Kissat kiipeilee

Kiipeily on meidän kissojen lempiharrastus. Meillä on siihen parhaat mahdolliset varusteet, katsokaa vaikka! Täällä Kortelahdessa riittää hyviä kiipeilypuita.

 Tehdäänpä sukupuu: Ylinnä mummi Hilla, keskellä tyttärentytär Maija ja alinna  emo Liinu.

 Alastulossa pitää olla tarkkanan. Ilman taitavaa alastuloa kiipeily ei onnistu.

 Upps, tulipa valittua hieman hento oksa.

 Vai onkohan jouluna tullut syötyä liikaa kinkkua?

Paljonkohan tästä on matkaa maan pinnalle?

 Sieltä se äiti tulee närehissillä ihan kuin Tarzan liianilla!

Hupssista!

Taunokin haluaa oppia kiipeilemään. Maija ja Liinu ovat sen esikuvia ja vähän hurjapäisiä opettajia.

Harjoittelupuuksi valittiin pihan komein petäjä.

Ehkä ei kannata ekalla kerralla kiivetä ihan latvaan asti.

Tauno oppi alastulon nopeasti. 

Vähän vielä  vaatii harjoittelua. 

Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen, mikä se on?

No sehän on suomenpystykorva!

Pääsin kuvaamaan viisiviikkoisia pystykorvanpentuja Juha Prinkkilän kotiin Holohongan kenneliin Varkauteen. Emolla on kaksi tomeraa urospentua.

Suomenpystykorvalla on terhakka olemus. Sen luonnetta kuvataan sanoin:  vilkas, tarmokas, rohkea ja peräänantamaton, 

Pystykorvan tyyppistä koiraa on käytetty satoja vuosia metsästykseen Suomen saloilla. Maatiaispystykorvat eivät olleet pelkästään lintukoiria, vaan alunperin ne olivat apuna monenlaisessa metsästyksessä oravanpyynnistä karhunhaukkuun.1800-luvun lopulla Suomen Kennelklubi järjesti näyttelyitä  ja perusti rotukirjan suomalaisen haukkuvan lintukoiran kartoittamiseksi. Vuonna 1897 suomalaiselle haukkuvalle lintukoiralle annettiin nimeksi suomalainen pystykorva. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin kansalliskoiraksi. Suurimmillaan suomenpystykorvien pentumäärät olivat 1968. Silloin pentuja syntyi 2800. Vuosituhannen vaihteessa pentuluku laski alle tuhannen.

Kaunis, imettävä narttu

Suomenpystykorva on ainutlaatuinen puhtaasti maatiaiskantaan pohjautuva koirarotu. Sen jalostuksessa on aina ollut määräävää sen käyttötarkoitus metsästyskoirana. Rotu muodostettiin aikanaan vain muutamista kymmenistä alkuperäistä maatiaiskantaa olevista yksilöistä. Valitettavasti liian ahtaan rotumääritelmän takia on hukattu paljon arvokasta geeniainesta. Liian runsas samojen sukujen ja yksilöiden käyttö jalostuksessa on kaventanut geenipohjaa ja lisännyt perinnölliiä sairauksia. 

Vuonna 2011 aloitettiin Suomen Kennelliiton rahoituksella projekti, joka kartoitti muun muassa suomenpystykorvan  DLA-monimuotoisuutta. Samanperäisyysaste kaikissa tutkituissa suomenpystykorvissa oli korkea. Tämä lisää huomattavasti riskiä perinnöllisiin sairauksiin. 

Uudessa suomenpystykorvan jalostuksen tavoiteohjelmassa (2015) onkin tavoitteeksi asetettu mahdollisimman laaja jalostuspohja, jotta perinnöllinen monimuotoisuus ei katoaisi. Jalostukseen pitäisi käyttää mahdollisimman montaa erisukuista koiraa. Aiemmin saattoi jollakin suositulla uroksella olla satoja jälkeläisiä. Uudessa PEVISA-ohjelmassa ( Perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustamisohjelma) ei yhdeltä yksilöltä voi rekisteröidä kuin korkeintaan 50 jälkeläistä. Tärkeää olisi saada myös pentueiden määrä vuosittain kasvuun, että pystykorvapopulaatio säilyisi riittävän suurena. 

Suomenpystykorvia on Suomen lisäksi jonkun verran myös Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa. Ruotsin kanta on suurin, mutta hyvin samanperintäinen kuin Suomen kanta. Venäjän kanta eroaa eniten. Se on muodostunut aikanaan lähes kokonaan toisessa maailmansodassa tuhoutuneesta erittäin pienestä karjalaissuomalaisesta laikakannasta. Vuonna 2006 Suomen ja Venäjän kennelliitot sopivat suomenpystykorvan ja karjalais-suomalisen laikan yhdistämi sestä yhdeksi roduksi, jonka nimeksi tuli suomenpystykorva. Tätä mahdollisuutta geenikannan laajentamiseen on kuitenkin käytetty hyvin vähän hyödyksi.

