Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näkkälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näkkälä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Unna ja Rannu sukuloimassa Näkkälässä

Tämä tarina alkoi kolme vuotta sitten, kun kävimme ensimmäisen kerran Näkkälässä maaliskuussa ja tutustuin Anni-Marja  Vanhapihaan ja porokoirasukuiseen  Nastiin. Nasti oli kantavana ja niinpä palasin hakemaan Kuosmasen Tiinan kanssa sieltä maatiaiskantaiset porokoiranpennut Unnan ja Rannun myöhemmin toukokuussa. Nyt Unna ja Rannu ovat terveitä, reippaita aikuisia koiria, jotka hyväksyttiin tänä keväänä lapinporokoirarotuun. Halusimme lähteä Tiinan kanssa kertomaan asiasta henkiklökohtaisesti kasvattaja Anni-Marjalle ja samalla Rannu ja Unna saisivat tavata sukulaisiaan. Samalla reissulla kävimme myös Norjassa katsomassa porojen jutaamista. Siitä ja muista matkan kokemuksista kerron aiemmissa päivityksissä. Yllä oleva kuva on otettu Porsangerin vuonon rannalla Norjassa.

 Iloinen paluu Näkkälään.  Näkkäläjärven jäällä Unna ja Rannu leikkivät pentunakin.


Anni-Marjan Hippu toivottaa vieraat kohteliaasti tervetulleeksi.


 No vähän pitää poikien tutkiskella, että milläs asioilla liikutaan.
Hyvin on koirankieli ja keskustelutaito hallinassa ja niin oltiin kavereita ilman sen kummempia pöhinöitä.

Poron kuivaliha tuoksuu turistien nenään.

 Se ei ollut koirille tarkoitettu, mutta poronluita oli vapaasti tarjolla.



Emä Nasti olikin mennyt Anni-Marjan miehen kaveriksi Pöyrisjärven mökille. Niinpä suuntasimme Samuli Näkkäläjärven kelkan kyydissä sinne.

Nasti ja isäntä.

 Jälleennäkemisen riemua

Äiti ja tytär

Pöyrisjärvellä lunta oli vielä toista metriä.

Unnaa vähän pelotti moottorikelkan kyydissä. Onneksi se sai olla turvallisesti tyttöjen välissä.

Kylän koirat tervehtivät ohi ajaessamme. Nämäkin lienevät sukulaisia.

Unna löysi myös  melkein kaksoisolennon. Tämä pentu on syntynyt Hetassa. Selvästi samaa sukua kuitenkin.


Lähellä meidän kämppää porotilalla oli neljä koiraa. Tarkkaan ne valvoivat meidän kulkua mökille. Kohteliaasti koirat kuitenkin pysyivät omalla puolellaan. Ranni oli vanha tuttu,10- vuotias työkoira.
 Rannin tytär Vilho Vanhapihan kelkan kyydissä.

Norjan Av´tzista (läheltä Kautokeinoa) oleva Nalle on reipas 12-vuotias.

Kiitokset Näkkälän Eräpalvelun Samulille ja Tainalle hyvästä palvelusta ja majoitukseta! Näkemisiin Näkkälä!
Kolme vuotta sitten Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukortteja Pilvipoluilta

Näkkälän Unna Pilvipoluilta odottaa lumista joulua

Lähetän Unnan kanssa tervehdyksen Näkkälän kylään kauas pohjoiseen, josta hain pikku Unnan.
Tiinan kanssa teimme unohtumattoman matkan Näkkälään ja Pöyrisjärvn erämaahan toukokuussa.
Matka Lapin kevääseen

Anni-Marjalle ja emolle Nastille kiitokset ihanasta koirasta.
 Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat


Nasti

Iloiset jouluntoivotukset Lunalle ja hänen perheelleen! Lunan hain Sannan, Ronin  ja Maritan kanssa Minnalta Zinaidan kennelistä Hetasta maaliskuussa. Luna elelee rakastettuna perhekoirana Varkaudessa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Luna tekee muutaman vuoden kuluttua pennut Pilvipoluilla. Lunan emä Tsierggis jättää kuvassa hyvästit tyttärelleen. Lunan isä, Nastin poika Remu, hyväksyttiin tänä vuonna lapinporokoirarotuun.
Lunan hakumatka

Lämpimät joulutervehdykset Pilvipolun toistaiseksi viimeiselle lapinporokoirapentueelle, Sompio-pennuille, niiden emälle Pilvipolun Vienanhelmelle eli Nulpulle ja Hannalle! Minä toimin etäkasvattajana ja pennut syntyivät ja kasvoivat Hannan perheen hoivissa.

