Kolme vuotta sitten muutin Kolilta Porin Reposaareen. Uudella kotiseudullani maiseman vaikuttavia elementtejä ovat meri, tuuli ja kalliot. Välillä minuun iskee kipeä metsän, vaarojen ja niityillä laiduntavien lampaiden kaipuu. Se oli ihanaa elämää Kolin Kortelahdessa! Niinpä riemastuin, kun minulle tuli tilaisuus päästä elokuiselle Metsähallituksen paimenviikolle Kolin kansallispuistoon Lakkalaan. Pikkusisko Malla oli helppo houkutella mukaan kuskiksi ja paimenpiiaksi. Hän saikin tehdä suurimman osan töistä, lampaiden siirroista, veden kannosta ja kolmen mukana olleen lapinporokoiran lenkittämisestä, koska olin jalkavaivainen.
Minä nautin Lakkalan idyllisestä pihapiiristä, lampaista ja hevosista arvokkaassa perinnemaisemassa ja Herajärven rannan ja niemen hienoista valoista ja sumuista. Liikuin vain Lakkalan vanhan pientilan alueella, mutta kuvattavaa riitti. Tämän kuvan otti Malla. Neuloin suomenlampaan villalangoista villapaidan keväällä haaveillessani paimenlomasta. Viikolla kyllä tarkeni hyvin ilman paitaa.
Malla nautti uimisesta saunarannassa ja retkeilystä koirien kanssa lähipoluilla.
Satuhaan 17 kainuunharmasuuhta olivat seurallisia ja helposti ihmistä seuraavia kavereita.
Yöt lampaat nukkuivat laidunsuojassa, jossa saivat olla rauhassa mäkäräisiltä.
Uuhet olivat aamu-unisia ja heräilivät yleensä vasta kahdeksan maissa, kun olimme kerinneet jo juoda aamukahvit. Sumuisena aamuna jouduin houkuttelemaan niitä kuvattavaksi.
Yöaitaus on niin sanottu petoaitaus, joka ei rajoitu järveen. Aitaus sijaitsee heti pihan navetan takana ja on turvallisesti muiden petoaitojen keskellä.
Päiväksi lampaat siirrettiin johonkin ympäröivistä aidoista.
Lammasaitauksen vieressä niemessä laiduntavat lampaiden turvana rauhalliset suomenhevostammat Ukon Ilona ja Keskitalon Felina.
Ystäväni Tiina siirtämässä hevosia niemilaitumelle. Ilo talutuksessa, Iina seuraa. Tiinalla päällä teemanmukainen suomenlampaanvilloista neulomani villapaita.
Lakkalan tila on perustettu 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Tilan säilyneet rakennukset ovat pääsääntöisesti 1900-luvun alusta. Viimeiset asukkaat olivat Heikki ja Tyyne Kähkönen . He viljelivät Lakkalan kivikkoisia peltoja 1980 luvulle asti. Heikki kuoli 1990. Lakkalan pihapiiri peltoineen on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi.
Metsähallitus, monet lampurit, laidunyrittäjät, vapaaehtoiset maisemanhoitajat ja etenkin laiduntavat kotieläimet tekevät arvokasta työtä perinneympäristöjen hoidossa. Ne ovat uhanalaisimpia luontotyyppejämme ja tarjoavat elinympäristön suurelle määrälle lajeja, jotka tarvitsevat niittyjä, ketoja ja hakamaita.
Matkoilijoille suunnattujen paimenviikkojen myynti alkoi Metsähalituksen toimesta vuonna 2008. Kolilla silloin työskennellyt Metsähallituksen suunnittelija Tuuli Jansson ideoi uutta myyntiartikkelia, jossa yhdistyi vuokratupien käyttö ja maisemanhoito. Ensin paimenviikkoja myytiin Seppälään, joka sijaitsee myös Herajärvellä noin kilometrin päässä Lakkalasta. Tuuli muisteli, että vuonna 2009 viikot varattiinkin jo 10 minuutissa loppuun. Paimenviikot taisi olla Metsähallituksen ensimmäinen sähköinen myyntituote. Lakkalaan paimenviikkoja on myyty vuodesta 2012. Kukaan ei uskonut, että niistä tulisi niin iso juttu. Pääsi yllättämään itsenikin, tuumi Tuuli.
Nyt Metsähallituksella on 15 paimennuspaikkaa kansallispuistoissa ja suojelualueilla eri puolilla Suomea. Paimenet arvotaan aina helmikuussa. Hyvää tuuria tarvitaan, jos arpa osuu kohdalle tuhansien hakijoiden joukosta. Paimenviikot ovat maksullisia ja saadut tulot käytetään perinneympäristökohteiden ylläpitoon ja luonnonhoitoon. Paimennuksen tärkein tavoite onkin perinneympäristöjen hoito.
Mariko Lindgrenin toiminimi Satuhaka hoitaa kaikki Kolin kansallispuiston laidunpalvelut ja hankkii laiduntavat eläimet. Mariko kävi tarkastamassa laitumien ja aitojen kunnon ja tervehtimässä meitä ja eläimiään.
Näkemiin Lakkala ja kiitos kesän parhaasta viikosta!
Turvallista ja leppoisaa loppukesää!
