keskeinen selittävä tekijä englanninvinttikoiralla ja labradorinnoutajalla ja belgianpaimenkoiralla ja suomenlapinkoiralla ulkomuotoon painottuneet valintatekijät.


Suomenlapinkoiran kaksi kasvatuslinjaa

Suomenlapinkoiria syntyy nykyään vuosittain yli tuhat ja niistä paimensukuisia lapinkoirann pentuja on noin neljäsosa. Suomenlapinkoiran rekisterissä paimensukuiset ovat 40 vuotta erillisenä kasvatettu kanta. 1970-luvun alussa lapinkoiran reksiteriin otettiin saamelaisten pitkäkarvaisia porokoiria, joista muodostui myöhemmin määritellyt paimensukuisten lapinkoirien kantakoirat. Samojen koirien suvut jatkuivat kuitenkin myös suomenlapinkoiran valtalinjassa, johon vuosikymmenen loppupuolella hyväksyttiin lisäksi ulkomuodoltaan selvästi erityyppisiä pystykorvamaisia koiria, koska lapinkoiran ulkomuodossa haluttiin tehdä selvä ero lapinporokoiraan.


Paimensukuinen lapinkoiran Seura (PLS) perustettiin 80-luvun alussa huolehtimaan paimensukuisen lapinkoirien sukujen säilymisestä. Suurin osa näistä koirista oli silloin Peski-kennelin koiria tai niiden jälkeläisiä. Kantakoiriksi hyväksyttiin vain poronhoitoalueen tunnettujen työkoirasukujen jälkeläiset. Paimensukuiset ovat pysyneet suljettuna ryhmänä perustamisestaan lähtien. Myöhemmin rotuunotetuista suomenlapinkoirista paimensukuisiksi kantakoiriski on hyväksytty 7 koiraa. Suomenlapinkoira menettää paimensukuisuusstatuksen, jos sukutaulussa on koiria, jotka eivät polveudu suoraan PLS:n määrittelemistä kantakoirista. PLS:n perustamissäännöissä kielletään seuran jäseniä antamasta uroksia valtalinjan nartuille.



Paimensukuinen on geneettiseti eritytynyt rodun sisällä

Tutkimuksessa ei-paimensukuiset eli valtalinjan suomenlapinkoirien populaation koirat määriteltiin kasvattajanimien perusteella ja katsomalla sukutaulusta, ettei neljässä polvessa ollut paimensukuisia koiria.

Sara Lampi toteaa, että paimensukuiset näkyvät analyysissä omana joukkonaan. Niillä ei ilmene ainoastaan tälle ryhmälle tyypillistä geneettistä klusteria, vaan yhden muinaisklusterin osuus on suhteellisesti rikastunut paimensukuisten osajoukossa. Tämä havainnollistaa ilmiötä, jossa osajoukko populaation sisällä lähtee geneettisesti eriytymään muusta populaatiosta.

Muinaisklusteri tarkoittaa tässä yhteydessä geneettistä kantapopulaatiota, joita suomenlapinkoirilla on siis kaikkiaan viisi. Klusterien syntyä Sara Lampi havainnollistaa seuraavasti: Rotujen muodostuessa koirat ovat itseasiassa "sekarotuisia", eli näennäisen samankaltainen joukko sisältää perinnöllistä ainesta useista osajoukoista. Meillä pohjolassa pystykorvarotujen kasvatus on yksinkertaistaen rakentunut niin, että kylien koirapopulaatiot ovat vuoroin olleet hyvinkin sukusiitettyjä ja vuoroin vahvasti ulkosiitettyjä. Kaikki lähiseudun poropaimenkoirat ovat siis voineet olla yhden nartun ja tämän pentujen jälkeläisiä, mutta ajoittain ihmisten liikkumisen mukana alueelle on tullut vieraita koiria, muitakin kuin toisia paimenkoiria. Esimerkiksi seudulla liikkuvan metsästäjän lintupystykorva on lähtenyt karkureissulle ja astunut yhden tai useammankin kylän nartun. Nämä pennut ovat myöhemmin takaisinristeytyneet alueella jo olevien koirien kanssa. Näin kanta on säilynyt elinvoimaisena, kun tällaista risteytymistä on tapahtunut ajoittain, vaikka jalostusmateriaali onkin ollut välimatkoista johtuen suuren osan ajasta suppea. "Muinaisklusteri" edustaa siis tällaista joukkoa, joka on aikanaan ollut yhtenäinen. Lapinkoirayksilöt ovat sekoitus tällaisia muinaisklustereita, sillä avoimien kantakirjojen ja vasta muutamien vuosikymmenien järjestäytyneen jalostuksen vuoksi niiden perimästä ei ole kadonnut merkit edellä kuvatusta geenimateriaalin liikkumisesta. Paimensukuisilla tuo keltainen (satunnaisesti valittu väri kuvaajassa) klusteri on suhteessa suuremmin edustettuna (kuva 5 sivulla 26)


Geneettistä monimuotoisuutta kuvaavaa heterotsygotia-arvoa ei tässä työssä ilmoitettu. Sara Lampi kuitenkin havaitsi, että lapinkoira on useimpiin muihin rotukoiriin verrattuna huomattavan monimuotoinen linjasta riippumatta. Valtalinja hetrotsygotia-arvo on muutamaa prosenttia suurempi kuin paimensukuisilla.

