Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kainuunharmaslampaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kainuunharmaslampaat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. elokuuta 2024

Lakkalassa jokainen päivä on luonnon päivä



Kainuunharmaat tärkeässä kesätyössään  Kolin Lakkalassa. 

Lakkala on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema Kolin kansallispuistossa.  Herajärven vanhan tilan rantaniittyjen peltoja hoitaa t:mi Satuhaka laiduneläinten avulla. Tänä vuonna töissä on ollut lampaat, mutta myös hevosia ja nautoja käytetään. Kesäisin Metsähallitus myy Lakkalaan suosittuja paimenviikkoja.  Paimenet huolehtivat aina viikon verran vuorollaan lampaista. Lähinnä tehtävinä on lampaiden laskeminen, kivennäisten jako, rapsuttelu ja iltaisin niiden siirtäminen laitumien sisällä olevaan turvalliseen petoaitaan. Kansallispuiston aluella liikkuu paljon ahmoja, susia ja karhuja ja näin pyritään takaamaan lampaiden turvallisuus. 

Nämä maisemat olisivat kasvaneet umpeen ja köyhtyneet ilman ihmisten ja lampaiden huolenpitoa. Toivotaan, että tämä hieno toiminta jatkuu, koska oikein järjestettynä siitä hyötyvät kaikki: luonto ja sen monimuotoisuus, maisema, laiduneläimet, matkailu, Metsähallitus ja laidunyrittäjät. Huolissani olen lukenut, miten ELY-keskuksien byrokratian rattaat meinaavat laittaa laidunyrittäjät ahtaalle tukimaksuja epäämällä ja sovittuja laidunsopimuksia purkamalla. 








Pidetään huolta luonnosta niin se pitää huolta meistä. Sain viettää elokuun lopulla voimaannuttavan viikon Lakkalassa luonnon rauhassa ja lampaiden hellässä hoivassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja elämäni uusia kuvioita. Intohimo luontoon, valokuvaamiseen ja maatiaisiin pitää minut edelleenkin liikkeellä, vaikka korona ja muut vaivat yrittävätkin laittaa kiviä kenkiin. 



Hyvää Suomen luonnon päivää!



keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Lomailua Länsi-Suomessa

 Kesäkuun aikana olen harrastanut lähimatkailua. Pääsin vihdoinkin Säpin majakkasaarelle, lammastilalle Merikarvialla ja höyrylaivalla Tampereelta Virroille. 


Usein Suomen kauneimmaksi mainittu Säpin majakka täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Metsähallitus, Väylävirasto, Säppi 200 ry, Reposaaren Metsästysseura ja Porin Lintutieteellinen yhdistys järjestivät juhlat saarella. Pääsin mukaan venetaksiin, joka lähti suoraan Reposaaresta. Matka kesti noin tunnin. Säppi on osa Selkämeren kansallispuistoa ja sen ulkosaaristoa. Säpin jälkee avautuu aava meri kohti Ruotsia. 


 
Säpissä on uusi laituri.





Säpin rakennukset ovat alkuperäisia.


Lintutieteellinen yhdistys järjesti rengastusnäytöksen. Tervapääskyn poikanen. Säppi on muuttolintujen levähdyspaikka.


Yritin päästä Säppiin jo kirjoittaessani lammaskirjaa 10 vuotta sitten. Olisin halunnut saada kirjaan kuvan mufloneista. Nämä Välimeren saarilta kotoisin olevat villilampaat on tuotu saarelle kohta sodan jälkeen. Vakituiset Säpin kävijät kertoivat, että lauma on nyt noin 30-päinen ja että tämän vuoden karitsointi näyttää onnistuneen hyvin. En nähnyt mufloneita, koska kipeän jalkani takia en päässyt saaren metsäpoluille. Kuuntelin kateellisena, kun muutama turisti kehui törmänneensä niihin. Haaveilen, että pääsisin tänne vielä uudellen ja mieluummin muutamaksi yöksi.  


Lohdutukseksi pääsin lammasretkelle Merikarviaan kuvaamaan Marjatta Kalarannan kainuunharmaksia. 






Marjatan lampaat ovat tehneet hienoa maisemanhoitotyötä Merikarvian niityilla ja hakamailla. 


Kiitos Marjatalle ja lampaille ihanasta villaterapiasta!


Legendaarisella höyrylaiva Tarjanteella Runoilijan tietä Tampereelta Virroille. Tarjanne on maailman vanhin alkuperäistä reittiä edelleen liikennöivä matkustajahöyrylaiva. Se rakennettiin 1908. Laivan ravintolan on suunnittelut Akseli Gallen-Kallela.


Matkakavereina minulla olivat siskoni Malla ja ystäväni Helena. 
Nämä maisemat ovat lumonneet aikanaan J.L. Runebergin, Akseli Gallen-Kallelan, Oskar Merikannon, Hugo Simbergin, Lauri Viidan ja Aila Meriluodon ja monet monet muut.



Matka Näsijärveä pitkin Tampereelta Virroille vie pysähdyksineen noin kahdeksan tuntia.


Muroleen kanava




Tarjanteen  pilli kajahtelee kesämaisemassa ja iloiset lomalaiset vilkuttavat tervehdyksiään. 


Kirnunsalmi



Osa matkustajista jäi Ruovedelle ja uusia tuli laivaan.


Tarjanne siirtyi 2022 öljystä biopolttoaineeseen eli perinteisiin koivuhalkoihin. Halkopinoja kuluu matkan aikana ja välillä pitää ottaa täydennystä.  



Suomen suvea parhaimmillaan!