maanantai 5. tammikuuta 2015

Valokuvaajan unelmapäivä Kolilla

Vanhoja kuvatiedostoja selaillessani törmäsin 6. 12. 2012 kuvaamaani kansioon. Säilytän ulkoisilla levyillä kaikki kuvaamani tiedostot päivämäärien mukaan arkistoituna. Yleensä käyn kuvat heti läpi ja valikoin sieltä onnistuneet otokset aiheen mukaisiin kansioihin. Nähtävästi oli jotain kiirettä ja hässäkkää vuoden 2012 itsenäisyyspäivän aikoihin, koska huomasin, että olin napannut kansiosta vain muutaman kuvan. Tuolloin oli maassa ja puissa  vastasatanut vitilumi. Pakkasta oli varmaan parikymmentä astetta. Aurinkoinen aamu avautui verkalleen sumun pehmentäessä auringon kovaa valoa. Minulla ja kameralla oli  kiireinen päivä. Kuvia selatessani alkoivat päivän elämyksetkin palailla mieleen. Valokuvat toimivat hyvin päiväkirjana, kun niitä ottaa riittävästi.
Lähtekää siis  mukaani  valokuvausretkelle Kolin vaaroille!

Joulukuun alussa aurinko nousee vasta yhdeksän jälkeen. Käränkälampi oli vielä sankasssa sumussa kymmenen maissa.

Koirat ja kissat ovat usein mukana, kun kuvaan pihapiirissä. Ei päivää ilman  eläinkuvaa. Liinu rakastaa kiipeämistä ja poseeraamista puussa.

Jätin koirat ja kissat tupaan ja kiipesin Rintasenvaaralle reunimmaista Kolin puoleista laskettelurinnettä. Laskettelukausi ei ole vielä alkanut.

Aurinko nousi sumuisen Pielisen takaa.

Nousin ylös yhdelle  lempikuvauspaikalleni Rintasenvaaralla. Oikealla sumusta pilkottaa Käränkävaara ja Pielisen yllä on sumupatja. Kirkkaalla säällä täältä näkee Kolin päävaaroille ja Pielisen saaririmpsut.



Kotia kohti palasin Kortelahden tietä. Sumu  vain sakeni.

Valon leikkiä talvisessa metsässä.





Puolen päiväm jälkeen valmistauduin toiselle valokuvausretkelle Leenan kanssa.


Ensin nautimme itsenäisyyspäivän lounaan Sokos Hotel Kolilla.


Ruokailun jälkee puoli kolmen maissa aurinko oli jo matalalla.

Auringon viimesäteet Akalla.

Hiljaisuuden temppeli



Valokuvaajia ei umpihanki haittaa.

Ukolla

Sutkan-, Käränkän ja Rintasen vaarojen huiput sumupetillä




Mäkrän suuntaan


Pahalla

Valokuvausretkiä Kolin huipuille blogissani

Akka, aurinko, kuu ja korppi Akalla ja ukolla tammikuussa 2013
Retki Räsälle ja Räsän jääputouksille kolme talvista retkeä Räsälle. Hurjaa liukumäkeä Räsän rinteitä jääputouksille Martikaisen Ilmarin opastuksella.
Rintasenvaara ja Käräjäkallio ruskaretki Rintasenvaaran pohjoispäähän.




6 kommenttia:

  1. Vautsi mitä hienoja kuvia kansallismaisemassa. Tänään saattaisi tulla myös mainioita kuvia, ainakin täällä Joensuun lähellä näkyy aurinko.

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän upeita maisemia ja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Nyt loppiaisen tienoissa on ollut täällä kaunista. Puissa jäähilekuorrutus ja aurinko saa maiseman sädehtimään. Olen yrittänyt vangita sitä kirkkautta. Se on aika haastavaa. Onneksi vielä ainakin tänään saan harjoitella.

    VastaaPoista
  4. Onpa huikaisevan kauniita kuvia, paikoin sadunomaisia!

    VastaaPoista