torstai 4. joulukuuta 2014

Isän muistolle


Isän munuaiset pettivät lopullisesti ja hän nukkui pois marraskuun 13. päivänä aamuyöstä. Kiitos Joensuun Vetreaan Tammelan henkilökunnalle, että isälle järjestyi oma tilava huone saattohoidon ajaksi. Viimeisen viikon aikana isän luona oli koko ajan joku lapsista ja hänen kipulääkityksestään huolehdittiin. 
Isä eli 96 vuotiaaksi omassa kodissaan Spänkadulla Joensuussa äidin, Ulla Hassisen, kanssa. Kesällä 2013 molemmat joutuivat hoivakotiin.

Isä juhannuksena 2008, 91-vuotiaana





Suomen itsenäisyys, isäni ja suomenhevonen

Isäni täytti 90 vuotta 2007. Samana vuonna juhlittiin Suomen itsenäisyyden yhdeksää vuosikymmentä ja suomenhevosen 100-vuotista historiaa. Isäni on elänyt pitkän, rankan elämän itsenäistyvän Suomen rinnalla ja myös suomenhevonen on ollut tärkeässä asemassa hänen elämässään.
Vuonna 2007 kirjoitin blogissani:


Isäni ja Suomi ovat samanikäisiä. Yhdeksänkymmenvuotis-päivänsä aattona hän julkaisi muistelmansa ”Elämäni suma” (kustantaja Kuvitar). 
Poimin hänen muistelmistaan katkelmia, joissa suomenhevonen on mukana.
Isäni lapsuus oli rankka. Hänen äitinsä kuoli keuhkotautiin ja jätti viisi orpoa, joista isä oli keskimmäinen, nelivuotias. Hän jäi toisen kerran orvoksi, kun äitipuoli kuoli keuhkotautiin 1927 isän ollessa kymmenvuotias. Isä kirjoittaa:
”Oli marraskuun pimeä ilta, kun isäni ajoi hevosella kotiin. Kyydissä oli ruumisarkku ja siinä vainaja. Hän oli hakenut vainajan hevosella Joensuusta saakka (noin neljäkymmentä kilometriä).”
Heleitäkin lapsuusmuistoja hevosen kanssa löytyi:
”Hevonen on laumaeläin ja saloilla oli joskus kymmeniäkin samassa laumassa. Oma hevonen kutsuttiin aina nimellä palalle ja otettiin kiinni. Jos se sattui olemaan hyväluontoinen, niin kiivettiin selkään, ja ratsastettiin kotiin.”

Kuvassa isänisä Antti Hassinen ja hänen kolmas vaimonsa Tikkalassa joskus 1950-luvun lopulla. Mukaan ovat päässeet rakkaimmat kotieläimet, suomenhevonen ja kyyttö.
Armeijassa isä sai kolmen kuukauden koulutuksen eläinlääkintäkurssilla sairaiden ja haavoittuneiden hevosten hoitamiseen. Sodassa hän toimi kuitenkin lähettinä.
Sotien välivuosina nuori mies oli voimissaan. Isä kirjoittaa luvussa Hevosajoa ja vapauden huumaa:
”Talven tultua ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa talvitöistä. Oli itsenäisyyspäivä, kun kuulin että eräällä isännällä Onkamon kylässä olisi myytävänä hevonen kaikkine valjaineen. Päätin lähteä sitä katsomaan, ja niin se kauppa tuli 8000 markan hinnalla kaikkine rekineen ja valjaineen.
Silloin olikin Onkamon asemalla hevosajoa pitkältä 8- 10 kilometrin matkalta. Tien täytyi olla hyvässä kunnossa. Minulta kysyttiin, että voisinko ruveta vedenajoon jäädytystielle. Firman puolesta olisi vesireki laatikkoineen ja apumies, joka pumppasi vettä. Työ oli pakkasella tehtävää yötyötä, kun varsinainen ajo tapahtui päivällä. Kyllä aamuyöstä oli vehkeet ja vaatteet jään kohmeissa. Tässä työssä olin noin kuukauden.
Siihen aikaan oli tammikuussa hevosmarkkinat Joensuussa. Siellä innostuin vaihtamaan tammahevoseni vahvarakenteiseen rahtiruunaan.
Heti markkinoiden jälkeen tilasin junanvaunun Tikkala-Lieksa-välille. Sitten hevonen ja vehkeet vaunuun ja matkalle Lieksaan. Jatkoin matkaa hevosella Kuhmoon Jonkerinsalolle Metsähallituksen työmaalle.
Kun minulla oli vahva hevonen, niin pystyin ajamaan isoilla kuormilla ja vastaavasti hankkimaan paremmin. Olin Jonkerinsalolla huhtikuun loppuun, niin kauan kuin talvikeliä piisasi.”
Kun isä savotan jälkeen myi hevosen, hänestä tuli vapaa poikamies vappuna 1941. Ei tarvinnut hevosta puhdistaa eikä ruokkia yönseutuun. Isä laittoi repun pykälään ja lähti Ukonjoen uitolle.
Vanha koulutaulu kesän uittotöistä Sotkamosta, taustalla Vuokatti.
Isäni haavoittui sodassa vakavasti. Isä menetti toisen silmänsä ja hänen toinen kätensä vammautui pahasti. Hänen kaksoisveljilleen kävi vielä huonommin. Isä kirjoittaa: ”Kaksoisveljeni Erkki ja Sakari kuolivat yhtä aikaa ja käsittämättömästi vielä oman tykin ampumana.” Tapahtumaa peiteltiin. Poikien isälle Antti Hassiselle tämä oli raskasta. Niinpä hän päätti haudata pojat siviilihautaan. Isänikin matkusti haavoittuneena hautajaisiin. Hän muistelee: ”Isäni oli jostain kylältä lainannut kaksi mustaa hevosta, joilla läksi poikia kuljettamaan viimeiselle matkalle Tikkalan hautausmaalle. Oli kova talvinen pakkaspäivä enkä pystynyt lähtemään hautausmaalle. Oli järkyttävä seurata. Jäin tupaan uunin viereen jakkaralle istumaan viltti hartioilla, kun saattue lähti.”
Sodan jälkeen isä opiskeli Kurun metsäopistossa ja hän sai työpaikan piirityönjohtajana Rauma-Repolalta. Päätyönä oli tehdä firmalle metsäkauppoja. Pitkät työmatkat kuljettiin polkupyörillä ja hevosilla. Sitten isän kulkuväline muuttui moottoripyöräksi ja vuonna 1951 hän sai ensimmäisen autonsa.
Valamossa
Kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin isä sai verestää hevosmiestaitojaan opettaessaan tyttärentyttärelleen Lauralle valjastamista ja rekiajoa Valamon maatilalla Heinävedellä. Isän kokemus ja taito olikin tarpeen. Ensimmäinen suomenhevostammamme Elotar oli entinen ravuri. Valjastaminen sujui rauhallisesti. Kun isä tarttui ohjiin, Elotar luuli, että nyt on lupa lähteä. Yli 80-vuotias isäni roikkui sinnikkäästi ohjissa ja hyppäsi rekeen, kun Elotar kurvasi Valamon kuusikujalle. Alkuhönkäisyn jälkeen Elotar tajusi, että nyt on hevosmies ohjaksissa. Ja niin isä käänsi Ellun turvallisesti takaisin tallipihalle.

