Miljoona vierailijaa

Täältä Kolin Kortelahdesta kaikki lähti. Lapinporokoirat muuttivat mukanani, sitten tulivat maatiaiskissat, horniolaiset maatiaiskanat, lampaat, vuohet...koko Kortelahden sopuisa väki ja minun ihanat valokuvamallini.

Saisiko olla kuksallinen nokipannukahvia miljoonan vierailijan kunniaksi?

On aika järjestää pienet blogijuhlat! Maatiaismuori-sivuillani on käynyt yli miljoona vierailijaa! Tarkaan ottaen tänään  1003400.  Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2012. Tiedän, että minulla on paljon uskollisia seuraajia vuosien takaa. Nyt kun sivujen päivitys on harventunut, päivittäisiä käyntejä on vähemmän. Mutta välillä joku sivu leviää ja käviväjämäärä ryöpsäshtää. Vaikuttaa siltä, että lukijoita riittää edelleenkin. Yritän pitää sivut toiminnassa ja selkeyttää niitä niin, että aiheet löytyvät paremmin. On mukava huomata, että olen saanut levitettyä tietoa maatiaiskotieläimistä, porokoirista, kohtuullisesta elämäntavasta ja Suomen uhanalaisesta luonnosta.  Sehän on ollut blogin perustamisajatus. 

Etsin vuoden 2012 muistilevyn ja poimin sieltä suosikkikuviani. Blogin tilastoista tarkastelin  luetuimpia juttujani vuosien varrelta. Laitan tähän linkkejä eri aiheisiin.  

Kortelahti ja Käränkä vaaroineen ja lampineen oli satumaailmani, joka teki minusta valokuvaajan.

Kotivaara Käränkä sijaitsi tässä ikonisessa Ukolta kuvatussa maisemassa tuon keskimmäisen kynttiläkuusen takana. Vaarat ovat vasemmalta oikealle Sutkanvaara, Käränkä ja Rintasenvaara. 

Olen iloinen, että tänä vuonna kymmenen suosituimman blogitekstin joukkoon on noussut Rintasenvaarasta kertova huolestunut kirjoitukseni  Rintasenvaara, Kolin viimeinen huippu vaarassa . Kansallismaisema on edelleenkin vaarassa mahtipontisten, luonnosta piittaamattomien matkailusuunnitelmien vuoksi.

Ylivoimaisesti suosituin juttuni on Villavuosi , jonka kirjoitin pari vuotta sitten. Samasta aiheesta on tuore juttu Metsäneuleet . Tämä kertoo neulomisen ja myös suomalaisen villan suosion kasvusta. Mistä olen kovasti mielissäni. 

Kissojeni kantaäiti Hilla

Minulla ei ole kissavideoita mutta kyllä kissakuvatkin vetävät. Kissapäivityksiä on useampiakin kymmenenkärjessä listalla. Juttujeni motiivina ei ole ollut pelkkä suloisuus, vaan olen aina yrittänyt tehdä tunnetuksi suomalaista maatiaiskissaa ja parantaa sen asemaa kissamaailmassa.  Suloinen värioppi ja Maatiaiskissan kasvatus on vaikeaa ja ristiriitaista

Pilven Poika ja tyttäreni, Pipon omistaja Laura Lilja syksyllä 2013. Pipo kuoli seuraavana syksynä.

Suomenhevosorimme Pilven Poika eli Pipo on elävää historiaa Pilveen Poika elää muistoissa ja jälkeläisissä  . Sillä on maineikkaita, menestyneitä jälkeläisiä, joista kerron myös sivuillani Varsaretki

Suomenhevosista on useita postauksia vuosien varrelta. Suosituin Mitä olisi Suomi ilman suomenhevosta

Parasta mahdollista koiran elämää. Pilvipolun siitosnarttuja Kortelahdessa 2016:  Unna, Pilvipolun Mansi ja Pilvipolun Pipariakka

