Näytetään tekstit, joissa on tunniste #pilvipolun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #pilvipolun. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2019

Geenivirtaa pohjoisesta etelään ja takaisin, Unnan narttupentu etsii kotia poronhoitajaperheestä


Unnan ja Pilvipolun Eemelin pennut syntyivät 15. 5. 2019. Synnytys kesti koko yön. Unna selviytyi urakasta hienosti. Neljän pennun jälkeen se lepäsi muutaman aamuyön tunnin ja sitten synnytti vielä kaksi pentua aamulla. Kaikki pennut ovat virkeitä ja melko samankokoisia. Poikia syntyi kolme ja nyt vihdoin myös tyttöjä kolme. Edellisessä pentueessahan Unnalla oli 7 poikaa ja Eemeli on syntynyt viiden pojan pentueeseen. Välillä jo mietin, että eikö tässä sukulinjassa synny tyttöjä ollenkaan.


Tämä pentue on minun parinkymmen vuoden koirankasvatusprojektini "päättötyö". Tärkeimpänä tavoitteenani on ollut säilyttää porokoirien hyvät käyttöominaisuudet ja laajentaa lapinporokoirien geenikantaa. Geeniperimältään tämä pentue tuo varmasti monimuotoisuutta lapinporokoiriin. Siitä kertoo Eemelistä ja lähisukulaisista tehty geenikartoitus. Alla olevasta linkistä löytyy myös viime vuonna rotuunotetun Pilvipolun Eemelin tarkka sukutaulu.
 Pilvipolun Eemelin, Mansin ja Velho-Pilkin geenikaroitus .

Pilvipolun Eemeli

Eemelin sukutaulusta löytyy jo kolmannessa polvessa vanhan ajan kuuluja porokoiria, kuten Joonas Pudaksen Tsahpi eli Sahfi (s. 1980) Muonion plk, Cikki (s.1997) Nils Peder Sirin porokoirasuvun kasvatti Kautokeinosta, Veikko Jomppasen  Iresa Jytäjoonas eli Joksa ( s. 1994) Lemmenjoelta ja edellisessä polvessa Iisak Juuson Tilkku eli Tilhku (s. 1977) Raittijärveltä.
Eemeli on suorittanut poropaimennustaipumuskokeen 2007. Se on osoittanut vahvaa työmoraalia ja jämäkkyyttä sekä paimennuksessa että pelastuskoiratoiminnassa hälytyskoirana VaPePassa.


Unnan löysin keväällä 2014 Näkkälästä, jossa Anni-Marja Vanhapiha oli kasvattanut muutaman pentueen Unnan emällä Nastilla. Nastin pennuista olivat poromiehet saaneet hyviä työkoiria. Unna ja sen veli Rannu hyväksyttiin lapinporokoirarotuun 2017. Molemmilla on jo jälkeläisiä, joiden perusteella voidaan päätellä niiden periyttävän hyviä paimennusominaisuuksia kuten työintoa, yhteistyöhalua ja laumanlukutaitoa.

Pilvipolun Neakkel-Runne ja Jouko Hetta Lapin plk

Unna sai ensimmäiset pennut tammikuussa 2018 Korpikairan Ikiroudan eli Manun kanssa. Pennuista kaksi meni porotilalle ja molemmat ovat lupaavia porokoiranalkuja. Pentutapaamisessa Saajomannussa yksivuotiaista 7:stä Neakkel-pojasta paikalla oli 5. Mielestäni niistä kaikki osoittivat innostusta paimennukseen ja sain nähdä hyvin lupaavaa työskentelyä poroilla.


Unna itse toimii apunani Kortelahden pientilalla kesän maisemanhoitajien siirrossa laitumelta toiselle. 