Pilvipolun Malja Keväälle eli Peppi kuvattuna viime uutena vuotena Herajärvellä. Piparinmakuinen joulutervehdys Piparin tyttärelle Pepille ja perheelle. Peppi on jo nelivuotias terve, reipas sijoitusnarttuni, jonka pennutus on vakavassa harkinnassa.

Piparin toset pennut, Onnenpiparit, täyttävät keväällä kolme vuotta. Kuvassa Pipari komentaa jälkikasvuaan Mansia ja Jehkiä.

Joulupentuni Pilvipolun Pipariakka täytti itse jo 10 vuotta ja toivottaa talven riemuja ja maukasta joulua kaikille jälkeläisilleen.
Pipari, kymmenen yhteistä vuotta

Meidän suvun viimeiset paimensukuiset pääsiäisenä 12 Kortelahdessa. Ensimmäisenä Johanneksen perheen Saaga, perässä Lauran Tyyni ja sen poika Reima.


Saaga ja Peetu. Saaga eli Pilvipolun Saaga-Beana lähettää hellät jouluterveiset Pilvipolun Neliapilan eli Pikin kymmenelle joulupennulle. Minä jätän haikeat jäähyväiset paimensukuisten kasvattamiselle. Luulen, että Saagan tytär Piki on viimeinen pilvipolkulainen paimensukuisten sukutauluissa.


Pipari, Mansi ja Unna kailottavat raikuvat jouluhaukut lenkki- ja saunakavereilleen Raikulle ja Aihkille.

Hilpeitä lumileikkejä kaikille ihmis- ja koiraystäville!








sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat



Maaliskuussa kävin pikaisesti Näkkälässä haastattelemassa porokoirankasvattajaa ja poromiestä Koiramme-lehden porokoiran käyttöä käsittelevää juttuani varten. Kylä, ihmiset ja koirat tekivät minuun jo silloin vaikutuksen. Palasin Näkkälään toukokuussa.
Minulla oli tilaisuus tutustua laajasti Näkkälän porokoiriin. Näkkälä on saamelaiskylä, jossa jokaisella poromiehellä on oma koira. Koiran käyttö- ja koulutusperinne eivät ole siellä katkenneet. Kylä sijaitsee erillään muista kylistä Pöyrisjärven erämaa-alueen kupeessa. Kylässä on enimmäkseen rekisteröimättömiä porokoiria. Koiria on haettu perinteisesti Norjasta Kautokeinon alueelta ja tietysti myös lähialueelta kuten esimerkiksi Palojärveltä.
Porokoiria ei perinteisesti kasvateta samaan tapaan kuin kennelmaailmassa.  Porokoirien annetaan kasvaa siitä materiaalista, mitä on saatavilla. Jos nartun jälkeläiset havaitaan hyväksi, siltä halutaan uusia pentuja porotyöhön. Sataprosenttisen varmaa ei aina voi olla pentueen isästä. Mutta alueella, jossa tälläkin hetkellä on vain yksi kastroitu metsästyskoira ja loput porokoiria, se todennäköisesti on porokoira. Lisääntymään pyrkivät tietysti elinvoimaisimmat urokset. Jossain määrin vielä siis toimii luonnonvalinta.


Anni-Marja Vanhapiha jatkaa isoäitinsä Elli-Marja Roksin työtä. Hänellä on tällä hetkellä kolme porokoiranarttua, jotka ovat saaneet pentuja. Pentuja on mennyt kylän poromiehille ja kauemmaksikin. Ne ovat yleensä osoittautuneet hyviksi porokoiriksi. Hän  tietää pentueiden isät. Hankaluus on vain se, että sukuja ei kirjata ylös, joten sukutiedot ovat muistin varassa.

