Ensin suunnistin kohti Porvoota. Kiiitos Anulle, että kuksasi minut Kolilta varhaiselle aamujunalle. Kouvolassa oli Raila minua autollaan vastassa ja rattoisasti rupatellen huristelimme kohti Porvoota. Valokuvanäyttelyyni Mummolan maatiaiset tarkoitetut canvastaulut ja muu rekvisiitta olivat saapuneet perille jo edellisenä päivänä, kun inkoolaiset pennunkatsojat veivät ne Porvooseen. Saimme Railan, Tuulikin ja Fredrikan väen avustuksella näyttelyn pystyyn hyvissä ajoin ennen avajaisia.
kuva Tuulikki Nyyssönen |
Avajaisvieraita.
Porvoosta läksin Emmin mukana Paippisiin. Seuraavana aamuna suunnistimme aamuvarhain kohti Rymättylää. Rymättylässä saimme tutustua Sikka Talun lammastilalla lampaiden lypsyyn ja maistelimme ihanaa lammasjäätelöä.
Suklaista lammasjäätelöä aamupalaksi.
Lypsylle!
Suurin osa lypsylampaista on itäfriisiläistä lammasrotua. On joukossa myös ahvenanmaanlampaita.
Rouvat rivissä
Perjantai-iltana Mikkelissä Otavan opistolla alkoi kotitarvekanalan ja pienlampurin-kurssi, jossa minä hoidin kanaosuuden.
Otavan kaunis päärakennus
Lauantaina vierailimme Hakalan Kertun pihakanalassa ja Villa Laurilassa, jossa oli monenlaista villaeläintä.
Kertun kanat ovat kiuruvedenkantaa
Villa Laurilassa nähtiin villaa monessa muodossa.
Kahden viikon ikäinen laamavasa.
Angoravuohia
Ahvenanmaanlammaspässi ja suomenlammaspässejä.
Kotiin pääsin taas kätevästo pennunkatsojien kyydissä. Nuorimmaiseni Taneli oli ollut kotimiehenä ja koiranpennut sekä muut eläimet oli hoidettu erinomaisesti.
Olipahan tiivis reissu! Voi että osaa laamavasa olla pehmeän näköinen.
VastaaPoistaOnpa taas valaiseva juttu sulla. En ole ennen kuullutkaan lypsylampaista. Hienoja kuvia eläimistä :)
VastaaPoistaUskomattoman paljon voi mahtua 5 päivän reissuun! Hienoja kuvia sinulla - taasen!
VastaaPoista