torstai 29. toukokuuta 2014

Viehkeät, villavat valokuvamallit


Pihapiiri ilman lampaita on kuin pilvinen päivä, sanoo maatiaismuori.


Noittaan Huppu ja Mutkan Tasku. kainuunharmasuuhi ja karitsa. Harmaskaritsat syntyvät mustina ja harmaantuvat pikkuhiljaa.


Tasku


Mutkan Tsäkä ja sen karitsat Flaksi ja Mäihä, kainuunharmaksia.


Tsäkä


Hurmaava Flaksi


Musta suomenlammasuuhi Mutkan Tytti ja sen karitsat, ruskea Tyyni ja musta Aava.


Aava


Kaikki lampaat ovat uteliaita ja melko rohkeita. Ensimmäisenä uuuden asian yleensä tarkastaa Tytti.


Flaksi ja Tyyne


Unna uteliaiden katseiden ristitulessa.


Yrjö yrittää pitää jöötä. Se onkin ainoa urospuolinen Kortelahden eläin- ja ihmiskunnassa, jos ei pikkuisia kissanpoikia lasketa.


Ihana lammaskesä odotettavissa!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kortelahden pienokaisia



Tervehdys! Ensimmäinen viikko täällä etelässä on sujunut iloisesti ja lämpimästi. Unna joutui Näkkälän talvesta suoraan Kolin kesään.


 Mansi ja Unna, molemmat rakastavat vetoleikkejä.




Liinu-mamma rentoutuu välillä leppeässä kesäsateessa



Lastenhoito on rankkaa.







Kesälampaat saapuivat Nurmeksen Saramosta sunnuntaina. Ne saivat heti kunnon vesiryöpyn niskaansa. Helteet on tällä erää ohi. Kuvassa musta karitsa Mutkan Aava, ikä 6 viikkoa.

 Kainuunharmaat kuukauden ikäiset karitsat Mutkan Flaksi ja Mäihä

 Noittaan Huppu, kahdeksanvuotias kainuunharmasuuhi. Selvästi lauman johtaja- Kaikkiaan laumassa on kolme uuhta ja viisi karitsaa.

Lampaat kummastelivat kanoja, joiden häkki on laitumen vieressä.
Sisällä kanalassa Vieno hautoo neljättä päivää. Toivotaan, että kesäkuun puolen välin jälkeen pihalla on myös tipuja.

Tänä vuonna Kortelahdessa odotettavissa taas iloista menoa ja meininkiä niin kuin viime kesänäkin.



Blogistani voit seurata, miten kissanpennut, koiranpentu, karitsat ja tiput ystävystyvät.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Liinu sai viisi kissanpentua

Liinun toiset pennut syntyivät turvallisesti kotona Kortelahdessa. Varmuuden vuoksi Liinu vietti kolme viimeistä raskausviikkoa tarkoin vartioituna sisäkissana. En halunnut edellisen kevään Liinun ja pentujen etsintäepisodin toistuvan. Sen verran sydämentykytyksiä se aiheutti, vaikka päättyikin onnellisesti.
Maatiaiskissanpentujen kasvattamisesta  juttua viime vuoden blogikirjoituksessani ja myös tämän kevään Maatiaiset-lehdessä.
Liinun emän Hillan leikkuutin viime talvena. Liinua en kuitenkaan raaskinut leikkauttaa, koska minulta oli jo kyselty kissanpentuja. Isänä on sama oranssivalkoinen kulkukolli kuin viime kesänkin pentueessa. Pennut syntyivät sunnuntaina 18. 5. aamupäivällä.


Ensimmäisen pennun Liinu synnytti kammarin lattialle.



Siirsin pennun makuuhuoneeseen varattuun koriin ja sinne Liinu synnyttikin loput pennut.

 Pentujakin tuli sama määrä kuin vuosi sitten eli viisi.  Kolme punavalkoista eli Hilla-mummin väristä ja kaksi vaaleampaa ja yksivärisempää.Näyttäisi olevan neljä poikaa ja yksi punavalkoinen tyttö.