Keväällä 2015 astutin Mansin Unnan veljellä Rannulla. Tein tämän rekisteröimättömän pentueen tavoitteena saada talteen olettamani hyvät porokoirageenit. Syntyi viisi Velho-poikaa, jotka pääsivätkin sitten rotuun viime vuonna samalla kun vanhemmat. 
Nyt pojat ovat nelivuotiaita eli niistä tietää jo aika paljon. Unnan pennuillehan tulee sama sukutaulu kääntäen, joten eiköhän perimässäkin ole  samoja ominaisuuksia. Terveystutkimukset ja luonnetestit näkyvät koiranetistä. Neljältä on jo tutkittu luustoa. Lonkat melko hyvät, selässä parilla pientä häikkää, joka ei kuitenkaan haittaa koiran elämää. Siitosvalinnoissa selät tietenkin otettava huomioon. Silmät, polvet ja kyynärät kaikilla neljällä terveet. Yhdellä kivesvika.
Unna on pompentaudin kantaja, Eemeli on terve eli pennut voivat kantaa pompentautia ja ne kannattaa ennen siitoskäyttöä geenitestata. Itse pennut eivät voi sairastua tähän tautiin. Silmäsairauden prcdPRA suhteen  Unnan ja Eemelin pennut ovat terveitä.

Pilvipolun Mansi ja Velhopennut koiraNetissä

Pilvipolun Eemeli KoiraNetissä

Pilvipoun Velho-Pilkki taipumuskokeessa Rajajoosepissa 2019

Pojista kolme on suorittanut  hyväksytysti poropaimennustaipumuskokeen, kaksi on saanut kunniapalkinnon.

Unnan pentueesta on yksi uros varattu poromiehelle, joka saa siitä toivottavasti hyvän työkaverin. Yksi menee pelastuskoiraoppilaaksi ja varmasti saa kokeilla myös paimennusta. Kolmas uros menee perheeseen, jossa on syntymäkodin tapaan lampaita, kanoja ja kissoja. Nartuista sijoitan yhden tähän lähistölle ystävälleni, jolla se on jo kolmas minun kasvattini. Yhden koiran olen luvannut perhe- ja harrastuskoiraksi pereheeseen, joka on odottanut jo kohta vuoden Pilvipolulta pentua. Kolmannellekin nartulle olisi hieno koti vaelluskaverina ja muitakin kyselijöitä. Ajattelin nyt kuitenkin odotella rauhassa.

Pilvipolun Velho-Tilko
Haluaisin, että tästä yhdistelmästä joku narttukin menisi poronhoitajaperheeseen eli voisin ehkä palauttaa niitä geenejä, joita olen sieltä lainannut. Voisin joko sijoittaa tai myydä yhden nartun poronaiselle tai -mehelle. Jos koira osoittautuu terveeksi ja kelvolliseksi, toivoisin, että sillä tehtäisiin ainakin yhdet pennut. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä joko sähköpostilla kirsti.hassinen (at) gmail.com tai puh. 0400-725427.


Tällaista menoa taas tänä kesänä. Kuvassa Velho-pennut, niiden emä Mansi ja  isoäiti Pilvipolun Pipariakka sekä horniolaiset kanat ja Yrjö-kukko.


Velho pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos, kun ketunleivät kukkivat. Unnan pennut pääsevät varmaan pihalle kielojen aikaan. Suloista kesää kaikille!



maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pentumeininkiä vielä kerran


Talossa on ihmeen hiljaista. Seitsemästä veljeksestä on vain yksi enään syntymäkodissaan ja kohta Rinokin matkustaa Ouluun.

Rino

Viimeiset viikot olivat melkoista menoa. Nyt saan kuitenkin kuulla viestejä, että pentu on niin ihana, reipas ja rohkea eikä ollenkaan hankala...ainakaan vielä. Koirankasvatuksesen suurin ilo onkin aito kiitos perheeltä. Haasteita ja yllätyksiä on varmasti edessä, kun porokoirapojat testaavat paikkaansa. Toivon, että minulle kerrotaan myös huolet ja murheet, että voimme yhdessä pohtia ratkaisuja.  Pentujen perheistä on jo muodostunut hyvä ryhmä, joka varmasti antaa vertaistukea toisilleen jatkossakin. Hyvää jatkoa Pilvipolun Neakkel-tiimille!


Pilvipolun väki huokaisee ja rauhoittuu pääsiäsiseen, vaikka kyllä näitä veijareita on jo vähän ikävä.



Rino saa vielä pari päivää leikkiä äidin seurassa. Unna suoriutui hienosti tehtävästään. Imettämisen se lopetti, kun pennut olivat kuusiviikkoisia. Unna jaksoi kuitenkin  leikkiä ja painia pentujen kanssa. Mansi oli enemmän kurinpitäjä.




