Sydänpahka

Olen näiden 11 vuoden aikana yrittänyt saada kuvia, joissa joku lintu istahtaisi sydänpahkalle. Useimmat lentävät ohi kuten tuo harakka. Muutaman kerran on onnistunut. Kuvissa on ainakin närhi orava ja jokin pikkulintu sydänpahkalla.

Keväisin sepelkyyhkyt istuvat usein vanhojen koivujen oksilla. 

Kiitos, kyyhky, kun kuulit toiveeni!

Lähtötunnelmat ovat haikeat. Jos olisin runoilija, kirjottaisin runon sydänpahkasta. 

Karanteeniajan mielen muuttolaatikot

Kuusi viikkoa mummokaranteenia. Tänä aamuna varhaista aamukahvia juodessani kokosin henkilökohtaisia kokemuksiani ja ajatuksiani tästä erikoisesta ajasta.
Eniten minua ahdistaa joukkokuolemat hoivakodeissa. Siksi ajattelenkin kiiitollisena, että oli armeliasta, kun äiti kerkesi kuolla juuri ennen tätä eristystä. Mitä olisi ollut 95-vuotiaan muistisairaan elämä hoivakodissa näinä viikkoina?

Minun yksineläjän elämä ei ole järisyttävästi muuttunut. Muuton järjestely aiheuttaa ehkä hieman enemmän päänvaivaa, kun itse ei voi olla konkreettisesti muutossa mukana. Olen piirtänyt Reposaaren Toivolan talosta pohjapiirustuksen, johon olen sijoittanut huonekalut. Sen avulla ne toivottavasti hoituvat oikeille paikoilleen. Tavaroista olen jo pakannut suurimman osan pahvisiin muuttolaatikoihin, joissa lukee päällä alakerta tai yläkerta. Jos saan laatikot oikeisiin kerroksiin, selviän kyllä uudessa kodissa tavaroiden purkamisesta yksin. Siinähän seuraava karanteenikuukausi sujuukin. On ainakin tekemistä.

Tähän ei ole paluuta. Vielä maaliskuussa koti oli järjestyksessä. Nyt joka nurkassa on muuttolaatikoita. 

 Hyvin olemme kaikki täällä viihtyneet.

Tulen varmaan muistamaan tämän poikkeusajan yhtenä elämäni käännekohtana. Tavaroiden karsiminen, hävittäminen ja pakkaaminen on herättänyt monenlaisia  muistoja ja tuntemuksia. Olen käynyt elämääni läpi. Jo unohtuneita asioita on pulpahtanu pintaan. Olen tehnyt jonkinasteista kuolinsiivousta. Enää materiaalimäärä, valokuvat, kansiot, cd-kasetit, lehdet ja lehtileikkeet eivät ole ylivoimainen kaaos. Säilyttämisenarvoiset ovat omissa laatikoissaan ja kansioissaan.  Ja minunkin mielessäni on rauha. Muistotkin ovat omissa lokeroissaan, joista voin niitä hakea tuomaan elämään voimaa, merkitystä ja ymmärrystä. Jotakin olen ehkä tietoisesti tai tiedostamatta unohtanut.

En ole missään vaiheessa pitkästynyt täällä Kortelahdessa. Ympärillä on ollut kevääseen herännyt luonto. Olen päässyt hyvin ulkoilemaan ja retkeilemään. Jossain vaiheessa stressasi, kun muutto ei meinannut edistyä, koska oli paljon mukavampaa valokuvata, käsitellä kuvia ja kirjoittaa blogia. No, onneksi välillä on ollut sateisia päiviä. Sain ulkopuolista apua varastojen tyhjennykseen, jätteiden ja kierrätystavaroiden kuljetukseen. Kolilaiset ystävät ovat hoitaneet pyyteettömästi kauppa-asiat.
Päivän piristys on ollut pikku Pietan whatsapp-puhelut. On ollut hellyttävää seurata iloisen kaksivuotiaan touhuja ja juttuja.
Olen soitellut  vanhoille ystäville. Mukavaa, että tämä vanha tapa, ystävien kanssa  puhelimessa rupattelu on elpynyt. Toivottavasti se jatkuu poikkeustilan jälkeenkin. Toisaalta täytyy tunnustaa, että nettiriippuvuuteni on selvästi lisääntynyt. Kun ei voi tavata, on mukava edes somen kautta seurata ihmisten elämää. Myös koiraharrastuksessa saan kasvattajana paljon viestejä pentujen tekemisistä. Yhdessä paneudutaan huoliin ja ongelmiin, iloitaan edistymisestä ja koirien touhuista.

Kissani, kanani ja koirani ovat olleet jokapäiväinen iloni. Olen saanut viettää niiden kanssa tiiviisti  nämä viimeiset yhteiset ajat Kortelahdessa.
Varastossa on paljon kuvia tulevan eroahdistuksen lääkkeeksi. Arvokkain muuttolaatikkoni onkin 11 vuoden ulkoiset kiintolevyt valokuvistani. Kiintolevyjä on kaikkiaan kertynyt 13 kappaletta ja niissä on tallennettu muistoja arvioni mukaan yli 10 terabitin eli 10 miljoonan megabitin verran.

Kymmenen päivää mummokaranteenissa

On onni, että tämä koronakarenssi osui kevätaikaan. Valo ja sen myötä toiveikkuus lisääntyy koko ajan. Kortelahteen saapuivat tällä viikolla mustarastaat.

