Historiapennut ovat viisiviikkoisia. Pennuilla on kaksi emoa: Mansi ja Pipari-mummi. Aluksi vähän toppuuttelin Piparin imetyshaluja, koska sillä ei tuntunut tulevan maitoa. Nyt pennut saavat jo lisäruokaa, lihaa, kermaviiliä ja vähän namipalksi nappulaa. Imemistarpeen tyydyttävät molemmat emot sulassa sovussa. Mansi on selvästi helpottunut, kun Pipari auttaa pentujen hoidossa. Unna-täti osallistuu viihdytysjoukkoihin ja opettaa pennuille koiramaisia kujeita.
Rappujen kulkemisen pennut opettelivat viisiviikkoispäivän kunniaksi. Eikä sitä tarvinnut sen kummemmin harjoitella, vaan ulos vipellettiin heti isojen perässä. Ryhmäkuvan saanti näistä pennuista tulee olemaan ehkä mahdoton tehtävä, kun eivät pysähtyneet edes portaille niin kuin yleensä ensikertalaiset.
Tilko tutustuu Hilla-kissaan.
Pilkki
Tilko
Luuhki
Rannu
Sahfi
Ihania karvapalleroita! Tuon söpömpää ei olekaan.
VastaaPoistaAivan ihania! Upeat kuvat!
VastaaPoistaOnko kaikilla jo koti? Olisin mielelläni varannut pienen mustavalkean pennun, mutta meillä sattuu olemaan juuri heinäkuu niin risainen etten sittenkään. Aivan mahtavaa olisi pentu joka jo silmät saatuaan on tottunut kissoihin ja kohta kanoihin ym. Niitä meillä kun vilistää myös. Mutta seuraavasta pentueesta, mikäli sellainen on suunnitteilla edes lähivuosina varaan narttupennun jos meidän vanha Ronja on siihen mennessä vihreämmillä paimennusmailla, muuten uroksen sillä vanharouva ei tykkää tytöistä.
VastaaPoistaNämä pennut on kaikki jo varattu. Varmaan teen vielä jonkun pentueen parin, kolmen vuoden sisällä. Samantyyppisistä aineksista, mutta ehkä rekisteröidyn. Edellyttäen, että kaikki on ok ja näistä pojista kasvaa kunnon porokoiria.
VastaaPoistaIhania kuvia sinulla blogissa... varsinkin tuo kanalapuoli :)
VastaaPoistaSuloisia! Mutta vähän taitaa kuvistakin näkyä jo luonnetta :) Kukapa noita voisi vastustaa :)
VastaaPoista♥eiiiiii, mä en kestä! :) huippu söpöjä kaikki!!!♥
VastaaPoista