Kolin vaaroilla kesäyönä kerran

Mitä voi tehdä marraskuussa, kun kaikki lumet ovat sulaneet ja ulkona on joko pimeää tai hämärää? Ei pulppua uusia ideoita eikä ole meneillään mitään projektia, johon voisi uppoutua. Aloin käymään läpi ja järjestelemään komeroita, hyllyjä ja laatikoita. Aloitin  vanhoiksi menneistä lääkkeistä. Ne oli helppo koota kassiin ja viedä apteekkiin. Samoin hylätylle tietotekniikalle löytyi kätevästi uutta käyttöä ja osa meni jätekeräykseen. Sitten ajattelin lajitella vanhoja valokuvia ja cd-levyjä.  Löysin CD:ltä valokuvia vuodelta 2008. Päällä luki yöretki Kolille kesäk. 2008. Sinnehän minä sitten eksyin: Kolin vaaroille kesäyöhön lapinporokoirani Pilvipolun Silvan kanssa.

Valokuvien myötä kuljin uudestaan ikimuistoisen retken. Asuin silloin vielä Kontioniemessä. Tulin iltakimpalla Kolille. Ensin Ollilaan kyyttöjä tervehtimään.Sukevalta tulleet kyyttörouvat tuijottelivat minua ja Silvaa uteliaina kesäillan valossa.

Tämä kuva Urpista on minulla makuuhuoneen seinällä.

Lehmien luota jatkoin Turulaan. Lampaat tervehtivät myös tuijotuksella.

Karjalanruusut kukkivat Vaaralan polun varressa.

Kolilainen ystäväni vei meidät autollaan Mustanaholle, jossa oli tarkoitus nukkua yön pimeimmät hetket. Mustanahollahan ei saa leiriytyä. Onko makuualustan ja pussin levittäminen ja kolmen tunnin yöunet leiriytymistä? Joka tapauksessa rikos on jo vanhentunut.

Iltanuotion virittelin  Likolahden nuotiopaikalle.

Yö sujui rauhallisesti Silvan nukkuessa kyljessäni.

Aamulla läksimme yhtä aikaa auringon kanssa nousemaan kohti Kolin vaaroja. Tarhapuron putouksen kohina oli vaimentunut sitten kevään.

Loistava Silva. Poseerauksen ajaksi irrotin hihnan valokukvamalliksi koulutetulta Silvalta. Muuten koira kulki taluttimessa niin kuin kansallispuistossa pitääkin.

Mäkrä aamuvalossa

Mäkränaho

Toivottavasti tämä yöttömän yön aikaan tehty retki antoi valoa syksyn kaamokseen. Itse ainakin viihdyin ja viipyilin noissa ihanissa tunnelimissa muistellen rakasta ystävääni, Silvaa.
Ehkä on viisaampi suraavaksi lajitella  vaatteet, että en taas eksy vanhoille kuvapoluille.

Aamukahvilla Tarhapurolla

Kun ajelee Kolin Rantatietä satamasta eteenpäin  pari kilometriä, tulee vastaan Likolahden parkkipaikka. Siitä lähtee polku Tarhapurolle.

Ketunleivät eli käenrieskat kukkivat polun varrella.

 Tarhapurolle on matkaa 900m.

Tarhapurolle kannattaa tulla aamulla, jolloin nouseva aurinko valaisee rinteet. Veden määrä oli jo vähentynyt keväästä.

Putous kohisi viihdyttävästi.

Aamukahvi vanhasta paljon Suomea ja Vienan Karjalaa kiertäneestä kuksasta maistui. Taidankin aloittaa uuden sarjan, minne kuksa kuljettaa eli käyn suosikkipaikoissani aamukahvilla.

Vanhan metsän keskellä veden kohinassa mielikuvitus lähtee liikkeelle ja on aikaa huomata enemmän. Yhtäkkiä minusta tuntui, että minua tarkkaillaan.

Tarhapuro herätti myös muistoja. Kuva on kymmenen vuoden takaa. Silloin minulla oli treffit Tarhapurolla. Olinko rakastunut? Kuva on kyllä itse ottama vitkalaukaisimella. Tuosta ajasta olen kuluttanut  ainakin kahdet vaelluskengät loppuun.Nykyiset kuluvat jo hitaampaan tahtiin.

 Jos käy Tarhapurolla, kannattaa käydä myös Rantatien toisella puolella Mustanaholla.

 Nyt niityn ojissa kukkivat rentukat. Kohta keto alkaa kukoistaa.