Miljoona vierailijaa

Täältä Kolin Kortelahdesta kaikki lähti. Lapinporokoirat muuttivat mukanani, sitten tulivat maatiaiskissat, horniolaiset maatiaiskanat, lampaat, vuohet...koko Kortelahden sopuisa väki ja minun ihanat valokuvamallini.

Saisiko olla kuksallinen nokipannukahvia miljoonan vierailijan kunniaksi?

On aika järjestää pienet blogijuhlat! Maatiaismuori-sivuillani on käynyt yli miljoona vierailijaa! Tarkaan ottaen tänään  1003400.  Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2012. Tiedän, että minulla on paljon uskollisia seuraajia vuosien takaa. Nyt kun sivujen päivitys on harventunut, päivittäisiä käyntejä on vähemmän. Mutta välillä joku sivu leviää ja käviväjämäärä ryöpsäshtää. Vaikuttaa siltä, että lukijoita riittää edelleenkin. Yritän pitää sivut toiminnassa ja selkeyttää niitä niin, että aiheet löytyvät paremmin. On mukava huomata, että olen saanut levitettyä tietoa maatiaiskotieläimistä, porokoirista, kohtuullisesta elämäntavasta ja Suomen uhanalaisesta luonnosta.  Sehän on ollut blogin perustamisajatus. 

Etsin vuoden 2012 muistilevyn ja poimin sieltä suosikkikuviani. Blogin tilastoista tarkastelin  luetuimpia juttujani vuosien varrelta. Laitan tähän linkkejä eri aiheisiin.  

Kortelahti ja Käränkä vaaroineen ja lampineen oli satumaailmani, joka teki minusta valokuvaajan.

Kotivaara Käränkä sijaitsi tässä ikonisessa Ukolta kuvatussa maisemassa tuon keskimmäisen kynttiläkuusen takana. Vaarat ovat vasemmalta oikealle Sutkanvaara, Käränkä ja Rintasenvaara. 

Olen iloinen, että tänä vuonna kymmenen suosituimman blogitekstin joukkoon on noussut Rintasenvaarasta kertova huolestunut kirjoitukseni  Rintasenvaara, Kolin viimeinen huippu vaarassa . Kansallismaisema on edelleenkin vaarassa mahtipontisten, luonnosta piittaamattomien matkailusuunnitelmien vuoksi.

Ylivoimaisesti suosituin juttuni on Villavuosi , jonka kirjoitin pari vuotta sitten. Samasta aiheesta on tuore juttu Metsäneuleet . Tämä kertoo neulomisen ja myös suomalaisen villan suosion kasvusta. Mistä olen kovasti mielissäni. 

Kissojeni kantaäiti Hilla

Minulla ei ole kissavideoita mutta kyllä kissakuvatkin vetävät. Kissapäivityksiä on useampiakin kymmenenkärjessä listalla. Juttujeni motiivina ei ole ollut pelkkä suloisuus, vaan olen aina yrittänyt tehdä tunnetuksi suomalaista maatiaiskissaa ja parantaa sen asemaa kissamaailmassa.  Suloinen värioppi ja Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista

Pilven Poika ja tyttäreni, Pipon omistaja Laura Lilja syksyllä 2013. Pipo kuoli seuraavana syksynä.

Suomenhevosorimme Pilven Poika eli Pipo on elävää historiaa Pilveen Poika elää muistoissa ja jälkeläisissä  . Sillä on maineikkaita, menestyneitä jälkeläisiä, joista kerron myös sivuillani Varsaretki

Suomenhevosista on useita postauksia vuosien varrelta. Suosituin Mitä olisi Suomi ilman suomenhevosta

Parasta mahdollista koiran elämää. Pilvipolun siitosnarttuja Kortelahdessa 2016:  Unna, Pilvipolun Mansi ja Pilvipolun Pipariakka

Porokoirista ja omista kasvateistani Pilvipolun koirista on tietysti paljon kirjoituksia. Yksi koirankasvatukseni tärkeä saavutus oli, kun Mansi ja Eemeli on hyväksytty lapinporokoirarotuun .  Suosituimpia ovat porokoirien viitoittamat matkakuvaukset Saamenmaalle. Niistä omaan kasvatustoimintaan vaikutti eniten reissu, jolla löysin viimeisen siitosnarttuni Unnan Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat ja monista ystäväni Tiina Kuosmasen kanssa tehdyistä matkoista unohtumattomin Raittijärvi, saamelaiskylä Käsivarren suurtuntureillasivarren tunturi

Paljon luettu on myös kirjoitukseni suomenpystykorvasta Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen

Rosvopaistista haaveilevat ovat löytäneet ohjeeni Rosvopaisti lampaasta, parasta hidasta ruokaa

Vietän itsekin usein haikeita hetkiä muistellen  Tyyne kananen in memoriam

Reposaaressa oli paljon kuvattavaa: meri, luonto , puukorttelit ja ihanat ihmiset. Valitettavasi korona sotki  suunnitelmani.  

