torstai 30. elokuuta 2012

Petokesä

Kesä alkoi ahmojen seurassa ja päättyi yöhön susien ja karhujen kanssa.




Kuvat on otettu toukokuussa 2012 Erä-Eeron piilokojulla Lieksan Kontiovaarassa http://www.eraeero.com
/wb/pages/suomi/erae-eero.php
Kiitos Elisabethille mahdollisuudesta päästä äkkilähdöllä mukaan ja pojalleni Tanelille, joka hyppäsi junaan  kahden tunnin varoitusajalla Jyväskylästä ja tuli Kolille kotimieheksi. 

Elokuussa vietin unohtumattoman yön ystäväni Piken kanssa Kuhmossa Vartiuksessa rajavyöhykkeellä Arctic Median piilokojussa http://www.articmedia.fi/
Ensimmäinen karhu saapui illalla kahdeksan maissa

Kojumme sijaitsi pienen suon reunassa noin 70 metriä haaskoista. Ottiko karhu vainua meistä vai
vai susista, joita alkoi saapua metsänpeitosta.

Paikalla oli kolme hieman arempaa erauspentua. Liekö edessä tuleva karhu niiden emo.

Merikotkapariskunta vartio yläilmoja


Sudet kyttäsivät karhun uurastusta.

ja nappasivat karhun saaliin.
Kymmenen jälkeen tuli niin pimeää, että kömmimme makuupusseihin. Torkahdin ja heräsin suden ulvontaan. Etuvartiona tulleet pari sutta kutsuivat koko laumaa aterialle. Minä kuuntelin luomoutuneena ja vasta jälkeen päin tulin ajatelleeksi, että ulvonnan olisi voinut äänittää. Mutta ehkä on hyvä, että jotkut elämykset jäävät vain oman muistin aarrearkkuun, jossa lukee kerran elämässä.
Kaikkiaan näimme 6 karhua, 2 sutta, mutta kuulimme useamman ja kaksi merikotkaa.
Heräsin aamulla vähän ennen neljää. Merikotka istui korkealla männyn latvassa ja muutama korppi lenteli suolla, kun aamuaurinko avasi sumuverhot.


Aamurapsutukset. Hyvää huomenta!



6 kommenttia:

  1. Ihanaa kun blogisi jatkuu uudessa osoitteessa! Tuot tarinoillasi ja kuvillasi minulle paljon iloa. Kiitos blogista!

    VastaaPoista
  2. Oliko näiden kuvien ottotuokiot kesäsi kohokohtia... ainakin lukija/katselija pidätti ihmetyksestä ja ihastuksesta henkeään ja ajatteli "pääsisipä joskus näkemään nuo eläimet omin silmin luonnon oloissa".
    Onko nämä kuvat vain itsesi ja meidän onnekkaiden blogi-ihmisten näkyvillä, vai tarjositko niitä esim. mihinkään lehteen? Ovat nimittäin ihan uskomattomia.

    VastaaPoista
  3. Mukava, jos blogista on iloa muillekin. Kyllä nämä molemmat yöt olivat yksiä tämän kesän huippuhetkiä, erityisesti susien ulvonta-konsertti. Mutta oli niitä muitakin. Ammattikuvaajat ottavat piilokojuista niin teräviä ja upeita kuvia pitkillä putkillaan, ettei näitä kannata tarjota myyntiin. Mulla on vain 200 millin putki ja siihen jatkokappale, joka tekee siitä 400 millisen, mutta valovoima pienenee ja nopeus heikkenee.

    VastaaPoista
  4. Wau Wau WAU mitä kuvia! Aivan uskomatonta varmaan nähdä tällaista ihan livenä. Tuollainen "kuvauskoppi"-matka erämaahan on minunkin haaveissani, mutta vielä ei ole ollut sen aika. Ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Hrrrr, menee ihan vilunväreitä pitkin selkää. Komeita, villejä eläimiä. Varmasti jäi mieleen yö siellä kopissa. Jos joskus pääsisi itsekin moisen kokemaan.

    VastaaPoista