Kukkoja on liikaa.
Taiston ja Anna-Liisan juhannustipuista kuudesta viisi oli kukkoa ja
sama toistui Miinan syysyllätyksissä. Vain yksi kana ja viisi
kukkoa.
Kanat voin jättää
kasvamaan. Vanhemmalle annoin nimeksi Vieno, koska tiput kuoriutuivat
juuri ennen unohtumatonta Vienan matkaani. Nuorempi kanatipu on vielä
nimetön tai ei Ruusuhan sen olla pitää, kun kuoriutui
ruusupensaassa. Ja koska se on syksyinen tipu ja väriltäänkin
musta, olkoon Mustaruusu
Lokakuun lopulla
yöt pakastuivat. Jos päivällä paistoi aurinko, kanat tulivat
mielellään ulos. Mutta ne alkoivat selvästi viihtyä enemmän
sisällä. Sisällä alkoi olla kukoilla ahdasta. Taiston lisäksi
sen kaksi poikaa ovat melkein aikuisia. Vielä kukkopojat eivät
kyseenalaistaneet Taiston arvovaltaa, mutta selvästi ne alkoivat
liehakoida kanoja.
Kukkotappeluita
saattoi olla odotettavissa. Lisäksi syystipuissa oli kasvamassa
viisi kukkoa lisää. Minun oli aika tehdä vaikea päätös.
Olen liittynyt
mukaan maatiaiskanojen säilytysohjelmaan ja mahdollisesti ryhdyn
myös poikastuottajaksi. Ensi keväänä minulla olisi lisääntymässä
jo Taiston tyttäriä. Minun pitäisi vaihtaa kukko, koska sukusiitos
kasvaisi liian suureksi.
Ystäväni soitti,
että nyt hänen miesystävänsä voisi teurastaa kukot niin kuin oli
aiemmin ollut puhetta. Panin hetkeksi sydämeni pakastimeen ja tein nopean päätöksen, että kanalastani
lähtevät kaikki isot kukot, myös Taisto ja pikkukukoista jätän
yhden kasvamaan siskonsa kanssa. Se on Miina-emon kannalta hyvä,
koska se vielä hoitaa kuusiviikkoisia tipujaan. Jos sille jää
kaksi tipua ehkei se masennu. Ja kyllähän Taiston poika, pikku Yrjö, lohduttaa minuakin.
Taisto tulee aina
elämään muistoissani, kuvissani ja tekeillä olevassa kirjassani.
Myös sen ääni on tallennettu multimediaesitykseeni ”Luona
vanahan veräjän”.
Minä en olisi
kyennyt syömään kukkoa viinissä, mutta illalla join pari
lasillista punaviiniä Taiston muistolle.
Taisto on kuollut, eläköön
Ukko-kukko!
Kolin
kansallispuistossa Elontilalla Mattilassa oli kesäajan horniolaisia
maatiaiskanoja. Mattilan yrittäjäpariskunta olisi halunnut pitää
kanat luonaan talven yli, mutta Metsähallituksen toimesta oli
rakennettu vain kesäkanala.
Vaikka
horniolaiset ovat hyvin kylmää kestäviä ja karaistuneita, ei ne
enää kovilla pakkasilla pärjää ulkona.
Sisäänkään
niitä ei voinut ottaa. Jotain oli keksittävä. Tunsin olevani
osavastuussa, koska keväällä yllytin kanojen ottoon Mattilaan.
Ukko on eri
kukosta kuin Taisto ja minun kanani. Sovimme, että se kanoineen
tulee talveksi Kortelahteen.
Mattilasta
saapuvat Ukko ja sen kanat Saima, Tyyne ja Alma.
Ukko
otti arvokkaasti uuden tehtävän vastaan. Kanalaumassa on pientä
säpinää ja kilpailua. Mielenkiintoista seurata minkälainen
nokkimisjärjestys kanalaan muotoutuu.