Tänään tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun muutin Kolille Kortelahteen. Sen kunniaksi selailin vanhoja kuvatiedostoja. Löysin paljon unohtuneita aarteita.Valokuvaajana yksi kevään 2009 sykähdyttävimmistä kokemuksista oli kyiden parittelu Ikolanaholla. Osuin paikalle vahingossa enkä heti edes tajunnut, mistä on kysymys, koska en ollut perehtynyt kyiden lisääntymiseen. Onneksi kuitenkin kuvasin, koska tuskin toista tilaisuutta tulee.
Matelijat ovat yleensä lämpimien ja kuumien aluieden asukkaita. Arktisissa oloissa elävä kyy ( vipera berus) on karaistunut käärme. Nämä äärialueiden matelijat ovat arvokkaita ja niitä tulee suojella. Kyyn levinneisyys Suomessa ulottuu pohjoiseen Saariselälle asti.
Kyyt heräävät horroksesta Etelä-Suomessa huhtikuussa, Keski-Suomessa toukokuussa ja pohjoisempana vasta kesäkuun alussa. Koiraat tulevat ensin esille, naaraat saattavat jatkaa talvikauttaan viikkoja pitempään.
Koiraat kerääntyvät perinteisille parittelupaikoille. Ne kamppailevat ja painivat työntämällä ja puskemalla toisiaan.
Voittajat pääsevät parittelemaan paikalle myöhemmin saapuvan naaraan kanssa.
Ne suostuttelevat naaraita kietoutumalla niiden ympärille.
Siitin on kaksihaarainen. Joskus sitä luullaan erheellisesti jalkapariksi.
Siittiöt hedelmöittävät munasolut, joiden ympärille kehittyy runsaasti vararavintoa. Hedelmöittyneet munat jäävät emon munajohtimeen ja kyyt synnyttävät eläviä poikasia. Rantakäärme sen sijaan synnyttää munimalla.
Noin kuukauden kestävän paritteluajan jälkeen koiraat siirtyvät kesänviettopaikoille lämpimille aukioille ja niityille. Koiraat syövät vasta parittelun jälkeen .
Lisääntyvät naaraat sen sijaan syövät keväällä, mutta paastoavat kantaessaan. Kantoajan naaraat viihtyvät melko suppealla alueella, mielellään jonkun lämpöä keräävän kivikasan lähistöllä. Poikaset syntyvät elokuussa. Naaras synnyttää 4- 20 noin 17 cm mittaista kyynpoikasta.
Tuo oli uusi tieto minulle että parittelu kestää kuukauden, todella pitkään. Siihen se kesä meneekin :)
VastaaPoistaHei, löysin blogisi ja laitoin sinulle sähköpostia kana-kirjaan liittyen. :) t. Anne www.ihanakana.blogspot.fi/
VastaaPoista