tiistai 30. lokakuuta 2012

Kukkoja ja viiniä

Kukkoja on liikaa. Taiston ja Anna-Liisan juhannustipuista kuudesta viisi oli kukkoa ja sama toistui Miinan syysyllätyksissä. Vain yksi kana ja viisi kukkoa. 

Kanat voin jättää kasvamaan. Vanhemmalle annoin nimeksi Vieno, koska tiput kuoriutuivat juuri ennen unohtumatonta Vienan matkaani. Nuorempi kanatipu on vielä nimetön tai ei Ruusuhan sen olla pitää, kun kuoriutui ruusupensaassa. Ja koska se on syksyinen tipu ja väriltäänkin musta, olkoon Mustaruusu
Lokakuun lopulla yöt pakastuivat. Jos päivällä paistoi aurinko, kanat tulivat mielellään ulos. Mutta ne alkoivat selvästi viihtyä enemmän sisällä. Sisällä alkoi olla kukoilla ahdasta. Taiston lisäksi sen kaksi poikaa ovat melkein aikuisia. Vielä kukkopojat eivät kyseenalaistaneet Taiston arvovaltaa, mutta selvästi ne alkoivat liehakoida kanoja. 

 
Kukkotappeluita saattoi olla odotettavissa. Lisäksi syystipuissa oli kasvamassa viisi kukkoa lisää. Minun oli aika tehdä vaikea päätös.
 
Olen liittynyt mukaan maatiaiskanojen säilytysohjelmaan ja mahdollisesti ryhdyn myös poikastuottajaksi. Ensi keväänä minulla olisi lisääntymässä jo Taiston tyttäriä. Minun pitäisi vaihtaa kukko, koska sukusiitos kasvaisi liian suureksi.
Ystäväni soitti, että nyt hänen miesystävänsä voisi teurastaa kukot niin kuin oli aiemmin ollut puhetta. Panin hetkeksi sydämeni pakastimeen ja tein nopean päätöksen, että kanalastani lähtevät kaikki isot kukot, myös Taisto ja pikkukukoista jätän yhden kasvamaan siskonsa kanssa. Se on Miina-emon kannalta hyvä, koska se vielä hoitaa kuusiviikkoisia tipujaan. Jos sille jää kaksi tipua ehkei se masennu. Ja kyllähän Taiston poika, pikku Yrjö, lohduttaa minuakin.

 
Taisto tulee aina elämään muistoissani, kuvissani ja tekeillä olevassa kirjassani. Myös sen ääni on tallennettu multimediaesitykseeni ”Luona vanahan veräjän”.
Minä en olisi kyennyt syömään kukkoa viinissä, mutta illalla join pari lasillista punaviiniä Taiston muistolle.

 

Taisto on kuollut, eläköön Ukko-kukko!



Kolin kansallispuistossa Elontilalla Mattilassa oli kesäajan horniolaisia maatiaiskanoja. Mattilan yrittäjäpariskunta olisi halunnut pitää kanat luonaan talven yli, mutta Metsähallituksen toimesta oli rakennettu vain kesäkanala.


Vaikka horniolaiset ovat hyvin kylmää kestäviä ja karaistuneita, ei ne enää kovilla pakkasilla pärjää ulkona.
Sisäänkään niitä ei voinut ottaa. Jotain oli keksittävä. Tunsin olevani osavastuussa, koska keväällä yllytin kanojen ottoon Mattilaan.
Ukko on eri kukosta kuin Taisto ja minun kanani. Sovimme, että se kanoineen tulee talveksi Kortelahteen.


Mattilasta saapuvat Ukko ja sen kanat Saima, Tyyne ja Alma.


Ukko otti arvokkaasti uuden tehtävän vastaan. Kanalaumassa on pientä säpinää ja kilpailua. Mielenkiintoista seurata minkälainen nokkimisjärjestys kanalaan muotoutuu.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Onnenpipareita syksyisellä suolla


Piparin poika, Mansin veli Onnekas Oivallus eli Rölli tuli syyslomalle syntymäkotiinsa. Pennut ovat nyt puolivuotiaita riiviöitä.
Onnenpipareiden syntytarina löytyy vanhasta blogistani. Kuvat sieltä ovat poistuneet, kiitos vuodatusnetin töppäilyjen
http://suakkuna.vuodatus.net/blog/3198405/onnenpiparit/

 Mansi on mielissään, kun sai leikkikaverin.


 Sisko närpiäkarva, veli rössökarva


  

Liinu kissan kanssa juostiin kilpaa.

Jehki-veli tuli moikkaamaan.


 Upps, leikin tiimellyksessä Rölli putoso lampeen. Taisi Jehki vähän tönäistä.




