21.12. 2012 aamu Kolin Kortelahdessa. Vuoden lyhin päivä.
Ennen nousuaan aurinko värjäsi Käränkän rinteen punaiseksi
Linnut aloittavat ahkeran ruokailun aamuhämärissä.
Keltasirkkuparvi saapui jo marraskuussa ja on viihtynyt pihalla siitä lähtien. Aiempina talvina on ollut vain satunnaisia vierailijoita. Mutta nyt minulla onkin joka lintulaudalla auringonkukansiementen lisäksi kauraa.
Auringonpilkkuja talvisäässä.
Käpytikka ja sen kaveri ovat ahkeria naputtelijoita.
Töyhtötianen, puuhakas punkkari.
Talitiaset ovat sini- ja hömötiaisten lisäksi uskollisimpia, joka talvisia ystäviä.
Tyylikkäät punatulkkutyttöset
Ja niiden sulhot
Aurinko alkoi laskes jo yhden jälkeen värittäen metsänreunan matkalla Käränkältä kohti Jänisvaaraa.
Autiotorppa taustalla Käränkä
Kolin vaarat Jerontieltä kuvattuna.
Kortelahti aattoaaton aamuna. Näissä tunnelmissa kohti valoa ja kevättä!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kohtuuvaeltajat Karjalan laulumailla
Ruumista ravisteleva venäläinen pikkubussi kuljetti meitä
halki Vienan Karjalan Vuokkiniemen ja Uhtuan kautta Pääjärvelle ja
sieltä edelleen Paanajärven kansallispuistoon. Koko ajan satoi. Telttailu ei houkutellut ja niinpä teimme suuren siskonpetin Arolan hirsiaitan lattialle. Ensimmäisenä retkipäivänä seilasimme sateessa Olanga-laivalla ohi Ruskeakallioiden Mäntykoskelle.
Koski ärjyi kapeassa
uomassaan. Ajattelin, että täällä jossain kosken partaalla on
pelottavan Pohjan Akan mahtava hovi. Veden pauhaava voima on
takonut ja hionut sammon, jota Väinämöinen himoitsi itselleen.
Ei suostunut Sampo jauhamaan rikkautta
Pohjan Akalle eikä Väinämöiselle, vaan vajosi Paanajärven
salaisiin syvyyksiin. Paanajärvi on pitkä, kapea vuonomainen järvi. Niin syvä, että siinä on vain yksi saari.
Tähänastisen elämäni loistavimman sateenkaaren pää osui järven ainokaiseen saareen. Sinnekö sampo on kätkeytty?
Edelleenkin me, Väinämöisen jälkeläiset, hairahdumme etsimään sampoa. Me lyömme ikikalliot pirstaleiksi, kaadamme vanhat metsät ja
valjastamme kosket etsiessämme epätoivoisesti sammon rikkauksia. Ja
köyhdymme koko ajan.
Me mieronkiertäjät olimme vaeltaneet
levottomasta maailmasta Kalevelan laulumaille etsimään
kadottamaamme hetkeä, mielen lepoa ja hiljaisuutta. Meille Sampo näytti aarteensa ja me talletimme sen nöyrän kiitollisina sydämiimme.Erämaa ympärillämme huokui
parantavaa hiljaisuutta.
Kurjet huutelivat tervehdyksiään ja
aurasivat sadepilvet pois.
Odottelimme joutilaan raukeina venekyytiä aitan rappusilla istuskellen.Yhtäkkiä kuulimme telkkäemon
vaativaa ääntelyä.
Kolmen metrin korkeudella haavassa oli iso, varmaan palokärjen hakkaama kolo.
Sieltä kurkisteli pieni pyöreä linnunpojan pää. Kuikki, räpiköi,
vetäytyi takaisin, kurkkasi taas ja hyppäsi. Kevyesti se mätkähti
maahan pienet siivenalut epätoivoisesti vispaten, kohta tuli perässä
toinen ja vielä kolmas. Lumoutuneena seurasimme pienten
telkänpoikien rohkeutta heittäytyä elämään.
Täpäkkä telkkäemo johdatteli poikasensa kohti
Paanajärven laineita.
naavaparta kuusien
Kalevalassa maailma
syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa
särkyvät. Suomalaiset ovat kutsuneet telkkää aiemmin sotkaksi. Sampo oli raottanut aarrearkkunsa
kantta näyttämälle meille kultasilmän poikasineen.
Neulaspolku kiemurteli yli soliseva puron,ohi kelovanhusten,
ylös puolenkilometrin korkeuteen,
korkeiden kynttiläkuusien yläpuolelle paljaalle tunturille.
Kivakkatunturilla näimme
mittaamattoman mahtavan aarteen. Metsää, silmin kantamattomiin
metsää, jossa ei näkynyt yhtään hakkuuaukkoa tai muuta ihmisen
tekemää sielulle kipeää arpea.