Sara Lampi selventää, että koirarotujen jakautuminen sisäisiksi geneettisiksi osapopulaatioiksi on jalostuksen kannalta myönteinen uutinen: perinnöllisesti monimuotoisempia yksilöitä voidaan tuottaa hyödyntämällä oman rodun jalostusmateriaalia monipuolisemmin. Näin voidaan saavuttaa kohentuneita elinvoimaominaisuuksia ja alentunutta perinnöllisten sairauksien esiintyvyyttä ilman, että se vaatisi nykymuotoisen rotupuhtauteen perustuvan kenneljärjestelmän purkamista.

Sara Lammin mielestä tutkimustiedon ohella puhdasrotuisten koirien jalostus kaipaakin ennakkoluulottomuutta. Merkittävimmätkin tutkimustulokset ovat hyödyttömiä, mikäli jalostusta toteutetaan ainoastaan sille määritellyn säännöstön kautta. Tiukat ja nurkkakuntaiset jalostuskriteerit ovat ongelma monimuotoisuudelle jo itsessään, mutta erityisen ongelmallista on, mikäli on olemassa jalostussäädöksiä, jotka rajoittavat monipuolista jalostusta periaatteen tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yksilökohtaisten ominaisuuksien sijaan jalostusta ohjaa byrokratia. Esimerkiksi paimensukuisia lapinkoiria kasvattava sitoutuu käyttämään jalostukseen ainoastaan merkityistä kantakoirista polveutuvia yksilöitä, vaikka tavoiteltuihin standardeihin sopivia yksilöitä olisi mahdollista löytää muistakin sukulinjoista.


Osapopulaatiot rodussa voivat olla loukku tai mahdollisuus

Osapopulaatiot suomenlapinkoirakannassa voivat olla mahdollisuus tai loukku. Tässäpä pohtimista meille vanhoille ja nykyisille suomenlapinkoirien kasvattajille!

Paimensukuisen lapinkoiran Seurassa suljetun kannan ongelma tiedostettiin jo 1990-luvulla. Edellisellä vuosikymmenellä kannassa oli käytetty siitosmatadoreja, joilla oli jopa yli sata jälkeläistä. Nykyään paimensukuisia kasvatetaan vain pienissä kotikenneleissä. Kasvattajat ovat olleet edelläkävijöitä terveystarkastuksissa, geenitesteissä ja vastuullisessa koirankasvatuksessa. Paimensukuiselle lapinkoiralle laadittiin suojeluohjelma jo kaksikymmentä vuotta sitten. Kasvatustavoitteissa geenikannan säilyttäminen on ollut keskeisellä sijalla. Monet kasvattajat ovat on myös pyrkineet säilyttämään paimennusominaisuuksia. Pitkällä aikavälillä suljettu kanta on kuitenkin ongelma ja erilaiset resessiiviset sairaudet ovat vakava uhka.

Vaikka PLS:n säännöissä kielletään jäseniä antamaan koiriaan jalostukseen ei-paimensukuisille lapinkoirille, muutamat valtalinjan suomenlapinkoirien kasvattajat ovat kuitenkin käyttäneet niitä  kasvatuslinjoissaan.  Paimensukuisen lapinkoiran kanta voisikin toimia arvokkaana geenivarana valtalinjalle, jos asiasta päästäisiin kompromissiin paimensukuisten kasvattajien kanssa.  Rotuyhdistys Lappalaiskoirat ry on tähän asti kieltänyt virallissa yhteyksissä tuomasta esille paimensukuista kasvatuslinjaa. Esimerkiksi rotuesittelyssä sitä ei mainita ollenkaan ja Lapinkoira-lehdessä siitä on kerrottu vain negatiivisessa sävyssä. Nykytietämyksen valossa olisi aika unohtaa kummallakin puolella nämä vanhat barrikadit.


Tämänhetkisten tutkimusten ja tietojen valossa pitäisi kaikissa, sekä lapinporokoirissa ja suomenlapinkoiran molemmissa kannoissa, hyödyntää rotuunottoja, kun meillä on siihen vielä mahdollisuus. Toistaiseksi konservatiivinen ja jäykkä rotuajattelu estää lisäämästä geenikirjoa risteytyksillä. Tulevaisuudessa lappalaiskoiraharrastajat joutuvat päättämään, haluavatko he säilyttää tarkkaan rajatut erilliset rotunsa ja paimensukuisen lapinkoiran kannan, joiden kaikkien geenikannat pikkuhiljaa köyhtyvät.

Sara Lammin pro gradu-tutkielma Jalostuksen ja maantieteen vaikutus koirarotujen erilaistumisessa geneettisiksi osapopulaatioiksi

Lisää tietoa suomenlapinkoiran, paimensukuisen lapinkoiran ja lapinporokoiran historiasta Porokoirien perilliset