Nämä pennut ovat nimensä veroisia, onnenpipareita. Kaikki ovat tuoneet iloa ja sisältöä omien ihmistensä elämään. Minä näen näissä koirissa monta ajan kultaamaa tarinaa. Niinkuin Röllin katseessa Pepen lempeyttä. Ymmärrän hyvin, mitä  näiden koirien taustalla olevan kasvattaja Aila Korhonen tarkoitti sanoessaan, että kasvattaa vielä näitä, koska haluaa itse pysyä hyvissä koirissa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani

Se varmaan on monen suomalaisen haave. Aina kun rakentaa, etenkin korvaamattomaan Kolin kansallismaisemaan, pitäisi kuitenkin miettiä, miten uudisrakennus muuttaa maisemaa.

Näkymä Akalta . Toivottavasti uuden omakotitalon maalauksessa ja kattomateriaalissa edes otetaan  huomioon arvokas maisema.

Lieksa mainostaa itseään Kolin kaupunkina. Mutta onko Koli Lieksalle vain markkina-arvo yritysten ja rakentajien houkuttelemiseksi? Kolin kaavoittajilla ja rakennustarkastajilla täytyisi olla erityinen ammattitaito ottaa huomioon maisema ja luonnonarvot rakentamisessa.



Muutin 2009 Kortelahteen Käränkälammen  ja -vaaran väliin luontoäidin hellään syliin






Kortelahden vanhalle pientilalle, joka mielestäni on osa kulttuurimaisemaa ja jonka omistajatkin olisivat halunneet suojella.







Muutaman kuukauden onnenajan jälkeen kuitenkin tonttini rajalta saunan vierestä kaadettiin rantametsä ja vanhaa peruskalliota murskattiin. Pitihän uudet, hienot huvilat rakentaa korkealle kalliolle, että ikkunoista avautuisi maisema lammelle.




Tämä maisema on mennyttä. Lammen rantapuut kaadettiin.





Ja tilalle rakennettiin "hiekkaranta"






Maisema Käränkän huipulta on  muuttunut ja aiotaan edelleen muuttaa . Alue on kaavoitettu täyteen huvilatontteja. Myös Kortelahden pientila ( näkyy vasemmalla) on kaavoitettu huvilatonteiksi  ja talon ja vaarametsän väissä olevalle pellolle on suunniteltu läpikulkutie. Talon omistava Tuomo Saarelaisen perikunta on tehnyt kaavasta valituksen. Perikunta on myös suojellut pellon takana olevan pienen puolen hehtaarin metsän, jossa on ainakin liito-oravan ruokailupaikka.


Odotan sydän syrjällään, milloin tähän idylliin ilmestyy tietyömaan koneet.

 Myös Räsävaaralla tapahtuu. Pikkuräsän korkeimmalta kohdalta avautuu upea maisema Pieliselle. Sitä ovat tuhannet hiihtäjät talvisin ihailleet. Ahmanhiihdon latu kulki tästä vielä toissa talvena.


Viime kesänä paikalla näytti tältä. Korkean talon lisäksi myös ympäristö oli raiskattu tietä ja kunnallisttekniikka rakennettaessa.

Hyvällä suunnitelulla ja ammattitaidolla Kolille voisi rakentaa saman määrän taloja ja huviloita kauniisti maiseman huomioiden.Silloin ihmiset myös viihtyisivät ja jäisivät. Nykyisellä kaavoituspolitiikalla mielestäni tuhotaan myös Kolin alueen merkittävimmän elinkeinon, matkailun, tulevaisuutta.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Lehmänlämmintä ja kanojen kotkotusta



Valokuviani on esillä galleria Foggassa Helsingissä 16. 10.-4. 11.2012 yhteisnäyttelyssä "Eläimet lähellämme" Minä vien pääkaupungin kiivaaseen sykkeeseen lehmänlämpimiä kesämuistoja ja kanojen ja kukkojen touhukasta maalaiselämää parinkymmenen canvastaulun verran.
Omat valokuvamallini horniolaiset Taisto-kukko ja sen kanat nauttivat syksystä Kolin Kortelahdessa.

Tiputkin pääsevät ulkoilemaan emon tiukassa valvonnassa.

Mustavalkea kukkopoika on selvinnyt hyvin kanahaukan hyökkäyksestä. Kanahaukka kahden poikasensa kanssa oli kanojen kimpussa. Onneksi nohevat porokoirani olivat heti tilanteen tasallla ja ajoivat kanahaukat pois. Pikkuinen Mansi-pentu löysi Mustavalkean haavoittuneena tiheästä pöheiköstä.

Nyt kanat viihtyvät enemmän puiden ja pensaiden alla. Avoimella pihalla ne oleskelevat vain silloin, kun olen koirineni pihalla. Kuvassa nuorikko Vieno.

Juhannustipuista kolme kukkopoikaa on saanut oman kanalauman uusissa kanaloissa. Omia kanojaan etsii vielä tämä reipas kukko. Jos joku haaveilee kanalaansa täydennystä, minulta voisi liietämuutama kananenkin kukkojen lisäksi.