Seuraavana päivänä seisoin
Kivakkakosken partaalla samoilla jalansijoilla kuin valokuvaaja I.K.
Inha 1900-luvun alussa, yhtä lumoutuneena kuin hän aikoinaan.
Soisin, että lapseni, lapsenlapseni ja
lapsenlapsenlapsenikin voisivat aikanaan tulla tänne. Jos voisin
siirtää heille tämän onnentunteen, suurempaa perintöä en
pystyisi antamaan.
Niityt olivat kukkuroillaan kulleroita,
auringon kultapalloja. Kesän parasta aikaa.Voi tätä Sammon
rikkautta!
Viime kesänä kesäkuun lopulla olin
mukana Vienan Karjalan ja Paanajärven matkalla. Kiitos matkaystävät
parhaasta mahdollisesta matkaseurasta! Paanajärveltä matka jatkui
Uhtualle, Haikolan ja Venehjärven kyliin. Jokainen päivä oli
täynnä elämyksiä, kansanmusiikkia ja iloista seuraa. Kerron
jatkosta myöhemmin.
Nyt haluan toivottaa kaikille näiden
onnellisten muistojen ja kuvien myötä kohtuullista, hidasta ja
rauhallista Joulua!
Kaikki Paanajärven matkani syksyyn 2016 asti:
Paanajärven kansallispuisto Venäjällä
Paanajärvi rakastettuni
Paanajärven kuu
Paanajärven karhu
Tie vie Paanajärvelle
Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä
Kaikki Paanajärven matkani syksyyn 2016 asti:
Paanajärven kansallispuisto Venäjällä
Paanajärvi rakastettuni
Paanajärven kuu
Paanajärven karhu
Tie vie Paanajärvelle
Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Oi Kolin kuusipuu
Me suomalaiset,
entiset metsäläiset, haemme ja saamme lohtua puista. Kun suuri suru
iskee, menemme metsään. Vanhan puun katseleminen rauhoittaa.
Marraskuun Suomen Luonnossa professori Liisa Tyrväinen kertoo, että
Suomessakin on herätty tutkimaan metsän terveysvaikutuksia.
Esimerkiksi Japanissa terveystieteiden ja metsätieteiden yhteistyötä
on tehty jo vuosikymmeniä. Siellä on sertifioituja terveysmetsiä,
joihin voi mennä ohjatuille terveyskävelylle ja joissa voi saada
terveysneuvontaa.
Ehkäpä tulevaisuudessa lääkäri voisi
mielialalääkkeen sijaan kirjoittaa reseptiin kävelyä kaksi kertaa
viikossa metsässä.
Suomalaiset ovat
aina pitäneet pyhinä pihakuusia.
PKO:n Kolin hotellin ja
ravintolan edestä kaadettiin 230-vuotias pihakuusi. Lisäksi rinteestä hotellin uuden terassilaajennuksen edestä kaadettiin parikymmentä muuta puuta, kuusia ja haapoja. Metsähallitus vastasi hakkuista. Hakkuun syyksi sanottiin, että puut olivat vaaraksi laskettelijoille.
230-vuotias vanhus oli rungoltaan terve. Kun se kaadettiin rinteeseen, sen
lyyralatvus juuri ja juuri ulottui laskettelurinteen yläreunaan, vaikka
runko makasi 4 metriä kannosta alaspäin.
Runko sahattiin 2-3 metrin pätkiini . Tervettä, hitaasti kasvanutta puuta, jonka olisi suonut jatkavan elämäänsä elävänä tai ainakin kuolleena jossain, missä hyvää puuta tarvitaan. Vanhus pilkottiin polttopuuksi.Kuusien kaadosta on tehty rikosilmoitus, joka on siirtynyt poliisitutkintaan.
Hotellin
johdon mukaan heillä ei ole mitään tekemistä kuusten kaatamisen
kanssa. Moni meistä PKO:n asiakasomistajista kuitenkin toivoisi,
että yritys olisi jo imagonsa vuoksikin pyrkinyt estämään puiden
kaadon. Hotelli Kolia ei olisi ilman Kolia.Olisi hyvä hyvä muistaa kansan viisaus: Sitä kuusta kuuleminen, jonka
juurella asunto. Nyt uudistetun hotellin avajaisissa kerrotaan
surullista kuusitarinaa.
Kolin hotellin
hemmottelukylpylään rakennetaan ulos kylpytynnyreitä. Kylpylän
mainoksissa houkutellaan poistamaan stressiä ja lepäämään.
Harmillista, että asiakkailta on riistetty mahdollisuus rauhoittaa
mieltään katselemalla vanhan kuusen harrasta hiljaisuutta.
Lyyralatvan kelottuneiden oksien lomassa tuikkisivat tähdet.
