Unna ja Rannu sukuloimassa Näkkälässä

Tämä tarina alkoi kolme vuotta sitten, kun kävimme ensimmäisen kerran Näkkälässä maaliskuussa ja tutustuin Anni-Marja  Vanhapihaan ja porokoirasukuiseen  Nastiin. Nasti oli kantavana ja niinpä palasin hakemaan Kuosmasen Tiinan kanssa sieltä maatiaiskantaiset porokoiranpennut Unnan ja Rannun myöhemmin toukokuussa. Nyt Unna ja Rannu ovat terveitä, reippaita aikuisia koiria, jotka hyväksyttiin tänä keväänä lapinporokoirarotuun. Halusimme lähteä Tiinan kanssa kertomaan asiasta henkiklökohtaisesti kasvattaja Anni-Marjalle ja samalla Rannu ja Unna saisivat tavata sukulaisiaan. Samalla reissulla kävimme myös Norjassa katsomassa porojen jutaamista. Siitä ja muista matkan kokemuksista kerron aiemmissa päivityksissä. Yllä oleva kuva on otettu Porsangerin vuonon rannalla Norjassa.

 Iloinen paluu Näkkälään.  Näkkäläjärven jäällä Unna ja Rannu leikkivät pentunakin.

Anni-Marjan Hippu toivottaa vieraat kohteliaasti tervetulleeksi.

 No vähän pitää poikien tutkiskella, että milläs asioilla liikutaan.

Hyvin on koirankieli ja keskustelutaito hallinassa ja niin oltiin kavereita ilman sen kummempia pöhinöitä.

Poron kuivaliha tuoksuu turistien nenään.

 Se ei ollut koirille tarkoitettu, mutta poronluita oli vapaasti tarjolla.

Emä Nasti olikin mennyt Anni-Marjan miehen kaveriksi Pöyrisjärven mökille. Niinpä suuntasimme Samuli Näkkäläjärven kelkan kyydissä sinne.

Nasti ja isäntä.

 Jälleennäkemisen riemua

Äiti ja tytär

Pöyrisjärvellä lunta oli vielä toista metriä.

Unnaa vähän pelotti moottorikelkan kyydissä. Onneksi se sai olla turvallisesti tyttöjen välissä.

Kylän koirat tervehtivät ohi ajaessamme. Nämäkin lienevät sukulaisia.

Unna löysi myös  melkein kaksoisolennon. Tämä pentu on syntynyt Hetassa. Selvästi samaa sukua kuitenkin.

Lähellä meidän kämppää porotilalla oli neljä koiraa. Tarkkaan ne valvoivat meidän kulkua mökille. Kohteliaasti koirat kuitenkin pysyivät omalla puolellaan. Ranni oli vanha tuttu,10- vuotias työkoira.

 Rannin tytär Vilho Vanhapihan kelkan kyydissä.

Norjan Av´tzista (läheltä Kautokeinoa) oleva Nalle on reipas 12-vuotias.

Kiitokset Näkkälän Eräpalvelun Samulille ja Tainalle hyvästä palvelusta ja majoitukseta! Näkemisiin Näkkälä!
Kolme vuotta sitten Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

Maatiaiset omassa elementissään hankiaisella

Hankiainen on itäsuomalainen nimitys kantavalle hangelle. Pohjois-Karjalassa puhutaan hankiisesta ja Savossa hankijaisesta. Äitini on Satakunnasta ja hän puhuu hankikannosta. Muita nimityksiä on hangenkantama ja hangenkierä.
Hankiainen on kevättalven riemuja, jolloin voi viilettää pitkin järvenjäitä, peltoja ja metsiä paikkoihin, jonne muulloin saattaa olla hankala päästä. Myös koirat ja kissat nauttivat hankiaiskeleistä.

Tänä keväänä hankiaiset ovat olleet vain koirankantavia, ei ainakaan vielä ihmisenkantavia. Ihmisten on pitänyt turvautua suksiin tai lumikenkiin. Voi kun tulis vielä kunnon potkukelkkahankiaiset!

 Unna sai leikkikaverikseen komean, nuoren pystykorvauroksen Manun.

Hankiaisella omat kotimaiset rotumme ovat omassa elementissään.

Ystävien kesken

Tauno ja Unna ovat ystäviä. Välit ovat reilut, vaikka joskus vähän toista jallitetaankin. Unnasta on kiva säikytellä kissoja.  Tyttökissat ovat menneet leikkiin mukaan ja lähtevät mukamas karkuun. Mutta viisikuinen Taunopa yllättää Unnan.

 Unna lähestyy! Maija luottaa kiipeilytaitoonsa.

Tauno tassuihinsa.

Ähäkutti!

Tauno portieerina

 Minun ylipä ei hypitäkään!

Johan tokeni!

Mansi on paras ystävä. Mansi ei koskaan kiusaa kissoja.

Marraskuun harmaa

Harmaa ei ehkä ole suosikkivärini. Harmaa kissanpentu on kuitenkin kaunis, kotoinen ja rauhoittava kuin harmaa villasukka. Pääsin kuvamaan Nooran hoivissa olevia  kissanpentuja Helsingissä. Kantava emo Kaisa pelasettiin syksyllä Pohjanmaalta. Kaisa synnytti neljä kissanpentua lokakuussa.

Kyöpeli ja Vimpeli,
Kuin marraskuun pimeä yö ja harmaa päivä.

Marraskuussa on pitkät yöt ja lyhyet päivät, aikaa loikoilla, tuumailla ja suunnitella tulevaa.

Marraskuinen metsäkin on hiljentynyt.

Päivän valoisat hetket kannattaa käyttää ulkoiluun. Koiralaumani on pienentynyt ja muuttunut harmaaksi. Vaikka harmaassa metsässä ja harmaassa koiranturkissa on valtavasti sävyjä, meillä on ikävä Piparia

 Hilla, pieni pilkahdus oranssia.

Marraskuun toinen päivä satoi ensilumi.

 Maijalle kaikki on uutta ja ihmeellistä.

Joskus täytyy vähän polttaa tassukarvojakin ennen kuin oppii uusia asioita.
Minä poltin viime syksynä näppini pahemman kerran. Jonkun aikaa meni, että palovammat parantuivat. Nyt odotan uteliaana ja innostuneena talven tuloa. Ideoita pulpahtelee. katsotaan, mikä unelma saa siivet selkäänsä tai tassut alleen.