 Hálle



Mánnu eli Tikki


Iskä Manu ( Korpikairan Ikirouta)




 Runne







Benne ja Muste eli Leimu


 Ránne



Kaikki me heitä kaipaamme, mutta en ole ihan varma, allekirjoittavatko kissat tätä.














maanantai 27. marraskuuta 2017

Rakkautta kaamoksessa

 Unna sai poikaystävän. Pitkästä aikaa odotetaan pentuja Pilvipolulle.

Manu joutui kahden tyttökoiran huumaavien tuoksujen keskelle ja samalla opettelemaan elämistä kolmen itsevarman kissan kanssa.

Manu on varsin rauhallinen herrasmies. Nopeasti se ystävystyi kissojen kanssa.

Mikäs Manu on koiriaan? Viralliselta nimeltään Korpikairan Ikirouta. Viisivuotias, terve,B-lonkkainen, erittäin hyväturkkinen hieman keskikokoa suurempi uros. Manu on saanut näyttelystä EH ja siitä löytyy MH-luonnekuvaus. Sillä on yhdet pennut ennestään.

 Alunperin suunnittelin Unnalle Rossaa. Mutta tämän kiiman ajnakohtana minun olisi ollut mahdotonta matkustaa Kuusamoon astutusreissulle. Rossalle toivottavasti järjestyy joku muu morsmaikko, niin hieno koira sekin on. Kiitokset Emilialle, että hän toi Manun Kortelahteen riiuureissulle.

Unna on 3,5 vuotta vanha. Se otettiin rotuun viime keväänä.


Manun suvussa minua kiinnostaa erityisesti, että sen isänemä on oma kantanarttuni, porokoirista parhain Cikki. Manun isä on Cikin viimeisestä pentueesta Pilvipolun Tuntsancahpe eli Sulo. Manun emä on agilityvalio Ruska. Yhdistelmän sukutaulu  ManuxUnna Unnan näkkäläisestä suvusta löytyy tietoa täältä


Unna on pieni ilopilleri, ystävällinen ja ilkikurinen. Se pysyy hyvin omalla reviirillään ja toimii kesäisin hyvänä apurina lampaiden paimennuksessa. Manu on selvästi  rauhallisempi, erittäin kuuliainen ja ystävällinen.

 Manulta löytyi juuri sitä karsivällisyyttä ja viisautta, mitä vilkkaan Unnan astumiseen tarvitaan.




Unnan pentujen kyselijät, ottakaa uudelleen yhteyttä, koska isäehdokas vaihtui. Otan muutaman alustavan varauksen vastaan. Pentuja odotetaan syntyväksi tammikuun loppupuolella.

torstai 10. elokuuta 2017

Historiapentujen sukukokous


Mansin Historiapennut syntyivät 11. 5. 2015.  Nyt reilut kaksi vuotta vanhoina niistä jo hieman näkee, minkälaisia koirapoikia  viidestä urospennusta on kehittynyt. Neljä pääsi mukaan, vaikka matkat olivat kaikilla pitkät. Mukana oli vähän muutakin sukua. Ja meillä oli mukavaa!

Runne, Paju eli Sahfi ja Tilko


Miksi Historiapentue?
Tämän pentueen sukutaulu on kertomus porokoirien historiasta ja siitä, miten monenlaisia reittejä saamelaisten porokoirat ovat tulleet etelään.  Emän Mansin sukutaulussa on  Aila Korhosen ja Helvi Tiisalan viimeisä kasvatteja ja heti niiden takaa porokoiratutkimuksen tunnetuimmat urokset jo kolmannesta polvesta lähtien. Sieltä löytyy 3. polvesta myös Suomen toistaiseksi ainoan  risteytyspentueen tytär Halla ( kasv. Helvi Tiisala). Pienenpienenä purona on myös vanhingossa syntynyt "risteytys", jossa minun paimensukuisen suomenlapinkoiran kasvatuslinja risteytyy rotuunotettuun kautokeinolaiseen Cikkiin.
Sukutaulu on täynnä suuria koirapersoonia, joista jokaisesta voisi kirjoittaa pitkän tarinan. Olen myös henkilökohtaisesti tavannut kaikki muut koirat, paitsi 70-luvulla ja 80-luvun alussa syntyneet porokoiratutkimuksen koirat. En myöskään  nähnyt Cikin vanhempia, mutta olen tavannut kasvattajan.
Pentueen isä Rannu edustaa saamelaisten edelleenkin jatkuvaa omaa porokoirakasvatusta Näkkälässä. Rannu otettiin lapinporokoirarotuun keväällä 2017.

