perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunviettoa Kortelahdessa




Kortelahdessa vietettiin venytettyä joulua, koska osa lapsista vietti joulua kahdessa paikkassa. Joulu aloitettiin jo aatonaatonaattona.

Pauliina päästää Ykän ja Nutun sisään. Tyyni on jo sisällä. Kaikkiaan koiria oli alkujoulusta kuusi.

Alakerran porukka: Pipari, Mansi, Unna ja Hilla. Kuvasta puuttuu Liinu.

Jouluaskartelua. Aatos korjaa huopakuusen jouluvaloja.

 Laura ja Pauliina rakentamassa piparkakkumajakkaa.

Majakan he veivät joulutervehdyksenä Peetulle ja Hugolle, pienille Hervannan sankareille.

Juotiin valamolaista kuohuviiniä joulun ja nuorimmaiseni, Tanelin,  maisterintutkinnon kunniaksi. Taneli ja Laura kilistävät.

Joka päivä pelattiin lautapelejä. Tässä menossa vähän likunallisempi peli.

Jouluaattona luontoäiti lahjoitti kauan kaivattua valoa.



 Unna nautti pakkaslumesta ja auringosta



Potkukelkkaromantiikkaa

Kolin Kiekaukseenkin tuotiin pieni kuusi ja kanat saivat jouluaattona riisipuuroa.



Liinu vahtii ikkunasta jouluaaton saunojia.

Parasta joulurauhaa.


Kortelahdessa viettää joulua iso punatulkkuparvi. Enimmillään olen laskenut lintulaudalla 30 punatulkkua. Lisäväriä ja iloa tuovat tali-, sini- ja hömötiaiset sekä keltasirkut.

Pian taas Kortelahden tupa hiljenee. Kiitos, lapset, että olitte ilonani. Nyt taas jaksan yksin kohti kevättä.Tai enhän minä ole yksin. Onhan minulla koirat, kissat, kanat ja linnut. Ystäviäkin piipahtaa silloin tällöin. Nyt on sopivasti levätty ja kerätty energiaa uuden vuoden töihin ja haasteisiin. Toivotan kaikille elämäntäyteistä, sykähdyttävää Uutta Vuotta!

2 kommenttia:

  1. Kiitos joulukuvauksesta tuoreeltaan. Lunta saimme aattona myös tänne pirkanmaalaiseen erämaahan kymmeniä senttejä. Parasta Joulussa nyt niinkuin aikaisemminkin on kääntyminen keväälle! Ja mikä pimeä syksy nyt onkaan ollut.
    Tiedätkö onko niissä ökyloma asunnoissa joita sinne lähelle taannoin rakennettiin ollut elämää, vai jäivätkö pääosin tyhjän panteiksi. Näin tyhjillään olevia komeita pömpeleitä lähitienoilla hilajattain, siksi kiinostaa miten siellä.

    VastaaPoista
  2. Tyhjiksi jäivät. Kolme ökyhuvilaa ja vain yhdessä on muutamana päivänä vuodessa ollut kävjöitä. Ihan käsittämätöntä tuhlausta ja maiseman pilaamista turhan takia.

    VastaaPoista