Reposaaren vuosien kirjoitukset eivät nousseet kymmenenkärkeen joukkoon, mutta monia satoja lukijoita niilläkin on ollut. Eniten ensimmäisen vuoden postauksellani Iha outoi ihmisii ja tapoja Räpsööstä

Etsin vielä kuvaa vuohista ja lehmistä. Tämähän on oikein sopiva ja minäkin pääsin mukaan. Hauska muisto viimeisestä kesästä Kortelahdesta.

Kiitokset kaikille seuraajilleni. Näillä näkymin mieronkiertäjä jatkaa seikkailujaan ja kamerakin pysyy vielä kädessä. Kuviani löytyy nimelläni instagramissa ja facebookista. Kirjoituksiani blogin lisäksi Koiramme-lehdessä ja Kodin Pellervon kolumnistina. Pysykäähän messissä!

Metsäneuleet

Villapuseroita, joilla on tarina

Puikot vievät minut silmukka silmukalta sammaleisille metsäpoluille vihreään hämärään. Kahden viimeisen villapuseroni aiheena on ollut metsä.

Langoista saan kiittää suomenlampaita, kainuunharmaksia ja ahvenanmaanlampaita. Lankakorissa on suomalaisten maatiaislampaiden luonnonväreja, kasveilla värjättyjä ja pienten lankayrittäjien omia värjäyseriä suomalaisesta villasta

Aloitan aina neulomisen hihoista. Pienemmässä kappaleessa on helpompi suunnitella tulevaa mallia ja värejä eikä purkaminen ole niin työlästä, jos muutan suunnitelmaa. Kahden samanlaisen kappaleen neulominen on tylsää, siksi teen hihat mieluummin heti alussa. Huvittuneena huomasin, että Satu Rämön uusimmassa dekkarissa Tinna Hildurin poliisikollega Jakob tekee samoin.

Mallin suunnittelin nostalgisista kuvioista vanhoista neulekirjoista Eeva Haavisto: Sata suomalaista kuviokudinmallia 1948 ja Mary Olki Kirjokintaita 1944.

Tämän puseron neuloin Reposaaressa muuttoajatusten ja touhujen keskellä. Olin silloin huonossa kunnossa koronan jälkivaivojen takia. Metsän neulominen lohdutti.

Kun olin muuttanut Tampereelle, pääsin tutustumaan Multisillan lähimetsiin. Radan toisella puolella reilun kilometrin päässä kodistani alkaa suuri metsä Lempäälän ja Pirkkalan välissä. Omistan tämän puseron LemPi-metsälle ja sen suojelulle. Kuvassa olen LemPi-metsässä Pirunkivellä.

Nyt syksyllä, kun muuttotouhut oli ohi ja olen kotiutunut, oli taas aikaa neulomiseen. 

Vanha matkalaukku pullollaan 2-säikeisiä villalankakeriä. Näillä on ihana "maalata". 

Mallina minulla oli Merja Palinin Luonnonperintösäätiön tukemiseksi suunnittelema neule Haavan havinaa. Tein neuleen huomattavasti ohuemmilla kotimaisten lampaiden villalangoilla sekä lammasretriitissä Heinäjärven Määtilalla Terhin kanssa värjätyillä langoilla. 

Kanervaa, järviruokoa, sipulinkuorta...

Kaarrokkeen neulominen on parasta!

Haavan havina on minulle koskettava muisto Kolin Kortelahden pihasta, jonka reunalla navetan kulmalla kasvoi komea haapa. 

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella on myös paljon haapoja. Kesällä tuulisella säällä pyörillessäni Peltolammin ympäri voin kuulla niiden havinan. 

Olen iloinen, että löysin Tampereelta metsäkaupunginosan ja toivon, että Tampere jatkossakin pitää hyvää huolta meistä asukkaistaan suojelemalla lähiluontoa.

Tämän neuleen omistan Luonnonperintösäätiön hyvälle työlle ja ikimetsille.

Pilvipolun koirat turisteina syntysijoillaan

Pilvipolun koirat ja heidän jälkeläisensä emäntineen lähtivät ihan turisteina ruskareissulle Lappiin. Tavoitteena oli nähdä värikästä ruskaa, porokoiria töissään ja tietysti paljon poroja. Matka suuntautui Käsivarteen, Enontekiöön ja Kautokeinoon lapinporokoiriemme syntysijoille. Majoituksen saimme Korhosten mökistä Jerisjärven rannalta Kittilän ja Muonion rajalta. 

