Tervetuloa uuteen kotiini Tampereelle

Muutto onnistuneesti ohi. Tervetuloa virtuaalivierailulle uuteen kotiini.

Minulla oli kolme ehdotonta vaatimusta, kun etsin uutta asuntoa. Yksi oli valo ja miten se tulee huoneisiin. Tässä kolmiossa ikkunat ovat etelään ja länteen. Vielä mieluisampi olisi ollut ikkunat kolmeen suuntaan, mutta nykyisissä kerrostaloissa se ei yleensä ole mahdollista. Talviaurinko pilkistää ihanasti keittiön uudelle pöydälle. 

Haaveeni isosta ruokapöydästä toteutui, kun Puutyö Salonen  Porista valmisti minulle toiveideni mukaisen lankkupöydän ja penkin. Minulle sopii erinomaisesti tällainen asumisoikeusasunto. Rahaa ei tarvitse kiinnittää niin suuria summia ja silti voi nauttia uudesta, tilavasta asunnosta ja pikkasen ylellisyydestäkin.

Viikon asumisen jälkeen voin sanoa, että viihdyn. Tilavan eteisen ja keittiön lisäksi minulla on avara olohuone, makuuhuone ja työ/vierashuone. Kaikki rakkaat huonekalut ja taulut ovat löytäneet luonteville paikoilleen.

Nakkilalainen keinuni on perintökeinu, jonka mummini Anna Tähtö sai mieheltään Jaakko Tähdoltä. Anna lahjoitti keinun äidilleni Ulla Hassiselle, joka taas lahjoitti keinun minulle 60-vuotislahjaksi. Tähän kotiin onneksi mahtuu kaksi keinua, koska en voisi luopua toisesta, jossa olen imettänyt kaikki 4 lastani ja neulonut kaikki  villapuseroni. Se on erittäin hyvä istua ja siinä saa hyviä ajatuksia. 

Toinen vaatimus oli esteettömyys. Parin vuoden sairastelun jälkeen opin ennakoimaan tulevaa. Nyt kaikki on kohtuullisen hyvin, mutta ajan juoksulle ja ikääntymiselle ei mahda mitään. Tässä asunnossa pärjäisin vaikka pyörätuolissa. Kylpyhuonekin on riittävän tilava. Kauppa ja bussipysäkki ovat 100 metrin päässä. 

Luonto on kuitenkin lähellä. Joka ikkunasta näkyy puita ja pala metsää. Moottoritien ja Lempäälän tien väliin on säästynyt pieni suikale vanhaa sekametsää liito-oravan kulkureitiksi ja minulle ja muille kaltaisilleni hengitysaukoksi. Se olikin kolmas vaatimus. Ja kahden kilometrin säteellä löytyy 3 uimarantaa ja monia mäkisiä pyöräily- ja kävelyteitä, joista Unna on saanut jo nauttia parempikuntoisen siskoni kanssa. Asumme samassa talossa eri kerroksissa. Jos sulkee korvansa liikenteen melulta, Multisilta on lähes täydellinen vihreä kaupunginosa, jossa on ruunsaasti vanhoja komeita puita. 

Minun kotini on puiden takana. 

Viereisessä metsikössä on helppo ulkoilla Unnan kanssa ja vaikka halailla puita.

Kävely- ja pyöräteitäkin reunustavat jyhkeät puut.

Multisillan uusi päiväkoti sijaitsee vieressä.

Unna viihtyy työhuoneen sohvasängyllä. 

Vihreässä makuuhuoneessani saan toivottavasti hyvät unet. Äänieristys ainakin  vaikuttaa hyvältä. 

Parvekkeelle paistaa ilta-aurinko. 

Tämä on kuvattu työhuoneen ikkunasta. Maisema innostaa ja toivottavasti kuntoudun niin, että pääsen kuvaamaan Multisiltaa ja Tampereen lähiluontoa. 

Maatiaismuori muuttaa

Enää ei ole paluuta tähän. Olen onnellinen, että takana on elettyä elämää punaisessa mökissä koirien ja kissojen kanssa, kukkaniityllä lampaita ja kanoja paimentaen. Kortelahteen voin kuitenkin aina palata muistojen ja kuvien myötä.

Olen pahoillani, että blogiin kirjoittaminen on jäänyt vähiin. Tilastoista kuitenkin huomaan, että ihmiset vierailevat sivuillani ahkerasti.Osa käy lukemassa ja katselemassa vanhoja juttujani, mutta osa varmasti käy kurkimassa, mitä minulle kuuluu. 

