Lieksa mainostaa itseään Kolin kaupunkina. Mutta onko Koli Lieksalle vain markkina-arvo yritysten ja rakentajien houkuttelemiseksi? Kolin kaavoittajilla ja rakennustarkastajilla täytyisi olla erityinen ammattitaito ottaa huomioon maisema ja luonnonarvot rakentamisessa.
Muutin 2009 Kortelahteen Käränkälammen ja -vaaran väliin luontoäidin hellään syliin
Muutaman kuukauden onnenajan jälkeen kuitenkin tonttini rajalta saunan vierestä kaadettiin rantametsä ja vanhaa peruskalliota murskattiin. Pitihän uudet, hienot huvilat rakentaa korkealle kalliolle, että ikkunoista avautuisi maisema lammelle.
Ja tilalle rakennettiin "hiekkaranta"
Maisema Käränkän huipulta on muuttunut ja aiotaan edelleen muuttaa . Alue on kaavoitettu täyteen huvilatontteja. Myös Kortelahden pientila ( näkyy vasemmalla) on kaavoitettu huvilatonteiksi ja talon ja vaarametsän väissä olevalle pellolle on suunniteltu läpikulkutie. Talon omistava Tuomo Saarelaisen perikunta on tehnyt kaavasta valituksen. Perikunta on myös suojellut pellon takana olevan pienen puolen hehtaarin metsän, jossa on ainakin liito-oravan ruokailupaikka.
Odotan sydän syrjällään, milloin tähän idylliin ilmestyy tietyömaan koneet.
Myös Räsävaaralla tapahtuu. Pikkuräsän korkeimmalta kohdalta avautuu upea maisema Pieliselle. Sitä ovat tuhannet hiihtäjät talvisin ihailleet. Ahmanhiihdon latu kulki tästä vielä toissa talvena.
Hyvällä suunnitelulla ja ammattitaidolla Kolille voisi rakentaa saman määrän taloja ja huviloita kauniisti maiseman huomioiden.Silloin ihmiset myös viihtyisivät ja jäisivät. Nykyisellä kaavoituspolitiikalla mielestäni tuhotaan myös Kolin alueen merkittävimmän elinkeinon, matkailun, tulevaisuutta.
Odotan sydän syrjällään, milloin tähän idylliin ilmestyy tietyömaan koneet.
Myös Räsävaaralla tapahtuu. Pikkuräsän korkeimmalta kohdalta avautuu upea maisema Pieliselle. Sitä ovat tuhannet hiihtäjät talvisin ihailleet. Ahmanhiihdon latu kulki tästä vielä toissa talvena.
Viime kesänä paikalla näytti tältä. Korkean talon lisäksi myös ympäristö oli raiskattu tietä ja kunnallisttekniikka rakennettaessa.
|
Voi perkele, ei tohon muuta osaa sanoa!!
VastaaPoistaNäitä hullutuksia vielä joskus ihmetellään, silloin kun me emme ole enää sitä kuulemassa. Samoin kuin monia muita nykysin väenvängällä muka kehityksenä ajettuja juttuja. Mutta aika aikaa kutakin, mitäs tälle mahtaa, paheksutaan kumminkin ja tukevasti.
VastaaPoistaJärkyttävää, melkein itku pääsi.
VastaaPoista