Porokoirista ja omista kasvateistani Pilvipolun koirista on tietysti paljon kirjoituksia. Yksi koirankasvatukseni tärkeä saavutus oli, kun Mansi ja Eemeli on hyväksytty lapinporokoirarotuun .  Suosituimpia ovat porokoirien viitoittamat matkakuvaukset Saamenmaalle. Niistä omaan kasvatustoimintaan vaikutti eniten reissu, jolla löysin viimeisen siitosnarttuni Unnan Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat ja monista ystäväni Tiina Kuosmasen kanssa tehdyistä matkoista unohtumattomin Raittijärvi, saamelaiskylä Käsivarren suurtuntureillasivarren tunturi

Paljon luettu on myös kirjoitukseni suomenpystykorvasta Pikinokka, punaturkki, aito suomalainen

Rosvopaistista haaveilevat ovat löytäneet ohjeeni Rosvopaisti lampaasta, parasta hidasta ruokaa

Vietän itsekin usein haikeita hetkiä muistellen  Tyyne kananen in memoriam

Reposaaressa oli paljon kuvattavaa: meri, luonto , puukorttelit ja ihanat ihmiset. Valitettavasi korona sotki  suunnitelmani.  

Reposaaren vuosien kirjoitukset eivät nousseet kymmenenkärkeen joukkoon, mutta monia satoja lukijoita niilläkin on ollut. Eniten ensimmäisen vuoden postauksellani Iha outoi ihmisii ja tapoja Räpsööstä

Etsin vielä kuvaa vuohista ja lehmistä. Tämähän on oikein sopiva ja minäkin pääsin mukaan. Hauska muisto viimeisestä kesästä Kortelahdesta.

Kiitokset kaikille seuraajilleni. Näillä näkymin mieronkiertäjä jatkaa seikkailujaan ja kamerakin pysyy vielä kädessä. Kuviani löytyy nimelläni instagramissa ja facebookista. Kirjoituksiani blogin lisäksi Koiramme-lehdessä ja Kodin Pellervon kolumnistina. Pysykäähän messissä!

Maatiaismuori muistojen maisemissa

Paras paikka maailmassa keväinen kukkiva metsä

Otin siskon ja koirien kanssa kesän vastaan mökkilomalla Lokkerinvuoren kupeessa Suonojärven rannalla. Osa minusta kaipaa aina näihin pirkanmaalaisiin metsämaisemiin. Olen asunut viiden kilometrin päässä Rämsöön kylässä yhden onnellisen jakson elämässäni yli 40 vuotta sitten. 

Jo kilometrin pituisella mökkitiellä verenpaine alkoi laskea

Lokkerinvuorella on nähty ilveksiä ja jossain kallionkolossa voi olla pennutkin. 

Unna ja Rino pysyivät hyvin mökin piha-alueella ja saivat viettää vapaata lomaa.

Joutsenparilla oli omat juhlansa.

Kurkipariskunta oli ujompi, mutta huutelivat äänekkäästi. Suvivirteen yhtyivät myös käki ja kuikka. 

Laiturilla oli hyvä istua ja ikuistaa kameralla muutama hetki. Tavi kahden poikasen kanssa lipui ohi. Myös telkällä oli jo poikaset. Säät ei kovin hyvin suosineet. 

Mökin takana kohoavalla Lokkerinvuorella kukkivat tavallisten kielojen lisäksi myös kalliokielot ja orvokit.

Kävin myös Rmsöön Vuorelan mökillä, josta minun maatiaismatkani alkoi 1980-luvulla. Vein Rämsöön kyläyhdistykselle kirjani Maatiaisten matkassa, jonka julkaisin 2006. 

Aikanaan tyttäreni Laura hyppeli tällä pihan isolla kivellä. Nyt hän täyttää 50 vuotta. 

Unnan ja Rannun Saamenmaan seikkailu

Kevättalvella monet rientävät pohjoiseen nauttimaan pitenevistä päivistä ja avarista tunturimaisemista. Minun ja ystäväni Tiinan matkan teema oli porokoira. Samalla omat koiramme, sisarukset Unna ja Rannu pääsivät juhlimaan 11-vuotis synttäreitään synnyinseudulleen Saamenmaalle. Seikkailumme alkoi Kilpisjärveltä.

Pari päivää vietimme Saanan juurella. Saimme vierailla kahdella porotilalla. 

Rannu ja Unna Tiinan kanssa hiihtoretkellä.

