Kohtuuvaeltajat Karjalan laulumailla

Ruumista ravisteleva venäläinen pikkubussi kuljetti meitä halki Vienan Karjalan Vuokkiniemen ja Uhtuan kautta Pääjärvelle ja sieltä edelleen Paanajärven kansallispuistoon. Koko ajan satoi. Telttailu ei houkutellut ja niinpä teimme suuren siskonpetin Arolan hirsiaitan lattialle. Ensimmäisenä retkipäivänä seilasimme sateessa Olanga-laivalla ohi Ruskeakallioiden Mäntykoskelle.

Koski ärjyi kapeassa uomassaan. Ajattelin, että täällä jossain kosken partaalla on pelottavan Pohjan Akan mahtava hovi. Veden pauhaava voima on takonut ja hionut sammon, jota Väinämöinen himoitsi itselleen.

Ei suostunut Sampo jauhamaan rikkautta Pohjan Akalle eikä Väinämöiselle, vaan vajosi Paanajärven salaisiin syvyyksiin. Paanajärvi on pitkä, kapea vuonomainen järvi. Niin syvä, että siinä on vain yksi saari.

Tähänastisen elämäni loistavimman sateenkaaren pää osui järven ainokaiseen saareen. Sinnekö sampo on kätkeytty?

Edelleenkin me, Väinämöisen jälkeläiset, hairahdumme etsimään sampoa.  Me lyömme ikikalliot pirstaleiksi, kaadamme vanhat metsät ja valjastamme kosket etsiessämme epätoivoisesti sammon rikkauksia. Ja köyhdymme koko ajan.

Me mieronkiertäjät olimme vaeltaneet levottomasta maailmasta Kalevelan laulumaille etsimään kadottamaamme hetkeä, mielen lepoa ja hiljaisuutta. Meille Sampo näytti aarteensa ja me talletimme sen nöyrän kiitollisina sydämiimme.Erämaa ympärillämme huokui parantavaa hiljaisuutta.

Kurjet huutelivat tervehdyksiään ja aurasivat sadepilvet pois.

Odottelimme joutilaan raukeina venekyytiä aitan rappusilla istuskellen.Yhtäkkiä kuulimme telkkäemon vaativaa ääntelyä.

Kolmen metrin korkeudella haavassa oli iso, varmaan palokärjen hakkaama kolo. Sieltä kurkisteli pieni pyöreä linnunpojan pää. Kuikki, räpiköi, vetäytyi takaisin, kurkkasi taas ja hyppäsi. Kevyesti se mätkähti maahan pienet siivenalut epätoivoisesti vispaten, kohta tuli perässä toinen ja vielä kolmas. Lumoutuneena seurasimme pienten telkänpoikien rohkeutta heittäytyä elämään.

Kalevalassa  maailma syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa särkyvät. Suomalaiset ovat kutsuneet telkkää aiemmin sotkaksi. Sampo oli raottanut aarrearkkunsa kantta näyttämälle meille kultasilmän poikasineen.

Täpäkkä telkkäemo johdatteli poikasensa kohti Paanajärven laineita.

Aamuaurinko rehvasteli Sammon aarteilla levitellen kultaansa järvelle ja vaarojen rinteille.

 

 Neulaspolku kiemurteli yli soliseva puron,ohi kelovanhusten,

 naavaparta kuusien

  ylös puolenkilometrin korkeuteen, korkeiden kynttiläkuusien yläpuolelle paljaalle tunturille.

 

Kivakkatunturilla näimme mittaamattoman mahtavan aarteen. Metsää, silmin kantamattomiin metsää, jossa ei näkynyt yhtään hakkuuaukkoa tai muuta ihmisen tekemää sielulle kipeää arpea.

Seuraavana päivänä seisoin Kivakkakosken partaalla samoilla jalansijoilla kuin valokuvaaja I.K. Inha 1900-luvun alussa, yhtä lumoutuneena kuin hän aikoinaan.

Soisin, että lapseni, lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapsenikin voisivat aikanaan tulla tänne. Jos voisin siirtää heille tämän onnentunteen, suurempaa perintöä en pystyisi antamaan.

Niityt olivat kukkuroillaan kulleroita, auringon kultapalloja. Kesän parasta aikaa.Voi tätä Sammon rikkautta!

Viime kesänä kesäkuun lopulla olin mukana Vienan Karjalan ja Paanajärven matkalla. Kiitos matkaystävät parhaasta mahdollisesta matkaseurasta! Paanajärveltä matka jatkui Uhtualle, Haikolan ja Venehjärven kyliin. Jokainen päivä oli täynnä elämyksiä, kansanmusiikkia ja iloista seuraa. Kerron jatkosta myöhemmin.

Nyt haluan toivottaa kaikille näiden onnellisten muistojen ja kuvien myötä kohtuullista, hidasta ja rauhallista Joulua!

Kaikki Paanajärven matkani syksyyn 2016 asti:
Paanajärven kansallispuisto Venäjällä
Paanajärvi rakastettuni
Paanajärven kuu
Paanajärven karhu
Tie vie Paanajärvelle
Mieronkiertäjän mietteitä Paanajärvellä