perjantai 21. lokakuuta 2016

Joulu ilman Piparia



Pilvipolun Pipariakka 13. 11. 2004 - 21. 10. 2016


Rakastavaa ja hellää Piparia jäävät minun lisäkseni kaipaamaan lapseni, lapsenlapseni ja monet ystävät.


sekä kissat Hilla, Liinu ja Maija

Piparilta riitti rakkautta niin lapsille, koiran- ja kissanpennuille, karitsoille sekä tipuille. Pipari oli aina luotettava pienten hoitaja ja puolustaja.

Pipari sai  vuonna 2010 Malja-pennut Pilvipolun Maa-Tiaisen eli Matun kanssa.

Pari vuotta myöhemmin Pipari teki onnenpiparit, geeniensäilytyspentueen, porokoirasukuisen Onnin kanssa.



Pipari sai elää tervettä, iloista ja vauhdikasta elämää, viimeiset vuodet yhdessä tyttärensä Mansin ja Unnan kanssa.


 Vielä syksyn alussa askel oli huoleton ja elo vailla murheita.


Piparin vasemmassa lonkassa oleva pieni nystyrä, jota luulin rasvapatiksi, alkoi syksyllä kasvaa aggressiivisesti. Piparilta löyty myös toinen kasvain nisän vierstä. Hoitavan eläinlääkärin kanssa olimme yhtä mieltä, että Pipari saa nauttia elämästä niin kauan, kun kasvain on oireeton.


Tämän viikon alussa totesin, että Pipari selvästi tutkailee ja nuolee pattia enemmän. Unnakin huomasi, että jotain on vialla.


Piparin oli aika mennä.


Kiitos uskollinen Pipari ja hyvää matkaa muistojen pilvipoluille. 


Siellä nyt paimennat pilvipeuroja yhdessä parhaan ystäväsi ja esikuvasi Silvan kanssa.


maanantai 17. lokakuuta 2016

Talvi joutsenen takana

Tunnetko sinäkin  joskus suloisen kipeää kaipuuta johonkin paikkaan? Minulla on ikävä tunturimaisemiin. Tajusin, että viimeisestä Lapin matkastani on kulunut jo yli kaksi vuotta. Kuusamon ja Paanajärven matkat ovat kyllä toimineet hyvin korvikkeina tai enemmänkin. Mutta sinisinä siintävät tunturit, voi kuinka niitä on ikävä!
Pallastunturit ja Pallasjärvi

Läksin virtuaalimatkalle selaillen vanhoja kuvia. Lokakuussa olen käynyt vain kaksi kertaa Lapissa.Viimeksi 2011, jolloin matkakumppanina ja autokuskina oli ystäväni Pike.

 Limingan niityillä vastaamme tulivat valtavat joutsenparvet.

Savolais-hämäläinen kansanrunossa kuvaillaan lokakuuta:
Lokakuu ei ole jokakuu:
Päivät pienet pilvelliset,
yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla, 
talvi joutsenen takana.

Joutsenet jatkoivat etelään, me matkasimme pohjoiseen Pallasjärven rantaan.


 Punaisen Hiekan autiotuvalle



Pallastunturit lokakuun illasta aamuun








 Matkan kruunasi päivä Kuivasalmen paliskunnan Pursun poroerotusaidalla Paljakassa.


torstai 13. lokakuuta 2016

Suloinen värioppi

Mistä näitä suloisen värisiä kissanpentuja oikein tulee ?

Kaikki alkoi seitsemän vuotta sitten melkein sattumalta. Sanoin maatiaiskissaharrastajalle Esa Jolkkoselle, että voisin ottaa Kortelahteen kissan, jos jostain löytyisi oranssi eli punainen tyttökissa. Luulin silloin, että kaikki punaiset kissat ovat uroksia. Muutaman viikon päästä Esa soitti, että Polvijärvellä olisi nyt minulle punavalkoinen tyttökissanpentu. Niin Hilla tuli taloon.

Hilla

Hilla sai puolitoistavuotiaana ekat pennut, joiden isä oli punainen Käpy. Siitä minulle jäi hyvin isänsä näköinen Liinu. Käpyn ja Hillan jälkeläiset olivat kaikki joko punaisia tai cremejä.

Käpy ennätti olla isänä myös kahdelle Esan kissarouvalle, jotka saivat pennut Öllölässä. Toinen emä oli kilpikonnanvärinen ja sai punaisia ja cremejä poikia sekä kilpikonnanvärisiä tyttöjä. Toinen emä valkoharmaalaikkuinen ja sai musta- ja harmaalaikkuisia pentuja.
Seuraavana talvena Käpy joutui ilveksen saaliiksi.
Sen jälkeen minulla ei ole ollut omaa kollia, vaan pentueiden isinä ovat olleet kolilaiset kulkukollit. Ensin Hillan värinen oranssivalkoinen ja sitten kaksi mustavalkoista.

