keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Lintulaudalla, muistoja ja haaveita

Minä opin aikanani tunnistamaan kotoiset lintulajimme Kortelahden oman pihan talviruokinnalla. Nyt huomasin, että alan unohdella nimiä. Niinpä kaivoin vanhoja kuvia Kolin ajoilta 2010-luvulta. Kortelahdessa minulla oli ruokintapaikka mielestäni maailman kauneimmalla paikalla: mökin takapihalla suurten koivujen katveessa, taustalla Käränkävaara, jonka aamun valo maalasi satumaisin sävyin.



Punatulkku pakkasaamuna. Punatulkku oli vakiovieras ja iloinen parvi oli talvipäivän piristys.




Talitinttejä oli eniten. Ne olivat ahkeria puurtajia, jotka hyödynsivät tarkkaan lyhyen päivän.


Muutin Kortelahteen 2009. Ensimmäisinä talvina hömötiainen oli varsin yleinen vieras, mutta kymmen vuotta myöhemmin harvinaisuus. 


Töyhtötiainen, iloinen veijari, harvinaistui myös vuosien saatossa. 


Sinitiaiset ja viherpeipot olivat lähes jokapäiväisiä ruokavieraita.





Käpytikkoja oli useampi pariskunta. 


Ruuasta käytiin tiukkoja keskusteluja oravien kanssa. 



Närhi on korea ahmatti. Niitä Kortelahdessa oli runsaasti. 


Harmaapäätikka oli varovaisempi. Se oli kuitenkin joka talvinen vieras ja pesi pihametsikössä. 




Keltasirkut, pikku auringot, lehahtivat parvina sirkuttaen ruokailemaan. Ne ilmestyivät yleensä  kevättalvella ja siivittivät kevään odotusta. 



Pikkuruinen, sisukas urpiainen


Tyylikkäät tilhit viihtyivät  muutaman päivän ja sitten parvi lehahti jonnekin muualle. 



Yllätysvieraita!


Tikli on vähän harvinaisempi, upean värinen lintu. 


Värikkäitä vieraita.
Nyt mietiskelen, että jos laittaisin talviruokinnan tänne Reposaaren pihaan. Olisi mielenkiintoista  nähdä, mitä vieraita saisin pihalleni täällä. Ainakin varpusia, joita Kolilla oli harvoin. Täälllä talvehtii myös mustarastaita ja kottaraisia. 
 




keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Porokoira Háldi ja paimenkissa Nipsu

On mukava huomata, että oma kasvatti on päässyt juuri oikeaan paikkaan.


Kolmivuotias lapinporokoira Háldi elää maalla perheensä, lampaiden, kanojen, metsästyskoirien ja kissan kanssa. Háldi avustaa innolla emäntäänsä Terhiä kaikissa tilan töissä.


Pilvipolun Háldi Vilgesjuolgi on rotuun otettujen Unnan ja Pilvipolun Eemelin tytär, poropaimenten sukua.







Paimenkissa Nipsu osallistuu innokkaasti Háldin apuna paimennushommiin. Nipsun mielestä lampaat ovat monella tapaa mukavia ja hyödyllisiä kavereita. Niitä voi vähän säikytellä ja pakkasella voi lämmitellä niiden selässä. Nipsun tempauksia on mahdollista seurata instassa @paimenkissanipsu.




Nipsu on leikattu kolli. Ulkonäön ja humoristisen elämänasenteen se on perinyt isoisoäidiltään Maatiaismuorin Hillalta. Se on Kuosmasen Tiinan kasvatti ja sen toinen nimi onkin Kuosmanen. 




Kiitos Terhi, Haldi ja Nipsu! Olipa virkistävää nähdä ja kuvata kunnon maatiaiselämää!

maanantai 21. marraskuuta 2022

Metsäpeuran mailla



Minulla on ollut vuosia haave nähdä ja kuvata metsäpeuroja. Tänä syksynä toiveeni toteutui, kun matkustin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan rajalle Vimpelin ja Perhon seudulle.

Vaadin ja keväällinen vasa


Poron serkku metsäpeura on ollut vuosituhansia tärkein riistaeläin Suomenniemellä. Se hävitettiin metsästyksellä 1900-luvun vaihteessa. Kantaa kuitenkin säilyi Venäjän taigametsissä Vienan Karjalassa, joista se on hiljalleen vaeltanut takaisin Kainuuseen.


Kiertelimme parina päivänä metsäteitä. Näimme kaikkiaan noin sata peuraa. Ne vaeltavat näin syksyisin laumoissa talvilaitumille. Keväisin taas takaisin vasomaan synnyinseuduilleen itään tai koilliseen.


Metsäpeurakantoja on pyritty elvyttämään ja niitä on siirtoistutettu menestyksellisesti Suomenselälle ja myöhemmin  Seitsemisen ja Lauhajärven kansallispuistoihin.

Kävimme  Salamajärven kansallispuistissa, jonne 1970-80 siirettiin ensimmäiset metsäpeurat  Kuhmosta. Kahdeksan vaadinta ja kaksi hirvasta tuotiin ensin  suureen aitaukseen, josta niitä sitten vähitellen vapautettiin luontoon. Siirto onnistui hyvin ja kanta on nykyisin suurempi kuin Kainuussa. Metsäpeura ei enää ole uhanalainen vaan silmälläpidettävä laji.    

Minulla oli paikallisina oppaina Terhi Honkonen ja Háldi ( lpk Pilvipolun Háldi Vilgesjuolgi). Ilman heidän asiantuntemustaan kuvat olisi jääneet saamatta. Kiitos!


Metsäpeura on poroa ja tunturipeuraa kookkaampi ja pitkäjalkaisempi. Metsäpeura ja poro voivat lisääntyä keskenään. Poronhoitoalueen etelärajalle onkin rakennettu poroaita sekoittumisen estämiseksi.


Metsäpeura on voimaeläimeni. Näin niitä ensimmäisen kerran Kuhmon taigametsissä silloin, kun uskoin olevani rakastettu. Rakkaus petti, mutta metsä ei ole pettänyt koskaan. 

Aulikki Oksasen runo Villit peurat