Kesällä kävin Unnan ja muiden pilvipolkulaisten kanssa Pohjolan lammastilalla paimennusharjoituksissa. Siellä saimme Unnan kanssa vähän verestellä muistoja. Unnalta sujui juokseminen huomattavasti paremmin.

Kiitos , tällä hetkellä melko hyvää. Sairasteleminen on toistaiseksi selätetty. Viimisen koronan podin heinäkuussa, mutta se oli vain tavallisen flunssan tasoinen. Reuma on pysynyt rauhallisena, joten olen voinut lääkärin valvonnassa vähentää lääkitystä niin, että vastustuskykyni paranisi.  Sauvakävely ja pyöräily Unnan kanssa sujuu mukavasti. Ne ovatkin minun parhaat kuntoilukeinoni.

Sairastelun aikana huomasin, että päivystyksessä käynnit ja muu hoito Reposaaresta käsin on autottomalle todella hankalaa. Kelataksit kulkivat huonosti ja elämä oli yhtä odottelua, mikä ei kuumetokkurassa ole mukavaa. Eikä asuntokaan portaineen ollut toimiva. Tulin siihen tulokseen, että minun on aika vaihtaa maisemaa. 

Niin kauan, kun jaksan, haluan reissailla. Reposaaresta matka Tampereelle bussilla ja junalla kestää suurinpiirtein yhtä pitkään kuin matka Tampereelta Ouluun. Tampereelta pääsee kätevästi kaikkiin suuntiin, mikä sopii hyvin lapinhullulle mieronkiertäjälle. Lapseni asuvat Porissa, Jyväskylässä ja Tampereella. Siis perheeni keskipiste on Tampereella. Siellä asuu myös siskoni. Ystäväni ovat ympäri Suomea, mutta uskon, että Tampereelle saan heidät usemmin vieraakseni.

Mistä löydän tarpeeksi ison asunnon, jotta kaksi keinuani mahtuvat sinne ja keinujat yökylään?

Asunnon löysin jo alkutalvesta, mutta se valmistuu vasta marraskuun lopulla. Päädyin asumisoikeusasuntoon, jonka saa haltuunsa paljon pienemmällä summalla kuin omistusasunnon. Näin minulla on varaa ottaa vähän tilavampi kolmio. Joulukuun alusta olen siis tamperelainen. Muutan Multisiltaan, joka on noin 8 km keskustasta Lempäälän suuntaan.

Tulevassa kotikorttelissa on kolme kerrostaloa, kaikki asumisoikeusasuntoja, eniten kaksioita ja kolmioita sekä muutama isompi perheasunto. 

Minulle tärkeitä plussia on maalämpö ja että ikkunoista näkyy puita. Minun huoneistoni on ekassa kerroksessa metsään päin.Sisko muuttaa toiseen kerrokseen. Päiväkoti vieressä ei minua häiritse, päinvastoin on hieno leikkipuisto lapsenlapsille lähellä. 

 Kävelytietä pääsee kauppaan ja bussipysäkille, matkaa  reilu 100m. 

Ikkunoista näkyvä pieni metsä on suojeltu liito-oravien kulkureittinä.

Vajaan kilometrin päässä on Peltolammin viihtyisä uimaranta.

Siitä lähtee leveät ulkoilupolut järven ympäri ja sen takana radan toisella puolella aukeaviin metsiin. Tällä hetkellä luonnonsuojelijat kamppailevat Lempäälän ja Pirkkalan välisen suuren metsäalueen puolesta, ettei sinne rakennettaisi moottoritietä. Minäkin olen allekirjoittanut adressin LemPi-metsän puolesta. Toivottavasti tämä kaikille Tampereen seudun asukkaille sopiva virkistysalue ja luonnonmetsä säilyy! Ensi kesänä aion mennä pyöräilemään sinne Unnan kanssa!

Onhan tämä aikalailla erilainen kuin minun aiemmat kotini. Otan mieluusti  haasteen vastaan tehdä tästä minun näköiseni. Katsotaan, miten Maatiaismuori sopeutuu betoniseinien sisälle! 

Se on moro!

P.S. Kuviani löytää enemmän instagramista käyttäjänimellä kirstihassinen.Mutta lupaan kertoa tännekin muuton edistymisestä ja sopeutumisestani Tampereelle.

Lakkalassa jokainen päivä on luonnon päivä

Kainuunharmaat tärkeässä kesätyössään  Kolin Lakkalassa. 