Poromies Juha Tornensin porokoira Koku eli Hallanevan Hammaspeikko. Oli mukava huomata, että emän isoisä oli Pilvipolun Kevätvelmu.

Upea kokemus oli vierailla  Peeratunturin juurella Arctic Land Adventure-porotilalla 

Poromies Niti Vasaralla oli kiireitä porohommissa.  Onneksi Nitin koirat olivat paikalla. Mia Vasara esitteli Tilkun 1v, Lunkin 6v ja Calmun 16v. 

Pääsimme  kurkistamaan ylellisiin lasi-igluihin, joista voi seurata revontulia läpi yön rennosti vaikka sängyllä makaillen. Mia esitteli myös viihtyisän, tilavan  matkailukodan.   

Sitten  jätimme Käsivarren tunturit taaksemme ja jatkoimme Hetan kautta Näkkälään.

Näkkälä sijaitsee 30km  Hetta-Kautokeino-tieltä pohjoiseen. Näkkälän ympärillä avautuu laaja tietön tunturialue ja Pöyrisjärven erämaa. 

Unna ja Rannu Näkkälän maisemissa matkalla tapaamaan 15-vuotiasta  emoaan Nastia.

Kun saavuimme Näkkäläjärven rannalle, Anni-Marja Vanhatalo oli ruokkimassa nuoria ajoporoja. Mukana oli vanha tuttu 13-vuuotias Hippu, Nastin tyttärenpoika ja nuorempi uros. Sekin Nastin jälkeläinen niin kuin kaikki Anni-Marjan koirat. 

Nasti tervehti ystävällisesti. Suvun 15-vuotias kantamamma. 

Leppoisa sukutapaaminen. Nasti tarkasti Unnan (oik.) ja Rannun (vas.) hajuterveiset.

Anni-Marjan kanssa totesimme , että äiti ja tytär muistuttivat paljon toisiaan erityisesti luonteiltaan. 

Rannu sopeutui hyvin sukulaumaan, vaikka joukossa oli useampi uros. Poron kuivalihat kyllä kiinnostivat. 

Hetassa kävimme Tunturi-Lapin luontokeskuksessa. Rannu ja luontokeskuksen pihalla oleva lapinkoira-patsas.

Hetassa vierailimme Ruotsalan porotilalla, jonne muuttaa pääsiäisen jälkeen Pilvipolun Noidanlukko eli Ariel Kristen-Annen porokoiraksi.  Arielin emänemänemä Iltahämyn Pajulintu (Cierggis) ja Arielin emänemänveli  Zinaidan Laku ovat tilan aiemmat  porokoirat.

Ariel odottaa syntymäkodissaan Hämeenlinnassa. Kohta on edessä pitkä matka pohjoiseen. 

Matka jatkui...Seurailimme Ounasjokea kohti Raattamaa.

Pallastunturit

Raattamassa Pallastunturin juurella kävimme Vilma Logjen luona.

 

Mukana porojen ruokinnassa olivat Vilman ja Petri Kyrön porokoirat Remu (Junkor), Asla ja Cahppe (Cahbe).

Pallastunturit jäivät taakse ja jatkoimme kohti Kittilää ja Kuivasalmen paliskunnan Kukkuran poroaitaa, jossa Porokoirakerho järjesti tämän vuoden porokisat. Siellä oli 21 kilpailijan joukossa 2 Unnan poikaa, Pilvipolun Neakkel-Ránne ja Neakkel-Benne, Rannun poika Viima ja vielä neljäskin Nastin jälkeläinen Pennu Näkkälästä. Kaikki selvittivät radan  hienosti läpi. 

Pilvipolun Neakkel-Ránne ja Maija Korhonen Kuivasalmen paliskunnasta tulivat kisassa 9.

Pilvipolun Neakkel-Benne

Viima ja Paula Sorasalmi, kilpilun 10.

Tuomas Näkkäläjärvi ja Pennu Näkkälän paliskunnasta. Pennun suku menee Nastiin ja sen isään Guugeen.

Kittilästä löytyi pieni porokoirapoika, joka lähti meidän mukaan. 

Se sai nimekseen Johka

ja Rannu sai kasvatettavan. Se on sitten jo toinen tarina.