 Anni-Marjan kaikki koirat ovat iloisia ja vieraille ystävällisiä. Ne pysyvät hyvin omalla pihallaan kylän reunassa.

Jo edellisellä vierailulla minuun syvän vaikutuksen tehnyt narttu Nasti oli saanut kevätpäiväntasauksen aikaan pennut. Nasti on iloisesti irvistävä, älykäs ja toimelias porokoira. Se on saanut jo useammat pennut.

Nastin mieliharrastuksia ovat jäiden rikkominen ja uiminen.

Pentueen isä Musti on naapurissa asuvan Iisko-Matti Näkkäläjärven nuori porokoira. Se on tainnut olla vähän liian innokas tyttöjen perään, koska oli joutunut ketjun päähän.

Pentueessa on yksi lyhytkarvainen tyttö, loput pitkäkarvaisia. Kaikkiaan pentuja on kuusi kolme poikaa ja kolme tyttöä.



Anni-Marjan eno Uuno Vanhapiha kertoi äitinsä Elli-Marja Roksin (nyk. Proksi) kasvattaneen enimmäkseen lyhytkarvaisia porokoiria. Hänellä itselläänkin on ollut monta hyvää porokoiraa. Erityisesti on jäänyt mieleen Paukki. Lyhytkarvainen, pitkärunkoinen ja jalkava porokoira, joka työskenteli rohkeasti myös pimeässä. Siihen aikaan tunturissa oli susia. Uuno tarinoii, että koira oli viisaampi kuin ihminen. Ei pelännyt susia, vaan käänsi tokan turvaan.

Nasti leikkii tyttärenpoikansa Hipun kanssa. Hipun isä on Vilho Vanhapihan Nalle.


Nalle on jo iäkäs porokoira. Se on lähtöisin Norjasta Kautokeinon läheltä Avchista.

Kaksivuotias Calmo on myös Nastin pentu. Samasta pentueesta syntyivät myös  pitkäkarvainen Remu ja Anni-Marjalle jäänyt lyhytkarvainen narttu Cugu. Calmo on porokoirana Anni-Marjan tyttären Marjon miehellä Jari Maggalla Vuotsossa. Pentueen isänä  jo edesmennyt hyvä porokoira Mösse.

Rölli on Anni-Marjan vanha narttu. Se on norjalainen porokoira ja saanut Anni-Marjalla muutaman pentueen.


Nastin isä Guuge on jo yli kymmenvuotias. Se otti meidät ystävällisesti vastaan Antti Näkkäläjärven pihalla.

Antti kertoi, että Guuge on erittäin kuuliainen ja hyvä porokoira.

Nastin emä on Tuomas Näkkäläjärven porokoira  Sunna (oik.), Mari Näkkäläjärven vieressä perheen nuori porokoira Tsahpi. Sen emä on Sunna ja isä Mosku. Tsahpi on Mustin veli (Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira).

Tuomas kouluttaa Tsahpista itselleen porokoiraa. Tsahpi on osoittautunut sinnikkääksi ja kuuliaiseksi työkoiraksi.
Oli mukava huomata, että Näkkälässä on nuoria poronhoitajaperheitä, jotka jatkavat perinteistä ammattia.


Tommi Vanhapihan tapasimme Pöyrisjärvellä porokoiransa Rannin kanssa. Tommi ja Ranni olivat tulleet usammaksi päiväksi Pöyrisjärvelle vahtimaan, etteivät vaatimet vasoineen siirry Norjan puolella. Lunta on vielä niin paljon, että porot voivat kävellä aidan yli.
Ranni on norjalaisen Röllin ja Mössen poika ja Tommin hyvä työkaveri.

Porokoira työmaallaan.

Vierailin Näkkälässä  seitsemässä poromiesperheessä. Sekä ihmiset että koirat ottivat minut ystävällisesti vastaan. Luonteeltaan tämä koirakanta on erinomaista. Yhtään vihaista tai turhaan räksyttävää koiraa en tavannut.
Näkkälä jäi sydämeeni ja jotain sain sieltä mukaanikin.Siitä seuraavassa suakkunassa.