Talossa on ihmeen hiljaista. Seitsemästä veljeksestä on vain yksi enään syntymäkodissaan ja kohta Rinokin matkustaa Ouluun.
Viimeiset viikot olivat melkoista menoa. Nyt saan kuitenkin kuulla viestejä, että pentu on niin ihana, reipas ja rohkea eikä ollenkaan hankala...ainakaan vielä. Koirankasvatuksesen suurin ilo onkin aito kiitos perheeltä. Haasteita ja yllätyksiä on varmasti edessä, kun porokoirapojat testaavat paikkaansa. Toivon, että minulle kerrotaan myös huolet ja murheet, että voimme yhdessä pohtia ratkaisuja. Pentujen perheistä on jo muodostunut hyvä ryhmä, joka varmasti antaa vertaistukea toisilleen jatkossakin. Hyvää jatkoa Pilvipolun Neakkel-tiimille!
Pilvipolun väki huokaisee ja rauhoittuu pääsiäsiseen, vaikka kyllä näitä veijareita on jo vähän ikävä.
Rino saa vielä pari päivää leikkiä äidin seurassa. Unna suoriutui hienosti tehtävästään. Imettämisen se lopetti, kun pennut olivat kuusiviikkoisia. Unna jaksoi kuitenkin leikkiä ja painia pentujen kanssa. Mansi oli enemmän kurinpitäjä.
Oijoijoi! Minulla on jo jonkin aikaa ollut kauhea koiranpentukuume, joten tällaiset kuvat eivät tee yhtään hyvää sille! :) ♥ Minäkin luulen, että kissalla ei välttämättä ole tullut niin ikävä pentusia.. :D
VastaaPoista