tiistai 18. elokuuta 2015

Myöhästynyt kesä

Tänä kesänä aurinko lämmittää vasta elokuussa. En minä valita alkukesänkään säitä. Sateiden ja viileiden säiden ansiosta luonto oli raikkaan vehreä ja niittyjen kukkaloisto kesti kauan.

Kanojen vuosirytmi meni hieman sekaisin alkukesän pimeydestä. Ne tiputtelivat sulkiaan ja höyheniään heinäkuussa. Tyyne-kanalla oli oikein kunnon sulkasato. Yleensähän sulkasato alkaa syksyllä päivien hämärtyessä. Samasta syystä omista munista ei ole ollut vähään aikaan tietoakaan.

Nyt luonnossa on jo syksyn sävyjä. Kanerva kukkii kauniisti. Lampaille jätin hyvästit eilen.

Syksy lähenee ja kissanpennut kasvavat. Kuvassa ne ovat 15 vuorokauden ikäisiä.

Pipari, Unna ja Mansi ovat minun personaltrainereitäni.
Lammaskirjan kirjoittaminen ja kuvien käsittely jumittaa minut usein liian pitkäksi aikaa koneen ääreen. Onneksi on pakko välillä keskeyttää ja viedä koirat lenkille.

Koirat pulikoivat Häkinniemen hiekkarannalla. Minä tyydyn aamu-uinteihin Kortelahden saunarannassa. Vesi on pysynyt tänä kesänä mukavan viileänä. Tekee hyvää reumaatikolle. Lisäksi aion aloittaa kuntouinnin Kolin uuderssa uimahallissa Koli Spassa.



 Häkinniemeen voi viedä koirakavereitakin leikkimään. Kuvassa nuori lapinporokoirapoika Tassu



 Tassu, Unna ja Raiku



 Mutakylvyt ne vasta terveellisiä ovatkin.

 Kuivaus kanervikossa

Reipasta ja hyvää oloa elokuisesta luonnosta !






3 kommenttia:

  1. Melkein jo lähetin postia, jotta vieläkö on kissanpentu vapaana. Olisi varmasti tervettä maatiaiskantaa ja hyvin sosiaalistettu... Mutta kaukana olette, etsitään lähempää nyt kun elämäntilanne alkaa olla hyvälle kissanpidolle suotuisa. Mukavaa syksyä!
    (Mutta, no, äh, ihan uteliaisuuttani, joko on kaikille uudet kodit tiedossa?)

    VastaaPoista
  2. Yksi poikapentu etsii vielä kotia. Ei tässä kuitenkaan hoppua ole, pennuthan ovat vielä hoidossaniyli 9 viikkoa. Eiköhän sinä aikana koti löydy.

    VastaaPoista
  3. Voi ei, ihania KISSOJA, iik! Mä oon aina haaveillut isosta punaisesta kollista. Nyt talosta löytyy kaksi harmaaruskearaidallista narttua, mutta kyllä se punainen kollikin vielä joskus tänne ilmestyy..
    Koirien uintikuvista voi oikein aistia leikin ja riemun. Ihana intiaanikesä!

    VastaaPoista