sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Heippa, pennut!

Se on aika hyvästellä syntymäkoti ja  ystävät.

Kanat saattavat huokaista helpotuksesta. Pentujen hepulikohtaukset ovat aika hurjia ja silloin kanat aina väistyivät pensaikkoon. Aina kuitenkin juoksevat  paikalle, kun pennut ovat ulkona. Voi olla, että osasyynä on herkullinen pentumuona.

Pipari on ottanut emon velvollisuudet tyttärensä puolesta. Se vielä imettää pentuja tai  antaa niiden imeä tyhjiä tissejä. Pipari oli ennen pentujen syntymää hieman pulskassa kunnossa. Eipä ole enää.

Tilko ja Sahfi

Runne

Unna jaksaa leikittää. Pennut ovat saaneet todella monipuolisen paini- ja taistelukoulutuksen.

Tilko lähdössä

Pihalla jotain epäillyttävää eli Tilkon uusi kaveri, iso Unna.

Otetaanpa porukalla selvää.

Pilkki




Rannu ja Luuhki

Rannu

Hilla osaa kertoa pennuille sopivan napakasti, että kissoja tulee kunnioittaa.

Jos pentu osaa käyttäytyä, voi Hilla vähän leikkiäkin.

Täältä tullaan!



3 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kuvia, kertakaikkiaan! ♥ Tykkään hurjasti tuosta porraskuvasta, jossa jokaisella portaalla on pentu - ja ylimmällä itse asiassa oikein kaksikin :)

    Minua aina hymyilyttää, kun annan koirille pihalle luut nakerreltavaksi, niin kanat kirmaavat siihen koirien ympärille vaanimaan, että josko sieltä jotain herkkua heltiäisi :)

    http://karvapuusti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuuksia! Suloisia karvapalloja ja niin virtaa täynnä!! Tykkään kaikista kuvista, mutta tuo porraskuva on paras! Ihania kanoja Sinulla! ...ja kisu tietenkin! Rapsutukset kaikille karvatassuille ja pitsipöksyille myös!

    VastaaPoista
  3. Hienoja ovat kuvat. Täältä tullaan elämä, innolla eteenpäin :)

    VastaaPoista