Kolin vaaroilla kesäyönä kerran

Mitä voi tehdä marraskuussa, kun kaikki lumet ovat sulaneet ja ulkona on joko pimeää tai hämärää? Ei pulppua uusia ideoita eikä ole meneillään mitään projektia, johon voisi uppoutua. Aloin käymään läpi ja järjestelemään komeroita, hyllyjä ja laatikoita. Aloitin  vanhoiksi menneistä lääkkeistä. Ne oli helppo koota kassiin ja viedä apteekkiin. Samoin hylätylle tietotekniikalle löytyi kätevästi uutta käyttöä ja osa meni jätekeräykseen. Sitten ajattelin lajitella vanhoja valokuvia ja cd-levyjä.  Löysin CD:ltä valokuvia vuodelta 2008. Päällä luki yöretki Kolille kesäk. 2008. Sinnehän minä sitten eksyin: Kolin vaaroille kesäyöhön lapinporokoirani Pilvipolun Silvan kanssa.

Valokuvien myötä kuljin uudestaan ikimuistoisen retken. Asuin silloin vielä Kontioniemessä. Tulin iltakimpalla Kolille. Ensin Ollilaan kyyttöjä tervehtimään.Sukevalta tulleet kyyttörouvat tuijottelivat minua ja Silvaa uteliaina kesäillan valossa.

Tämä kuva Urpista on minulla makuuhuoneen seinällä.

Lehmien luota jatkoin Turulaan. Lampaat tervehtivät myös tuijotuksella.

Karjalanruusut kukkivat Vaaralan polun varressa.

Kolilainen ystäväni vei meidät autollaan Mustanaholle, jossa oli tarkoitus nukkua yön pimeimmät hetket. Mustanahollahan ei saa leiriytyä. Onko makuualustan ja pussin levittäminen ja kolmen tunnin yöunet leiriytymistä? Joka tapauksessa rikos on jo vanhentunut.

Iltanuotion virittelin  Likolahden nuotiopaikalle.

Yö sujui rauhallisesti Silvan nukkuessa kyljessäni.

Aamulla läksimme yhtä aikaa auringon kanssa nousemaan kohti Kolin vaaroja. Tarhapuron putouksen kohina oli vaimentunut sitten kevään.

Loistava Silva. Poseerauksen ajaksi irrotin hihnan valokukvamalliksi koulutetulta Silvalta. Muuten koira kulki taluttimessa niin kuin kansallispuistossa pitääkin.

Mäkrä aamuvalossa

Mäkränaho

Toivottavasti tämä yöttömän yön aikaan tehty retki antoi valoa syksyn kaamokseen. Itse ainakin viihdyin ja viipyilin noissa ihanissa tunnelimissa muistellen rakasta ystävääni, Silvaa.
Ehkä on viisaampi suraavaksi lajitella  vaatteet, että en taas eksy vanhoille kuvapoluille.

Ylistys talvelle ja lapinporokoirille

Palaan muistoihin kuuden vuoden taakse, jolloin minulla oli lapinporokoirat Pilvipolun Silva ja Pipariakka.  Kuvat lumikenkäretkeltä, jonka tein Silvan ja Piparin kanssa kotivaaralleni Käränkälle. Sen korkeus on yli 300m. Alhaalla pilkottaa koti kultainen.

Silva, 12v.

Läksimme liikkeelle ennen auringonnousua. Talvi oli silloinkin luminen. Kunnon porokoiraa ei umpihanget haittaa.

Kun pääsimme ylös vaaran laelle, päivä alkoi kirkastua.

Porokoira kauneimmillaan omassa elementissään.

Pipari, 7v

Aurinko synnytti Pielisen ylle hienon halon.

Silvan tuhkat levitettiin seuraavan talvena Käränkän rinteille.   Piparin tuhkat sirottelin viime vuonna Kortelahden kotisuolle Käränkälammelle.

Kun mietin omaa vanhenemistani,  toivon, että lapseni näyttävät näitä kuvia minulle sitten, kun en ehkä itse enää muista katsoa. Näiden kuvien onnellisuuus ei koskaan katoa.