Antti-Oula Juuson perheen porokoirat lähdössä Raittijärvelle töihin.

Jerisjärvellä meillä oli viihtyisä hirsihuvila luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa. Koirat nauttivat vapaudesta ja me kauniista maisemista Pallaksen suuntaan. 

Lämmin kiitos Korhosen Maijalle, että saimme viettää täydellistä lomaa koirien kanssa Jeriksellä!

Kohti Kilpisjärveä ja Saanaa.

Unna pääsi Hannelen ja Terhin kanssa muiden koirien matkaan Mallan rinteille . Minä tyydyin ihailemaan  ja kuvaamaa maisemia alempaa. 

Saarijärvellä Muoniojoen varrella tapasimme poromies Antti-Oula Juuson poikineen. 

Meitä tuli iloisesti tervehtimään kaksi porokoiraa, Ruske ja Bolfi.

Bolfi Kautokeinon läheltä

Ruske kysyy, joko lähdetään hommiin. Ruske on 1,5 v Bolfin tytär. Isä on Raittijärvellä 3v sitten tapaamani Penne. Penne on Andten perheen koira. Hyviä porokoiria kaikki, tuumaa Antti-Oula. 

Vasemmalta Per-Ailu Gaup-Juuso, isä Antti-Oula Juuso ,  Andte Gaup-Juuso

Antti-Oula ja pojat koirineen lähtivät ilta--auringossa kohti Raittijärveä, jossa viivytään parisen viikkoa porohommissa. Matka mönkijällä kestää useamman tunnin. 

Koirien juottotauko Muoniojoen rannassa.

Meillä oli matkassa Terhin Háldi ( Pilvipolin Haldi Vilgesjuolgi),Viehka ( Uniaavan Lupukka), minun Unna ja Hannelen pojat Pilvipolun Eemeli, Vigge ( Chevrott´s Eccels) ja Hirre ( Pilvipolun Hirre Vilgesjuolgi).

Seuraavana päivänä retkeilimme Pallaksella.

Maijan matkasss pääsimme Kyrön paliskunnan Puksun erotusaidalle, jossa oli raattamalaisia poromiehiä ja naisia korjaamassa aitoja. Koiria oli mukana niin kuin kuulemma aina työhommissa. Tässä Eetu Alatalon porokoirat, isä ja poika. 

Mukava oli seurata, miten koirat hengailivat kaikessa rauhassa keskenään, mutta kun poromies hyppäsi mönkijän päälle, olivat heti tarkkoina mukana. 

Jonna Autto ja 2v lapinporokoira Rihtu.  Rihtun narttulinja on kolme polvea Jonnan omia koiria, isä on Petri Kyrön lapinporokoira Remu eli Junkor. Jonna suunnittelee joskus tulevaisuudessa myös Rihtun pennuttamista. Myös Rihtun veli Cahbe on porokoirana samassa paliskunnassa. Sen tapasin talvella Petri Kyrön ja Vilma Logjen kodissa. 

Korhosen Maijalla naapuripaliskunnasta Kuivasalmesta oli mukanaan nuori lapinporokoirauros Hipo eli Harmi, jonka isä on Maijan vanhempi porokoira Pilvipolun Neakkel-Ránne ja emä Poikkikorvan Jokkmokk. 

Viimeisenä yhteisenä päivänä ajelimme Raattaman ja Hetan kautta Norjan puolelle Kautokeinoon.

Kilometrejä kertyi. Olimme säästeliäitä ja ajelimme yhdellä autolla. Hyvin mahtui kolme naista ja kuusi porokoiraa yhteen autoon, kun olimme kaikki sopuisia. 

Emme tällä kertaa kerinneet Näkkälään, mutta pysähdyimme  Näkkälän tiehaarassa ulkoilluttamaan koiria. Täällä pohjoisemmassa alkoi olla jo enemmän ruskaa. 

Yhäkkiä koirat terästäytyivät ja haukku raikui. 

Syy selvisi, kun käännyin .

Porot juoksivat kohti Näkkälää koirien haukun saattelemana. Unna ja sen pennut Háldi ja Hirre lähettävät porojen myötä terveiset synnyinseudulleen. 

Kautokeinon museo

Taustalla virtaa Altajoki. Täältä lähti aikanaan minun lapinporokoirakasvatukseni. Cikki on syntynyt Kautokeinossa 1996 ja  vuonna 2006 vein tänne Cikin tuhkat. Tämä kohta 30 vuoden matka on tuonut elämääni paljon ystäviä, sykähdyttäviä kokemuksia ja upeita koiria.