Lakkala on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema Kolin kansallispuistossa.  Herajärven vanhan tilan rantaniittyjen peltoja hoitaa t:mi Satuhaka laiduneläinten avulla. Tänä vuonna töissä on ollut lampaat, mutta myös hevosia ja nautoja käytetään. Kesäisin Metsähallitus myy Lakkalaan suosittuja paimenviikkoja.  Paimenet huolehtivat aina viikon verran vuorollaan lampaista. Lähinnä tehtävinä on lampaiden laskeminen, kivennäisten jako, rapsuttelu ja iltaisin niiden siirtäminen laitumien sisällä olevaan turvalliseen petoaitaan. Kansallispuiston aluella liikkuu paljon ahmoja, susia ja karhuja ja näin pyritään takaamaan lampaiden turvallisuus. 

Nämä maisemat olisivat kasvaneet umpeen ja köyhtyneet ilman ihmisten ja lampaiden huolenpitoa. Toivotaan, että tämä hieno toiminta jatkuu, koska oikein järjestettynä siitä hyötyvät kaikki: luonto ja sen monimuotoisuus, maisema, laiduneläimet, matkailu, Metsähallitus ja laidunyrittäjät. Huolissani olen lukenut, miten ELY-keskuksien byrokratian rattaat meinaavat laittaa laidunyrittäjät ahtaalle tukimaksuja epäämällä ja sovittuja laidunsopimuksia purkamalla. 

Pidetään huolta luonnosta niin se pitää huolta meistä. Sain viettää elokuun lopulla voimaannuttavan viikon Lakkalassa luonnon rauhassa ja lampaiden hellässä hoivassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja elämäni uusia kuvioita. Intohimo luontoon, valokuvaamiseen ja maatiaisiin pitää minut edelleenkin liikkeellä, vaikka korona ja muut vaivat yrittävätkin laittaa kiviä kenkiin. 

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Rintasenvaara, Kolin viimeinen huippu vaarassa

Onko suomalaisilla varaa menettää näitä maisemia?

Kolin vaarat kuvattuna Akalta pohjoiseen. Vasemmalla Sutkanvaara, keskellä Käränkä, jonka juurella asuin ja viimeisenä Rintasenvaara. Kuvassa näkyy vielä laskettelurinne valoineen. 

Itsenäisyyspäivän aamu vuonna 2012. Minulla tuli kiire pukea ja ottaa kamerat kainaloon, kun huomasin upean sumun Kolin rinteillä. Nousin Kortelahden tietä Käränkävaaran ja Rintasenvaaran välistä. 

Kerkisin Rintasenvaaralle juuri auringon nousetessa. 

Oikealla kohoaa sumupatjasta kotivaarani Käränkä.

Aamuaurinko värittää rinteen komeat hongat. 

Tein muistojen kuvaretken Kolin viimeiselle huipulle Rintasenvaaralle. Syy retkeen oli tuore uutinen Hesarissa. Siinä kerrottiin, että Lieksan kaupunki on tehnyt kaavoitussuunnitelman Rinasenvaaralle hotellia ja loma-asuntoja varten. Rintasenvaaralla toimi laskettelukeskus vuoteen 2016 asti. Rinteiden haavat näkyvät vielä kansallismaisemassa. Nyt sinne rakennettaisiin jopa kolmikerroksisia loma-asuntoja, jotka varmasti rikkoisivat maiseman. Mukana on tietysti Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, joka omistaa suuren osan rinteen maista niin kuin kohta koko Pohjois-Karjalasta. Sekä Pohjois-Karjalan ely-keskus että Suomen luonnonsuojelu­liiton Pohjois-Karjalan piiri ovat todenneet suunnitelman sijoittuvan maisemallisesti erittäin herkälle alueelle ja toteutuessaan aiheuttaisivat merkittäviä vaurioita Kolin maisemaan.

Rintasenvaara kuvattuna Pielisen jäätieltä. Pingviini on jäätien maskotti. Laskettelurinteen haavat saisi umpeen metsittämällä, mutta nyt rinteeseen uhkaa tulla 2-3 kerroksisia lomaasuntoja seitsemän korttelin verran.

Helmikuinen pakkaspäivän retki Piparin ja Mansin kanssa 2011. Unohtumattomia elämyksiä. 

Vanhojen laskettelurinteiden välissä ja etenkin niiden jälkeen jatkuu upea seikkailumetsä. Täällä voi kuvitella vaeltavan ilveksen, kenties karhunkin. 

Minun lempipaikkojani oli jylhä Käräjäkallio.

Rintasenvaaran kupeessa ovat Kuikkalampi ja Rintasenvaaranlampi. Käräjäkallio on Rintasenvaaranlammen rannalla. 

Maisema Mäkrältä. Kolmen viimeisen vaaran jono säilyy toivottavasti rikkumattomana osana kansallismaisemaa niin kuin se oli jo Eero Järnefeltin maalauksissa.