Syksy pimenee ja kissanpennut vähenee

Kaunis syksy jatkuu ja kissanpennut vähenee.

Ensimmäisenä lähti Hiski-Hirviö Lopelle. Kotiutui heti lapsiperheeseen, jossa  on lapinkoiria ja kissakaverikin. Hiski taitaa olla pomoainesta.

Hilma-Ilmapallo matkusti naapuripitäjään Polvijärvelle kolmen lapinporokoiran ja yhden kissan kaveriksi.

Ninja ja Batman saivat vielä muutaman päivän touhuta ja riehua yhdessä.

Kyllä Liinu huomasi jokaisen pennun lähdön ja pitää hyvää huolta jäljellä olevista. Onneksi  on tällainen pehmyt luopuminen  eli yksi kerrallaan noin puolen viikon välein. Pari kertaa päivässä Liinu vielä imettää pentuja. Ja yrittää kovasti tuoda ulkoa myyriä ruuaksi ja opetusvälineeksi pennuille.

Viimeinen vimmaus.

Heippa, sanoi Paavo-Batman ja lähti  ajelemaan kohti Jämsää. Siellä odottaa siskopuoli Hilve ja  toinen vanhempi kissa.

Ninja on vielä viikon Liinun, minun ja koirien ilona. Ensi lauantaina on edessä pitkä matka Tampereelle nuorenparin ensimmäiseksi kissaksi.

Muistakaa lapset olla kissamaisen kilttejä!
Minulla on vähän haikea olo. Oliko nämä nyt sitten viimeiset kissanpennut?

Syyslaukkaa Pihan tallilla

Mitäs kuulu Pihan Pilviveikolle eli Vekelle, joka jäi orvoksi kuusiviikkoisena? Veken emä Lento-Milla kuoli yllättäen ähkyyn. Veken isä on edellisenä syksynä pilvilaitumille siirtynyt Pilven Poika.

Kiitos, hyvää kuuluu. Veke vietti vauhdikkaan kesän siskopuoli Clueless Fighterin (jota jotkut kutsuvat Piruksi) ja  kasvatusemä Akan (Fashion Witch) kanssa.

Fighter, tulista tempperamenttia

Veke, reilua luonnetta ja kaunista tasapainoista liikettä.

Suomenhevosori Pihan Just Joo eli Jore, 5 v. Joren  isä Silvolan Elmeri, emä Pihan Pirtsakka, emänisä Pilven Poika

Jore ja Paula ruskaratsastuksella Pihamäen perinnemaisemassa, jota  hevoset ja ponit ovat kunnostaneet ahkeralla laiduntamisella.

Aiempia suakkunoita Veken varsakesästä

Pihan Pilviveikko

Orpopojan valssi

Lomalla Santorinin saarella

Tänä syksynä varauduin etukäteen mahdolliseen syysmasennukseen. Syys-lokakuun vaihteessa matkustin siskoni Mallan kanssa Kreikkaan kuuluvalle kauniille Santorinin saarelle keskelle sinistä Välimerta. Valitsimme pienen  yhden naisen matkatoimiston MatkaPaletin kevyen patikointimatkan. Suosittelen lämpimästi! Kiitos Päivi huolehtivasta ja hyväntuulisesta  matkaopstuksesta!

 Asuimme kauniissa Oian kylässä saaren pohjoiskärjessä. Aurinko helli meitä koko viikon ajan.

Aamuauringonvalossa.

Hotellimme oli viihtyisä pieni Anemomilos.

Saimme Mallan kanssa kolmikerroksisen perinteisen huoneiston, johon olimme kovasti tyytyväisiä.

 Ensimmäinen retkipäivä suuntautui Oian lähiympäristöön. Tässä vaellusporukkamme ja oppaamme Päivi.

 Laskeuduimme kuivia peltoja pitkin meren rantaan.  Helle yllätti minut ja olin hiipua.

 Aasikin ihmetteli hulluja turisteja, jotka eivät älynneet pitää siestaa.

 Uinti Koloumboksen mustakivirannalla virkisti ja palautti voimat.

Jatkoimme paikalliselle viinitilalle, jossa saimme maistiaisia. Kuivuudesta johtuen täällä on jalostettu viiniköynnös, joka kasvaa maata pitkin ja kerää näin tehokkaasti aamukasteen.

Nousimme takisin ylös Finikian kylän kautta, jossa söimme tavernassa . Matkaa ensimmäiselle päivälle kertyi kaikkiaan 8 kilometriä.

Finikian vanhoja luolataloja.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli patikointi Oiasta  Firaan. Nousimme noin puolen kiometrin korkeuteen.

 Santorinissa on paljon kirkkoja. Levähdystauko pienen kirkon terassilla.

Reipas patikoitiporukkamme. Minä nousin ylös noin 4 kilometrin matkan ja matkustin lopun reissun Firaan paikallisbussilla.  Muu porukka  käveli sinnikkäästi 8 kilometriä.

 Fira on saaren suurin kylä. Siellä on valtavasti ravintoloita ja monenlaisia kauppoja. Kylän edustalle oli ankkuroitu amerikkalaisia loistoristeilijöitä.

 Satamasta pääsi ylös aasin selässä.

 Ilta Oiassa marmorikadulla.

Uzoa ja oliiveja.

Hyvää yötä! Matkakertomus jatkuu taas, kunhan minusta tuntuu siltä, että on syytä pitää rentouttavaa taukoa lammaskirjan  kirjoittamisessa.