Omat lampaat on laskettu

Kurkiniemen lammastilan uuhia

Nimittäin Omat lampaat-kirja on laskettu käsistä tai paremminkin koneelta. Käsikirjoitus ja pari sataa kuvaa  on nyt taittajan koneella.
Omat lampaat- kässäri oli syy blogini  koko olemassaolon  pisimpään taukoon Ilahduttavaa on, että silti ihmisiä on  ahkerasti jaksanut vierailla blogissani, vaikkei mitään uutta ole tullutkaan. Nyt lupaan parantaa tapani ja siirtyä  normaalitahtiin.

Ruskan viime hehku Käränkän suolla lokakuussa

Tämä syksy on ollut mielenkiintoinen. Pimeä aika hurahti kirjan kimpussa. Ulkona oli synkkää eikä kirjankaan kirjoittaminen aina niin iloista ollut. Välillä todellista puurtamista, pettymyksiä, ajatusten jumittumista ja mieliharmiakin niin kuin lähimmät ystäväni tietävät. Epätoivoista tietojen etsintää ja tarkennuksia. Mutta välillä ihania ahaaelämyksiä ja flow-tunnetta niin, että  meinasin unohtua koneelle liian pitkäksi aikaa.

Onneksi Mansi, Pipari ja Unna pitivät huolen päivän järjestyksestä.  Tapanani oli aloittaa työt heti aamuvarhain. Kahdeksan aikaan koirat tulivat nykimään minua koneelta, että on aika päästä ulos ja kanoja hoitamaan. Aamiaisen jälkeen jatkoin hommia.  Kun kello lähestyi yhtätoista, alkoi tassuttelu minun ja keittiön välillä. Ahneet äiti Pipari  ja tytär Mansi ilmaisivat näin, että  koirienkin pitää saada ruokaa. Iltapäivällä kahteen mennessä olin tehnyt päivän työt ja oli aika lähteä lenkille koirien kanssa. Illalla en  enää paljon mitään jaksanutkaan. Luin dekkareita ja katsoin telkkarista pohjoismaisia jännäreitä. Ne olivat sopivan rajuja tekstiä tyhjentämään aivot.

Kyllä minä kuitenkin tästä työstä pidän, pidän aivan hullun lailla. Tämä on juuri minun juttuni. Ensin kolme kesää lampaiden kanssa fiilistellen ja niitä kuvaten ja samalla kirjan ideaa kypsytellen. Ihan samalla tavalla kuin kanakirjassakin ja kissakirjassa, haluan, että eläimet ovat elävästi  mukana. Sopiva sekoitus kirjoittamista ja valokuvaamista. Kun kirjoittamisessa jumittuu, voi siirtyä kuvien valitsemiseen. Tietojen hakeminen, asioihin perehtyminen ja yhteyksien luominen sekin on antoisaa. Ihan vielä en ala suunnitella uutta projektia, mutta jotain tuolla aivojen sopukoissa jo muhii. Nyt kuitenkin on aika katsella ympärille, huoahtaa ja yrittää löytää hyviä asoita tästä joskus niin murheellisesta ja väkivaltaisesta maailmasta.

Yksi iloinen asia ja jokaisen talvipäivän piristys on lintulauta ja sen puuhakkaat vierailijat.

Tosin tästäkin asiasta voi nauttia hyvin erilaisilla tavoilla. Liinun ja minun näkemykseni linnuista ovat hyvin erilaiset. Tavoitteeni onkin, että Liinu viettää päivän valoisan ajan sisällä.

Viime talvena harmaapäätikka käväisi muutaman kerran. Nyt se on ottanut lintulautani kantapaikakseen.

Lumi tänä vuonna satoi muutama päivä sitten. Toivottavasti pysyy. Tapaamisiin, ystävät!
Omat lampaat, pienlampurin käsikirja ilmestyy helmikuussa.