Kohtuus vaarassa liike aloitti toimintansa 2009 ja ensimmäinen kohtuuden joulun julistus oli Kolilla jouluna 2009. Perinnettä on jatkettu siitä asti ja tänä vuonnna kohtuuden joulu julistettiin 9. kerran Joensuussa.
Kohtuus vaarassa-toiminnasta
Vaikka en ole viime vuosina enää päässyt huonojen yhteyksien takia tilaisuuteen, pyrin valmistautumaan jouluun julistuksen hengessä. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että yksittäisten ihmisten valinnoilla on ratkaiseva merkitys ympäristöasioissa. Kymmenisen vuotta sitten moni naureskeli, että mitä se yhden ihmisen toiminta hyödyttää maailmanlaajuisissa ongelmissa. Nyt voi selvästi jo nähdä, että ihmisten valinnat ovat vaikuttaneet laajalti ja jopa isot, globaalit yritykset on pakotettu ainakin näennäisesti huomioimaan ilmastonmuutoksen, luonnon ja ihmisoikeudet. Monet yritykset myös yrittävät toimia vastuullisesti. Suositaan näitä jouluostoksissa! Me kaikki, joilla on mahdollisuus valita ja vaikuttaa, voimme ostaa vähemmän ja laadukkaampaa! Ja tarvitseeko niitä lahjoja ostaa ollenkaan? Lahjarahat voi lahjoittaa niitä enemmän tarvitseville.
Minun joulunni perinteitä on rakkaiden yhteen kokoaminen. Odotan kaikkia lapsiani ja heidän perheitään Kortelahteen. Kuitenkin ilman velvollisuuden pakkoa. Viime jouluna vietimme joulua ennakkoon, koska osa lapsista halusi mennä jouluksi toisten sukulaisten luo toiselle puolelle Suomea. Toista joulua juhlittiin sitten pienemmällä porukalla. Tänä vuonna juhlitaan isommalla porukalla ja vieteään Pietan ensimmäistä joulua.
Minulla on jo pitkään ollut periaate, että aikuisille en osta lahjoja. Lapsenlapset saavat tietysti paketin. Vanhimman lapsenlapseni, 7v, lahjatoive on kirja. Se tekee mumminkin iloiseksi.
Koiranikaan eivät saa joululahjoja, hekullista ruokaa ja mehevän luun toki. Ja riemukasta yhdessäoloa ulkona kunnon talvessa, Lemmikkieläinkauppojen koiralelurihkamaa eivät porokoirani osaa vaatia eivätkä arvostaiskaan. Mitenkähän koira voi tulla onnelliseksi esimerkiksi StarWars-puruleluista! Meillä paras purulelu on lypsytilalta kierrätetty nännikumi.
Ruoka on perinteistä jouluruokaa ilman kinkkua. Muutenkin lihaa on vain vähäsen, tänä vuona Sormulan luomutilan kyyttöä.
Laatikkoruuat, lohi ja muut kotimaiset kalat, joulupuuro ja luumukiisseli kuuluvat ehdottomasti joulun herkkuihin. Ja tietysti karjalanpiirakat. Kovin paljon en kokkaa, mutta joulutortut ja piparit haluan leipoa itse. Näin pääsen mukavasti joulun tunnelmaan. Käytän jouluostoksissa lähituottajia niin paljon kuin se on mahdollista.
Hyvä kirja, lampaantaljoilla vuorattu lempituoli ja suklaata sekä muuta hyvää.
Jouluna herkuttelu on sallittua. Kaupassa vain täytyy tutkia, mistä esimerkiksi suklaan kaakao on peräisin. Hedelmiä, kotimaisia juustoja pientuottajilta, luomuviiniä ja pienpaimoiden oluen maistelua ja rattoisaa yhdessäoloa. Pelataan lautapelejä- se on lasten pääharrastus jouluna- ulkoillaan, retkeillään Kolin maisemissa ja saunotaan. Siitä on Kortelahden joulu tehty.
Joulukorttejani jaan sosiaalisen median kautta ilman kuluja ja korttirahat lahjoitin Punaisen Ristin kautta Syyriassa vammautuneille lapsille. Toivotan kaikille kohtuullista, rauhaisaa ja rattoisaa joulunaikaa!
Kyllä yksittäisen ihmisen valinnoilla on merkitystä ❤ ihanaa joulun aikaa teille 😊
VastaaPoistaTervehdys täältä pohjoisesta
VastaaPoistaKiitos aivan ihanasta blogistasi,ja todella kauniista valokuvista!Minäkin uskon siihen,että yksikin ihminen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan ja teoillaan,sekä olla esimerkkinä muillekin:)Ihanaa joulun aikaa sinne Kortelahteen!
Yhdestä ihmisestä saa alkunsa iso joukko ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on merkitystä.
VastaaPoistaHyviä jouluun liittyviä vinkkejä. Samoilla linjoilla (maltillisesti jouluruokia, ei lahjoja aikuisille) olemme olleet jo useina jouluina.😌
Leppoisaa joulun aikaa Teille! 🎄✨