Kolilla Tommilassa Hillan tyttärelle Miisulle syntyi värikirjoltaan tyypillinen punavalkean emän ja mustavalkean isän pentue.Mustan uroksen kanssa punaiselle tytölle syntyykin aina kilpikonnan värisiä tyttöjä ja punaisia poikia.Hyvin harvoin voi harvinaisen geenimuunnoksen  tai mutaation  takia poikakin voi olla kilpparivärinen.

Hillan ja Liinun perimässä on dominoivan punaisen lisäksi myös resessiivinen diluutio- eli vaalennusgeeni, joka muuttaa punaisen värin cremeksi. Eli jos  myös isällä on diluutiogeeni, syntyy tällaisia "kahvia runsaalla kermalla"-värisiä pentuja. Nämä ovat Hillan ja punavalkoisen isän pentuja syksyltä 2013.


Hillan yksi tyttö, puinainen Alma, meni Pihamäen perhekotiin Kontiolahdelle. Siellä vieraili mustavalkoinen sulho. Pihamäkeen jäi  tumma kilpparitytö.

Hilla periyttää myös valkolaikkuisuutta. Kuvassa Hilla ja tyttärentytär ( emä Liinu) Maija. Maijan isä oli mustavalkokirjava  eli periytti myös valkolaikkusuutta. Kaikilla neljällä pennulla olikin sitten valkoista, Maijalla eniten.
Maija voi siis periyttää punaista tai kilpikonnaväriä, molempia myös vaalennettuna eli cremenä.Ja valkolaikkusuutta. Tähän asti olen kait suurinpiirtein kärreillä värien periytymisessä.

Mutta entäs nämä suloiset raitatassut? Liinun tyttärelle Tänksille syntyi Pihamäen perhekotiin neljä pentua.Isä oli harmaaraidallinen kolli Etelä-Karjalasta.

 Kolme harmaaraidallista tyttöä ja yksi cremevärinen poika.

Yksi tytöistä ja poika on pitempi karvaisia. Aiemmin ei Hilla-Liinu-linjassa ole syntynyt pitkäkarvaisia. Pitkäkarvaisuus on väistyvä ominaisuus eli voinen päätellä, että sekä Tänks että pentueen isä kantavat pitkäkarvageeniä, vaikka itse ovatkin lyhytkarvaisia. Suomalaisen maatiaiskissan pitkäkarvaisuudesta ei oikein tarkkaan tiedetä, mutta esimerkiksi Virossa on edelleenkin pitkäkarvaisia maatiaiskissoja.

Tyttöjen lämminsävyinen harmaa turkki syntyy siis  emän punaisesta, joka on muuntunut kilpikonnaksi, koska isä on harmaa. Kaikilla on mukana vaalennusgeeni eli turkin punaiset kohdat ovat cremeä. Lisäksi on valkolaikkua ja raitaa.

Huh, huh, nyt laiskottaa ja noiden raitojen periytymisen selvittäminen jätetään myöhemmäksi, samoin minulle on epäselvää, mitä harmaa väri kissalla oikein tarkoittaa. Jatketaan oppituntia joskus toiste. Otan  kyllä mielelläni vastaan linkkejä hyvistä ja selkeistä kissojen värieen periytymistä käsittelevistä sivuista.

 Pentujen emä Tänks

Pentujen isä Kunkku ja kuulemma väriltään hopea.

Nyt olen saanut lisätietoa tietävimmiltä netin kautta.  Tyttöpennut ovat hopeakilppareita.


Tässä linkkejä kissojen värisivuille:
Wikipedia Kissojen värit

Kissojen värien periytyminen, genetiikkaa rautalangasta

Incat, kissojen värien periytyminen 1

Incat, kissojen värien periytyminen 2


tiistai 11. lokakuuta 2016

Ihanasti pihalla kotona Kortelahdessa

Tämä on ollut hyvä syksy. Monet valittivat, että ruska ei ollut parhaimmillaan Kolilla, koska koivunlehdet olivat ruskeita ruostesienen takia. Kortelahden koivut hehkuivat kuitenkin täysillä. Pakkasyön jälkeen värikkäät ruskanlehdet kahisevat  ihanasti jaloissani. Astelen juhlamatolla, jossa hehkuvat  punaisen, keltaisen, ruskea ja vihreän sävyissä koivun, haavan, pajujen, vaahteran, pihlajan ja tammen lehdet. Minä en haravoi pihamaata syksyllä, vaan jätän lehdet maatumaan.

