Lampaat ovat kotiutuneet hyvin ja pääsevät välillä herkuttelemaan pihanurmikon voikukilla.
Välillä paistaa aurinko, välillä sataa. Joskus paistaa aurinko ja sataa yhtäaikaa. Orvokki-tuuli katkaisi sähköt moneksi tunniksi.
Hilla nauttii kesästä ja on kaikessa mukana. Haluaa ehdottomasti myös lenkille koirien kanssa.
Liinu ei ollutkaan kantava. Minä kyllä löysin minun mielestä Hillalle oikein sopivan kollin muutaman kilometrin päästä. Saa nähdä mitä Hilla tuumaa. Vielä on pentuihin mahdollisuus parin kuukauden ajan.
Pennut kasvavat ja sen kyllä emosta huomaa. Mansi hoitaa pentuja hyvin. Mummi Pipari haluaisi myös imettää. Maitoa ei kuitenkaan taida herua. Pipari kyllä yrittää parhaansa mukaan auttaa Mansia lastenhoidossa. Unna on hoksannut, että on saanut viisi uutta leikkikaveria. Mukava tällainen sopuisa narttulauma.
Pennut pihalla ihmettelemässä kanoja.
Yrjöstä on kasvanut oikein komia kukko.
Nykyinen kanaparveni Yrjö 2v, Tyyne 3v, Hella 4v, Vieno 3v ja Mustaruusu 2v. Kanat munivat 1-2 munaa päivässä. Kukaan ei tunnu innostuvan hautomisesta ja se on oikeastaan hyvä, koska tämä parvi on nyt aika sopiva.
Hankin tselleni uuden ajopelin. Skootterilla pääsen mukavasti kauppaan ja kauvauspaikoille Kolilla.
Tämän kesän suosikkivärini on auringonkeltainen.
Porvoossa Fredrikan Lähteessä avataan keskiviikkona valokuvanäyttelyni. Tervetuloa avajaisiin tai kesän aikana poikkeamaan!
Huikeita kuvia - jälleen kerran! Keltainen väri lumoaa.
VastaaPoistajoka ikisen kerran en vain voi olla ihmettelemättä miten nättejä kuvia, ihania otuksia ja maisemia pihat täynnä teillä . :)
VastaaPoista