Suloista kissakesää! Kesäkissoiksi nämä eivät varmasti joudu, koska ne luovutetaan uusiin koteihin vasta elokuussa.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Näkkälän Unna


Tätä en kyennyt vastustamaan. Kahdeksanviikkoinen Unna matkusti kanssani tuhat kilometriä etelään Näkkälästä Kolille. Näkkälän kylässä tapasin iso joukon pennun sukua, kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerron. Suku vakuutti minut lopullisesti tämän koiran erityisyydestä. Unna on saamea ja tarkoittaa pikkuista. Unna oli pentueen pienin ja ainut närpiäkarvainen.

Unna matkusti rössökarvaisen veljensä kanssa. Molemmat ottivat matkan lunkisti. Pysähdyspaikoissa kaikki uusi kiinnosti.

Mansi ja  Pipari ovat Unnan kasvattitätejä.

Viisas porokoira havaitsee myös taivaalla lentävät otukset, totesi Aila Korhonen aikoinaan. Unni ihmettelee taivaanvuohta.

Unna tutustuu Kortelahden eläimiin. Kerran piti Hilla-kissan räpsästä, että Unna ymmärsi suhtautua kunnioituksella. Mutta entäs kanat ja Yrjö-kukko? Mansi seuraa vähän huolestuneena, osaako pentu käyttäytyä.



 Minnekäs tuo Tyyne-kana aikoo?

 Jos minä kierrän näin, niin se varmaan palaa parveen.

Pieni porokoira voi ensin paimentaa vaikka kanoja.
No rehellisyyden nimissä pitää kertoa, että seuraavalla kerralla Unna yritti palauttaa Yrjö-kukkoa laumaan ja minun piti puuttua asiaan. Nyt haarjoitellaan rauhallista oleskelua kanojen seurassa.

Terveisiä vain sinne synnyinseudulle pohjoiseen. Täällä on ihan mukavaa! Maassa ei ole lunta ollenkaan vaan valkovuokkoja.





sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat



Maaliskuussa kävin pikaisesti Näkkälässä haastattelemassa porokoirankasvattajaa ja poromiestä Koiramme-lehden porokoiran käyttöä käsittelevää juttuani varten. Kylä, ihmiset ja koirat tekivät minuun jo silloin vaikutuksen. Palasin Näkkälään toukokuussa.
Minulla oli tilaisuus tutustua laajasti Näkkälän porokoiriin. Näkkälä on saamelaiskylä, jossa jokaisella poromiehellä on oma koira. Koiran käyttö- ja koulutusperinne eivät ole siellä katkenneet. Kylä sijaitsee erillään muista kylistä Pöyrisjärven erämaa-alueen kupeessa. Kylässä on enimmäkseen rekisteröimättömiä porokoiria. Koiria on haettu perinteisesti Norjasta Kautokeinon alueelta ja tietysti myös lähialueelta kuten esimerkiksi Palojärveltä.
Porokoiria ei perinteisesti kasvateta samaan tapaan kuin kennelmaailmassa.  Porokoirien annetaan kasvaa siitä materiaalista, mitä on saatavilla. Jos nartun jälkeläiset havaitaan hyväksi, siltä halutaan uusia pentuja porotyöhön. Sataprosenttisen varmaa ei aina voi olla pentueen isästä. Mutta alueella, jossa tälläkin hetkellä on vain yksi kastroitu metsästyskoira ja loput porokoiria, se todennäköisesti on porokoira. Lisääntymään pyrkivät tietysti elinvoimaisimmat urokset. Jossain määrin vielä siis toimii luonnonvalinta.


Anni-Marja Vanhapiha jatkaa isoäitinsä Elli-Marja Roksin työtä. Hänellä on tällä hetkellä kolme porokoiranarttua, jotka ovat saaneet pentuja. Pentuja on mennyt kylän poromiehille ja kauemmaksikin. Ne ovat yleensä osoittautuneet hyviksi porokoiriksi. Hän  tietää pentueiden isät. Hankaluus on vain se, että sukuja ei kirjata ylös, joten sukutiedot ovat muistin varassa.