Pyytivaaralla


Sepänkadulla 
Meitä lapsia on viisi, lapsenlapsia 14 ja lapsenlapsiakin jo toistakymmentä.


Isänisä lohkoi aikanaan Tikkalan päätilasta itselleen eläkepaikaksi niemen. Isä osti niemen ukilta perheen kesäpaikaksi. Tikkalan mökillä on vietetty monet perhejuhlat ja juhannukset.



Isä lempipaikallaan, Tikkalan saunan kuistilla.





Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
     -Eino Leino-

Kiitos huolenpidosta!
Kippa

Siunaus 5. 12. omaisten ja läheisten läsnä ollessa.
Muistolahjoitukset sotainvalidien virkistykseen: Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Karjalan piirin muistorahasto FI 37 1795 3000 0060 57 viitenumero 1012.

9 kommenttia:

  1. Otan osaa suureen suruusi. Isäsi eli pitkän elämän, ja niin rikkaan omalla tavallaan. Varmasti myös arvosti ansaittuja mukavuuksia elämässä kovan nuoruuden jälkeen. Kylläpä hän näyttää nuorekkaalta yli yhdeksänkymppisenä!
    On kunnia saada elää tuollaisen isän, isoisän ja isoisoisän oppeja noudattaen, häntä muistaen ja kunnioittaen.

    VastaaPoista
  2. Osanottoni suureen suruusi. Pitkä ja vaiherikas elämä isälläsi. Ei ikinä uskoisi, että isäsi oli yli 90, todella nuorekkaan näköinen noissa kuvissa. Hänen jalanjäljissään on varmasti hyvä kulkea. Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Olet saanut inspiroivan blogin haasteen Saaripalstalla. Kaunis kiitos työstäsi maatiaisten eteen!

    VastaaPoista
  4. Tämä kosketti minua syvästi, sillä menetin oman isäni vähän yli
    vuosi sitten. Kiitos kauniista blogitekstistä!

    VastaaPoista
  5. Otan osaa suureen suruusi,lapsen ja vanhemman välinen side on niin vahva ettei ole merkitystä kuinka vanha lapsi tai vanhempi on. Onneksi tämä side ei katkea maallisen vaelluksen katkettua vaan se säilyy, muuttaa vain muotoaan. Olet saanut suuren lahjan isältäsi elämän evääksi, oikean suhteutumistavan elämään, luontoon ja eläimiin ja se siirtyy sinulta myös eteenpäin ja meille blogisi lukijoille. Isäsi sai elää hyvän elämän, vaikka elämä olikin kovaa työtä ja rankkoja kokemuksiakin oli mukana, varmasti kiitos kuitenkin nousi ylimmäksi! Hän sai kauniisti siirtyä rakkaiden luota rakkaiden luokse tuonilmaisiin.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni isäsi tuonilmaisiin lähtemisen johdosta. Hän sai elää pitkän, vaiherikkaan elämän. Hyväkuntoisena ja reippaana, muistinsa säilyttäen yli yhdeksänkymppiseksi. Vaikka elämä alkuvuosikymmeninä ei liikoja ole hellinyt. Tässäkin pätisi "mikä ei tapa se vahvistaa".
    Hienon tekstin ja kuvat olet blogiisi isän muistolle laittanut.

    VastaaPoista
  7. Osanottoni suureen suruusi. Olet kirjoittanut lämpimän kirjoituksen lämpimistä muistoista ja hetkistä. Voimia sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kauniista sanoista. Hautajaiset olivat lämminhenkiset. Oli mukava nähdä rakkaita sukulaisia. Harvoin kokoonnumme yhteen näin suurella joukolla.

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanottoni suruusi! Voimia arkeen.

    VastaaPoista