  

Emo on vähän huolissaan, pärjääkö pentu pakkasessa ja haluaisi kantaa sen sisään. 

Pentu on kuitenkin eri mieltä.

Jännittävä maailma hajuineen ja makuineen avartuu. Pentu elementissään.

 Nuori uros pääsee mukaan leikkiin.

Emolla on aina huoli lapsistaan.

Tämä katse riipaisee suomalaista sielua syvältä.

Suomenpystykorva ja sen avulla metsästäminen ovat arvokasta ja ainutlaatuista suomalaista kulttuurihistoriaa, ikiaikista eloa ja metsästystä pikinokan kanssa. Suomen Kennelliitto, Suomen Pystykorvajärjestö ja Metsästäjäliitto tekivät vuonna 2013 aloitteen, että suomenpystykorvalla metsästys liitettäisiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön maailmanlistalle.

Geenitutkimuksella ja yhteistyöllä turvataan suomenpystykorvan ja muiden alkuperäisrotujemme tulevaisuus. Luonnonvarakeskuksen koordinoima Kansallinen eläingeenivarahanke sai 9000e lahjoituksen Kennelliiton koiramessuilla joulukuussa 2016. Se käytetään koirarotujen geenipankin rakentamiseen  Kotimaiset koirarodut turvaan ja geenipankkiin

Pidetään hyvä huoli kansalliskoirastamme!

Tulppaanit piristää niin emäntää kuin kissojakin

Pitkiä härkäviikkoja joulun jälkeen on mukava piristää tulppaaneille. Niinpä kaupunkireissulla ostin ison kimpun lempivärejäni.

Innostuessani unohdin, että kissanpennutkin nauttivat tulppaaneista vähän vain erilailla.

Maija kokeneempana opasti Taunoa.

Nam!

Voi emäntä, minkä keksi!

Vähän ois vain maisteltu.

Kissan silmä

Kissan silmät lumoavat. Eri rotuisilla kissoilla on niille ominaisia  silmien värejä. Esimerkiksi ragdollilla on aina siniset silmät. Kokoilin tähän vanhoista kuvistani maatiaiskissojen kiehtovia katseita. Aikuisten maatiaskissojen silmät ovat yleensä vihreät tai keltaiset.

Maija reilu seitsemän kuukautta
Silmien väri muuttuu iän mukana.

kolmeviikkoinen

seitsemänviikkoinen

noin kolme kuukautta

Kissanpennut eteisen hämärässä.
Kissojen silmät loistavat pimeässä. Pupilli laajenee suureksi niin, että sen läpi pääsee mahdollisimman paljon valoa. Kissojen silmä on noin kuusi kertaa herkempi valolle kuin ihmisen silmä. Verkkokalvon takana on heijastava valokerros, joka peilin tavoin hyödyntää valoa tehokkaammin.  Tästä heijastavasta ilmiöstä johtuen kissan silmät kiiluvat pimeässä. Ilman valonsäteitä ei kiiluminen tietenkään ole mahdollista.

 Liinu talviauringon ja hankien hohteessa
Kirkkaassa valossa kissan pupilli supistuu  kapeaksi pystysuoraksi raoksi.

Hilla
Väreistä kissa näkee parhaiten sinisen ja keltaisen. Kissan näkemä maisema on harmahtava verrattuna ihmisen näkemään.

Saalistajana kissalle on tärkeää havaita liike. Sen silmien näkökenttä on laajempi kuin ihmisellä. Toisaalta kissa ei näe kovin kauas.  Ihminen voi nähdä tarkasti noin 30 metrin päähän, kun taas kissa vain kuudn metrin päähän.

Tauno 4 kuukautta

Vuoden kylmin päivä

Taunolle pakkaspäivät olivat varmasti järisyttävä kokemus.  Hyvin kuitenkin selvittiin.

Oliko loppiainen vuoden kylmin päivä? Pakkasmittari näytti Kolin Kortelahdessa kolmeakymmentä miinusastetta. Muutama päivä pakkasta on ihan mielenkiintoinen elämys. Täytyy tunnustaa, että iän myötä olen tullut  mukavuudenhaluisemmaksi. Enää en rynnännyt tuntikausiksi kuvaamaan pakkasaamuja vaaroille.

Kuva on otettu tammikuussa 2012. Lunta on nyt suurinpiirtein saman verran kuin nyt.

Kyllä kirpakka pakkanen tuntuu koirienkin käpälissä. Ei kannata pitkään seisoskella.

Maija on pakkaskissa. Se halusi joka päivä ulos ja väillä oikein täytyi houkutella sisään.

Leivinuuni lämpesi joka päivä.

Elävä tuli, läheisyys ja lampaanvilla pitävät vilun loitolla. Kissakin sen tietää!