 Anni-Marjan kaikki koirat ovat iloisia ja vieraille ystävällisiä. Ne pysyvät hyvin omalla pihallaan kylän reunassa.

Jo edellisellä vierailulla minuun syvän vaikutuksen tehnyt narttu Nasti oli saanut kevätpäiväntasauksen aikaan pennut. Nasti on iloisesti irvistävä, älykäs ja toimelias porokoira. Se on saanut jo useammat pennut.

Nastin mieliharrastuksia ovat jäiden rikkominen ja uiminen.

Pentueen isä Musti on naapurissa asuvan Iisko-Matti Näkkäläjärven nuori porokoira. Se on tainnut olla vähän liian innokas tyttöjen perään, koska oli joutunut ketjun päähän.

Pentueessa on yksi lyhytkarvainen tyttö, loput pitkäkarvaisia. Kaikkiaan pentuja on kuusi kolme poikaa ja kolme tyttöä.



Anni-Marjan eno Uuno Vanhapiha kertoi äitinsä Elli-Marja Roksin (nyk. Proksi) kasvattaneen enimmäkseen lyhytkarvaisia porokoiria. Hänellä itselläänkin on ollut monta hyvää porokoiraa. Erityisesti on jäänyt mieleen Paukki. Lyhytkarvainen, pitkärunkoinen ja jalkava porokoira, joka työskenteli rohkeasti myös pimeässä. Siihen aikaan tunturissa oli susia. Uuno tarinoii, että koira oli viisaampi kuin ihminen. Ei pelännyt susia, vaan käänsi tokan turvaan.

Nasti leikkii tyttärenpoikansa Hipun kanssa. Hipun isä on Vilho Vanhapihan Nalle.


Nalle on jo iäkäs porokoira. Se on lähtöisin Norjasta Kautokeinon läheltä Avchista.

Kaksivuotias Calmo on myös Nastin pentu. Samasta pentueesta syntyivät myös  pitkäkarvainen Remu ja Anni-Marjalle jäänyt lyhytkarvainen narttu Cugu. Calmo on porokoirana Anni-Marjan tyttären Marjon miehellä Jari Maggalla Vuotsossa. Pentueen isänä  jo edesmennyt hyvä porokoira Mösse.

Rölli on Anni-Marjan vanha narttu. Se on norjalainen porokoira ja saanut Anni-Marjalla muutaman pentueen.


Nastin isä Guuge on jo yli kymmenvuotias. Se otti meidät ystävällisesti vastaan Antti Näkkäläjärven pihalla.

Antti kertoi, että Guuge on erittäin kuuliainen ja hyvä porokoira.

Nastin emä on Tuomas Näkkäläjärven porokoira  Sunna (oik.), Mari Näkkäläjärven vieressä perheen nuori porokoira Tsahpi. Sen emä on Sunna ja isä Mosku. Tsahpi on Mustin veli (Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira).

Tuomas kouluttaa Tsahpista itselleen porokoiraa. Tsahpi on osoittautunut sinnikkääksi ja kuuliaiseksi työkoiraksi.
Oli mukava huomata, että Näkkälässä on nuoria poronhoitajaperheitä, jotka jatkavat perinteistä ammattia.


Tommi Vanhapihan tapasimme Pöyrisjärvellä porokoiransa Rannin kanssa. Tommi ja Ranni olivat tulleet usammaksi päiväksi Pöyrisjärvelle vahtimaan, etteivät vaatimet vasoineen siirry Norjan puolella. Lunta on vielä niin paljon, että porot voivat kävellä aidan yli.
Ranni on norjalaisen Röllin ja Mössen poika ja Tommin hyvä työkaveri.

Porokoira työmaallaan.

Vierailin Näkkälässä  seitsemässä poromiesperheessä. Sekä ihmiset että koirat ottivat minut ystävällisesti vastaan. Luonteeltaan tämä koirakanta on erinomaista. Yhtään vihaista tai turhaan räksyttävää koiraa en tavannut.
Näkkälä jäi sydämeeni ja jotain sain sieltä mukaanikin.Siitä seuraavassa suakkunassa.