Saanko esitellä Mansin ja Rannun Historiapentueen kutsuvieraat:


Tilko sai nimensä raittijärveläisen 70-luvun porokoiran Tilkon mukaan. Sen omisti poromies Ketola. Tilko on Historiapentujen sukutaulussa 6. polvessa. Toinen Tilko sukutaulussa on Mansin isän Onnin isä Tilko, joka oli Aila Korhosen kasvatti ja suoraan porokoiratutkimuksen koirien jälkeläinen.

Sahfi eli Paju ja Tilko


Runne sai nimensä kautokeinolaisen Runnen mukaan. Se on myös paimensukuisten lapinkoirien yksi kantakoira. Runne esiintyy sukutaulussa  isän puolella Tsahpin eli Sahfin takana  5.polvessa sekä emän puolella 6. polvessa Bennun takana.  Bennu on taas monen Iresa-koiran sukutaulussa.

Tilko ja Runne


Sahfi, jota kutsutaan Pajuksi, sai nimensä Joonas Pudaksen porokoiran Tsahpin eli Sahfin mukaan. Se oli porokoiratutkimuksen viimeisiä uroksia ja toimi porokoirana Muonion paliskunnassa. Se oli Aila Korhosen kasvatin Tilkon isä. Sahfi on myös pentujen emälinjassa  5. polvessa Peänu Vaaprotin eli Viehkan isän Santun isänä.

Sahfi eli Paju ja Tilko


Pilkki tulee sukutaulun 7.polvesta. Se on J. Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin isä. Pilkki oli paliskunnanyhdistyksen koiratarhan koiria.

Pilkki


Luuhki eli Jero ei valitettavasti päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle. Siksi Jerosta pentuaikainen kuva. Jero toimii perhekoirana ja retkikaverina perheen matkailuyrityksessä. Luuhki sai nimensä Jorma Näkkäläjärven porokoiran Luuhkin mukaan, joka toimi Hetassa 1970-luvulla. Luuhki on historiapentujen sukutaulussa 5.polvessa.

Lisää tietoa porokoirien historiasta ja tässä mainituista koirista Historiapentujen nimiäiset


Emo Mansi ja täti Unna toivottavat vieraat tervetulleiksi.




Rannu-isäkin oli paikalla.


Rannu ja sisko Unna saivat keväällä lapinporokoiran rekisteripaperit


Juttua riitti sekä ihmisillä että koirilla. Runne ja Tilko vaihtamassa kuulumisia.


Hannele saapui Oulusta kertomaan pelastuskoiratoiminnasta. Mansi seuraa tarkkana, kuina pojat käyttäytyvät.


Mansin veli, Eemeli -eno, oli myös paikalla. Eemeli on toinen Hannelen hälytyskoirista.  Eemeli ei suostunut pikkupoikien kanssa leikkimään.


Moi Mansi-sisko ja Unna!

Pilkki vuorossa pienessä koulutushetkessä. Kaikki pennut olivat sosiaalisia ja luottavaisia ihmisten kanssa.


Runne ja sen pikkuisäntä.


Kaksivuotiaat porokoirapojat olivat myös keskenään kavereita. Yhtään murinatappelua ei syntynyt, vaan välit selvitettiin selkeällä koirakielellä. Vauhdissa Pilkki, Unna, Tilko ja Mansi.



Tilko, Runne ja Unna


Runne ja Paju

Oli mukava nähdä iloisia ja onnellisia kasvattejaan, joilla on parhaat mahdolliset kodit. Kiitos kaikille, että kävitte!

Kasvattajana voin olla tyytyväinen iloisen kirjavaan ja reippaaseen Historiapentueeseen. Pojista kolme on jo kerinnyt osoittamaan hyviä paimennustaipumuksia. Tilko  on suorittanut poropaimennuskokeen  kevättalvella Sattasvaarassa ja sai kunniapalkinnon.
Minulla on kasvatustyössäni kolme johtotähteä: Porokoirien perimän monimuotoisuuden, hyvien lisääntymisominaisuuksien ja käyttöominaisuuksien säilyttäminen. Kun rikas geenistö on tallessa, siitä on sitten jokaisen kasvattajan hyvä jatkaa omien tavoitteidensa mukaan.