Mukana jotain uutta ja myös vanhaa.
Näyttely on omistettu uhanalaisille maalaismaisemille ja erityisesti Kortelahden pientilalle.
Lainaus teosluettelosta:
Jäin eläkkeelle opettajan työstä ja
muutin Kontiolahdelta Kolille Kortelahden pientilalle huhtikuussa
2009. Vuokrasin tilan kolilaisiltaTuomo ja Liisa Saarelaiselta. Talo,
entisöity navetta ja rantasauna Käränkälammen ja Käränkävaaran
välissä ovat enemmän kuin unelma punaisesta tuvasta. Mukanani
muuttivat lapinporokoirat Silva ja Pipari. Syksyllä hankin
maatiaiskissa Hillan hiiriongelman luonnonmukaiseksi ratkaisuksi.
Kesällä 2011 hain Kortelahteen Pielisen toiselta puolen
maatiaiskukon Taiston ja viisi kanaa. Ne ovat horniolaista kantaa,
joka on minulle erityisen rakas, koska olen aikoinani itse löytänyt
kannan Karkun Hornionperältä. Olen elänyt maatiaisten kanssa
1980-luvulta lähtien. Perheessämme on kasvatettu lähes kaikkia
kotieläimiä mehiläisistä suomenhevosiin. Tällä hetkellä
säilytän Pilvipolun kennelissäni uhanalaisia porokoirasukuja,
kasvatan maatiaiskissoja ja olen mukana maatiaiskanojen
säilytysohjelmassa.
Maatiaisten kanssa elämä on
rattoisaa. Ne ovat kekseliäitä ja uteliaita. Niitä on helppo
kouluttaa vaikkapa valokuvamalleiksi. Omien eläinteni lisäksi olen
kiertänyt ympäri Suomea Käsivarresta Saaristomerelle kuvaamassa
alkuperäisrotuja.
Kortelahti ja Käränkä ovat olleet
inspiroijiani. Loma-Kolin uusi kaava uhkaa maisemaa ja elämääni
tilalla. Vaaran ja lammen väliset pellot on kaavoitettu
huvilatonteiksi. Talon takapellolle tulisi läpikulkutie Loma-Kolin
rinteille päin. Liisa Saarelaisen perikunta sai suojeltua
Kortelahden rinnemetsää puoli hehtaaria liito-oravien elinpiiriksi.
Mutta Loma-Kolin ainutta vanhaa pientilaa Kortelahtea ei katsottu
suojelemisen arvoiseksi.
Kesinä 2004-2005 Kortelahdessa
näyteltiin Pielisen balladia. Surullinen balladi taitaa saada
jatkokertomuksen. Maalaismaisema maatiaisineen saa väistyä.
Voi että. Kiitos kutsusta :-)
VastaaPoistaSurettaa niin tuo rakentamisen hulluus. Kuvasi ja niihin liittyvät kertomukset ovat upeita, voi kun ne auttaisivat. Äänettömyys ei ainakaan auta, hienoa että teet oman osuutesi. Jutun alkukuva, missä on siivekkäät ja karvakuonot kaikki pihatiellä, on mainio!
Onnea näyttelyyn!