torstai 16. kesäkuuta 2016

Hämmästys ja kummastus


 

Neliviikkoiset kissanpennut ovat ehkä söpöintä maailmassa. Elämään mahtuu jo imemisen ja nukkumisen lisäksi painileikkejä sisarusten kanssa. Silmissä loistaa sekä hämmästys että kummastus eteen avautuvaan maailmaan.


 Ulkomaailmaan tutustutaan ensin turvallisesti korissa.

Risto




Maija


Risto ja Pekka pihanurmella



Rauhan pimeä puoli





Rauhalla ei oikea silmä avautunut normaalia tahtia. Nyt neliviikkoisena näyttää siltä, ettei avaudukaan. Itse asiassa Rauhalta näyttää puuttuvan kokonaan toinen silmä. Mitään muuta ongelmaa ei  ole, ei rähmimistä eikä arkuutta. Rauha on yhtä reipas kuin sisaruksensa.


Rauha tuntuu pärjäävän hyvin yhdellä kirkkaalla silmällä. Rauha pysyy hoidossani niin kauan, että voin olla varma, että se on kaikki puolin kunnossa.


Kyllä maailmaa voi hämmästellä ja kummastella yhdelläkin silmällä.


4 kommenttia:

  1. Ihan takuulla kissa tulee hyvin toimeen yhdellä silmällä, kuten ihminenkin. Kolmiulotteinen näkeminen vain on hankalampaa, mutta olen kuullut, että ainakin ihminen oppii liikuttamaan päätään niin, että näkee yhdelläkin silmällä kolmiulotteisesti. Aivan ihanat pienokaiset!

    VastaaPoista
  2. Tulee varmasti. Lähinnä haluan varmistaa, ettei tule mitään komplikaatioita. Minun isäni menetti toisen silmänsä sodassa ja peloitteli lapsia ja lastenlapset lasisilmällään. Hän ajoi autoa yli yhdeksänkymppiseksi ilman yhtään rikettä, joten tuskimpa silmän puuttuminen haittasi.

    VastaaPoista
  3. Suloistakin suloisemmat pennut...jälleen♡
    Punaiset -ja kilpparikissat ovat lemppareitani, vaikka tällä hetkellä itsellä on ihan muun värisiä muruja.
    Voi Rauha on niin kaunis yksisilmäisenäkin. Hän on kaunotar.
    Hyvää jatkoa pikku kisuille ja muille karvaisille! Ja talon emännälle tietenkin.
    °

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä nautin nyt näistä kullanmuruista 110 prosenttisesti. Aika kuluu niin nopeasti ja kohtahan nämä ovat maailmalla.

      Poista