Kiitollisena muistelen kesälampaitani, jotka ovat avanneet minulle tämän maiseman.

Vankka vanha mänty vartio pihatien reunassa. Pihaan on aikanaan istutettu erilaisia kuusia.

Tiheiden havupuiden alle syntyy jännittäviä luolia ja havuneulasilla katettuja käytäviä. Kesäisin hyviä suojapaikkoja kanoille. Talvisin linnut viihtyvät kuusten oksistossa.



Talon ympärillä on paljon isoja haapoja. Minulle hiljaisuus on sitä, että saan kuunnella haavanlehtien havinaa. Taas ensi kesänä.

Vanha lehmus sinnittelee sitkeästi pystyssä. Tähän suuntaan syksyinen maisema muuttui tänä vuonna ratkaisevasti lampaiden ansiosta. Aiempina syksyinä näkymä on ollut pusikkoinen ja puiden alarungot olivat viheliäisesti levinneen elämänlangan peitossa.

Nyt minulle avautuu pihassa upea pienoisarboretum, jossa on kolme lehtevää tammea, erilaisia kuusia, pajuja, omenapuu  ja lehmus.

Tammet ovat  hienoja kiipeilypuita. Sen on Maija-pentukin huomannut. Jännittyneenä odotan, mitä ensi kevät maasta paljastaa nyt, kun valo pääsee paremmin tammien juurille. Lisää sini- ja valkovuokkoja toivottavasti. Pitäiskö istuttaa kevätkukkien mukuloita? Nehän ennättäisi kukkia ennen lampaiden tuloa.

Pajun takana hohtaa lehtikuusi keltaisena. Lehtikuusia on tontilla useampia ja naapuritontilla osittain kaatunut lehtikuusirämeikkö. Ympäristö onkin lintujen paratiisi, jossa löytyy paljon  pesäkoloja, turvallista tiheikköä ja lahopuita.

Koirat pysyvät hyvin lammasaitauksessa. Ne saavat juosta ja riehua sydämensä kylyydestä eikä minun tarvitse pelätä, että ne häiritsevät lähimetsän eläimiä.

Pipari nauttii rauhallisemmin. Se rakastaa maan tonkimista ja purossa kahlaamista.

Mustarastaat nautiskelevat viimeisistä omenista. Mustarastaita taitaa jäädä useampi talvehtimaan pihapiiriin.

Aloitinkin talviruokinnan hyvissä ajoin. Tämän kuvan otin makuuhuoneeni ikkunasta, jossa minulla on myös työpöytä ikkunan vieressä. Siitä voin kirjoittaessani ja kuvia käsitellessäni sivusilmällä seurata lintuja. Kun haluan levähtää ja rentoutua, menen istumaan piilokojuuni kamera mukanani ja seurailen lähempää lintujen touhuja.

Harmaapäätikka oli ensimmäisten joukossa lintulaudalla talitiaisten lisäksi.



Tyylikäs järripeippo

Närhet verottavat myös ahkerasti talipötköä. Mutta se sallittakoon. Ovathan ne niin kauniita, jos ei ääntä oteta huomioon. Sitäpaitsi närheä saan kiittää yhden valokuvaustoiveeni toteutumisesta.

ET- terveyslehdestä haastateltiin minua ja kysyttiin minun voimapaikkaani.  Ei minun kovinkaan kauan tarvinnut miettiä, vaikka  ihania maisemia ja lempipaikkoja  minulla täällä Kolilla onkin paljon. Tämä maisema on tärkein ja antaa voimia joka päivä. Sen näen aamulla ensimmäisenä, kun aukaisen verhot ja sen näen viimeisänä illan hämärtyessä.

 Se on yllättävä ja jännittävä jokaisena vuodenaikana.

Sydänpahkasta olen ottanut satoja kuvia. Haaveeni on ollut, että saisin kuvan, jossa pahkalla istuisi  joku lintu.Orava täytti toiveeni jo viime keväänä. Nyt syksyllä heti ekalla piilokojuistunnolla  zoomailin kohti pahkaa. Tuumailin, että onpas kaunis sinervä valo ja otin kuvan pahkasta.

Kas, sinisiipi  närhi istahti pahkalle. Se viipyi siinä vain kahden sulkimen räpsähdyksen verran, mutta  tällä kertaa se riitti. Raikkaita syyselämyksiä kaikille!