Pakkasaurinko loihtisi timanetteja tykkylumisille oksille. Vanha
kuusi olisi ollut oiva mielenhoiva.
Kuvassa ei ole kaadettua lyyralatvaista kuusta, mutta vahoja kuusia Kolilta. |
Nyt tynnyreistä
ja ravintolasta avautuu maisema suoraan laskettelurinteille
valoineen. Maisema Pieliselle ei ole luonnollinen vaan levoton ja
ristiriitainen, samanlainen kuin nykyihmisen sairastuttanut elämä.
Mitäpä tuosta,
jos joku puu kaadetaan. Niitähän kasvaa uusia. Näin sanoo ihminen,
joka huoletta käskee kaataa 230 vuotiaan puun. Itse hän elää ehkä
satavuotiaaksi. Kuinka monen vanhan puun elinkaaren hän ehtiikään
katkaista ihmisten turhamaisten, lyhytnäköisten tarpeiden takia.
Sama ihminen kuluttaa kiihtyvällä vauhdilla maapallon luonnonvaroja
vannoen jatkuvan kasvun onneen ja autuuteen. Ne puut, jotka nyt ovat
siemeninä tai taimella, eivät valitettavasti lämpenevässä
ilmastossamme koskaan tule kasvamaan samanveroisiksi kuin metsiemme
arvokkaat vanhukset. Kansainvälisessä tutkimuksessa on todettu,
että maailman suurimmat ja vanhimmat puut ovat kuolemankielissä http://yle.fi/uutiset/tutkimus_maailman_suurimmat_ja_vanhimmat_puut_ovat_kuoleman_kielissa/6407484
Ehkäpä meidän
on syytä tarkastaa ajattelutapaamme, että vanha puu on ihmiselle
vaaraksi. Todellisuudessa on toisinpäin. Ihminen on vaaraksi
vanhoille puille.
Prof.Tyrväinen
toteaa, että vahva suhde luontoon on meille valtava ja luontainen
voimavara, jota voisi hyvin hyödyntää esimerkiksi luontomatkailun
kehittämisessä. Tämän ajatuksen toivoisin olevan johtotähti
Kolin matkailun suunnittelussa. Vanhat metsät hupenevat Suomesta
kovaa vauhtia. Kansallispuistot on perustettu säilyttämään näitä
luonnonaarteita tuleville polville. Siksi jokaisen puun turha
tuhoaminen kansallispuistosta on rikos.
Jotkut Kolilla ovat ottaneet puiden kaadon arvostelun hyvin henkilökohtaisesti ja lietsoneet ilkein sanoin riitaa ihmisten välille. Karjalaisen toimittaja lisäsi vettä myllyyn iltasanomatyylisellä jutullaan "Vanhat haavat aukesivat taas". Minä suostuin haastatteluun, koska ajattelin, että minun on helpompi puhua julkisesti kuin monen muun täällä Kolilla, jonka suurimmat työllistäjät ovat Metsähallitus ja PKO. Minun piti saada haastatteluni tarkastettavaksi ennen painoa. Näin ei tapahtunut. Tuon sävyiseen juttuun en olisi suostunut.
Kiitän kolilaisia tuttavia ja ystäviä avoimesta, enimmäkseen asiallisesta keskustelusta. Erilaiset mielipiteet avartavat aina ajattelua. Moni on perustellut minulle puiden kaadon tarpeellisuutta, mutta eivät ole saaneet minua vakuuttuneeksi, että puut piti kaataa turvallisuuden takia. Sen sijaan olisin uskonut perusteluita, että puut kaadettiin, koska haluttiin avata maisema Pieliselle hotellin uudelta terassilta ja hemmottelukylpylästä. En olisi pitänyt sitä oikeana ratkaisuna, mutta olsin arvostanut rehellisyyttä.
Itsenäisyyspäivänä pakkanen kietoi Rintasen, Käränkän ja Sutkanvaaran usvapeittoon. |
Elävää joulukuusta koristavat pikkukäpylinnut. Sopuisaa ja kohtuullista Joulua kaikille!
Neljä vuotta myöhemmin:
Löysin vanhoja kuvia selaillessani kuvan vanhasta lyyrakuusesta tai sen lyyralatvasta. Olin kuvannut sitä pari kuukautta aiemmin syksyn taittuessa talveen sumuisena pakkasaamuna.
Neljä vuotta myöhemmin:
Löysin vanhoja kuvia selaillessani kuvan vanhasta lyyrakuusesta tai sen lyyralatvasta. Olin kuvannut sitä pari kuukautta aiemmin syksyn taittuessa talveen sumuisena pakkasaamuna.
Vielä viimeisenä elinvuotenaan se kasvatti valtavan määrän käpyjä.
Lyyrakuusen muistoa kunnioittaen
Kirsti
Lyyrakuusen muistoa kunnioittaen
Kirsti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)