Kymmenen päivää mummokarenssissa on selätetty. Eilen 10-vuotias kotikoululainen Peetu, pojanpoikani, soitti ja kysyi, miten jaksan. Vastasin, että kiitos, ihan hyvin. Ja se on totta. Olen terve enkä ainakaan vielä ole pitkästynyt. On mukavaa, kun ihmiset soittelevat. Itsekin olen soittanut ystävilleni. On hyvä, että olemme  elvyttäneet vanhan tavan keskustella puhelimessa. Viestit whatsapissa ja facebookissa ovat käteviä, mutta usein hyvin lyhyitä ja rutiininomaisia. Pienten lasten kanssa näköpuhelut ovat tietysti parhaita. Kaksivuotias Pieta onkin soitellut minulle päivittäin ja pitänyt mummin mielen iloisena.

Pieta Paukku-äiskän kanssa Reposaaren Takarannalla kevättä vastassa. En nyt pääse itse käymään uudessa kodissani. Onneksi voin seurata  Reposaaren elämää Pietan avulla. Seuraan myös tarkkaan Reposaaren ja Räpsöö-kierrättää sivuja  facebookissa. 

Kyllähän tämä pandemia ahdistaa ja mietityttää, miten tästä selviämme. Poikkeustoimet ovat ankarat. Uskon ja luotan hallitukseen ja annan täyden tukeni kaikille yrityksille, joiden avulla voimme pitää tilanteen hallinnassa. Monet ovat kovan paikan edessä: terveydenhoitohenkilökunta ja muut kriittisillä aloilla työskentelevät, joiden pitää huolehtia meidän hyvinvoinnistamme ja että yhteiskunnan peruspalvelut toimivat.  Omista läheisistänikin  yksi on sairaanhoitajana, yksi kokkina suuressa laitoksessa ja yksi esikoululaisten lastenhoitajana. Työttömäksi jääneet, yrittäjät, käsityöläiset ja taiteilijat miettivät, miten selviävät taloudellisesti. Nuoret ja koululaiset joutuvat opiskelemaan kotona eikä kavereita voi tavata. Puhumattakaan sairastuneista ja heidän perheistään.

Ystävät huolehtivat, ettei ruoka, lukeminen. lääkkeet ja herkut lopu. 

Minä tunnen taas olevani onnekas. Toistaiseksi eläkkeet maksetaan eli ei huolta toimeentulosta. Ystävät tuovat ruuat ja muut tarpeelliset tavarat kaupasta Kortelahden rappusille. Jos minä voin tässä tilanteessa auttaa olemalla karenssissa ja huolehtimalla siitä, etten saa tartuntaa ja rasita sairaalakoneistoa, teen sen miellelläni.
Ehkä tämän jälkeen elämänarvojen tärkeysjärjestys muuttuu. Osaamme arvostaa, että meillä on lähellä ihmisiä, jotka välittävät. Miten ihanaa, kun taas joskus voimme olla lähekkäin, kätellä ja halata. Ehkä ymmärrämme lähituotannon ja lähipalveluiden tärkeyden. Minä ainakin lupaan  ostaa ruuan ja muun tarpeellisen  paikallisilta tuottajilta, käsityöläisiltä ja pienyrittäjiltä aina, kun se on mahdollista.

Kuuntelen  ajankohtaistiedotteet radiosta ja telkkarin ohjelmat toimivat viihdykkeenä. Kiitos Ylelle, tietoa koronasta saa monipuolisesti. Ja Areenaan on lisätty paljon  hyvää katsottavaa.  Kuunnellessani ja katsellessani voin neuloa uutta torkkupeittoa.

Jos kotiruoka alkaa kyllästyttää, voi Kolin Ryynäsestä tilata vaikka herkullisen kasvis- tai kalaburgerin.

Pihalla saan olla vapaasti, koska naapureita  ei ole lähellä.  Mutta onneksi on näitä kavereita. Yhdessä nautimme kevätauringosta. 

Ulkoilun suhteen ei tarvitse pihistellä, koska ei täällä Loma-Kolilla tule ketää vastaan. Kolin  latuja ei enää kunnosteta ja nyt ne alkavat olla hiihtäjille liian sulia ja roskaisia. Potkukelkalla niillä pääsee mukavasti sujuttelemaan. Hankikannolla voi kiivetä vaikka Rintasenvaaralle.

Toivottavasti ymmärrämme, että paluuta entiseen ei ole. Ilmastonmuutos ja luonnon lajien kuoleminen sukupuuttoon on meidän suurin ongelmamme. Koronaviruksesta johtunut pysähdys Kiinan massateollisuudessa  pudotti hiilidioksidipäästöjä huomattavasti. Venetsian turistimassoista tyhjentyneiden kanaalien vesi kirkastui nopeasti.

Jos pystymme tekemään rankkoja päätöksiä koronaviruksen takia, pitäisi meidän pystyä siihen myös ilmastonmuutoksen takia. Toivon, että selviämme ja opimme tästä katastrofista.

Lyhyellä tähtäyksellä toivon, että kun sinivuokot kukkivat, olen uudessa kodissani Toivolassa Reposaaressa.

Koronan vankina Kortelahdessa

Tänä aamuna aurinko nousi Pielisen puolelta ja linnut virittelivät kevätkonserttia. Kuljin koirieni kanssa hankikannolla Kortelahden pelloilla ja kotimetsässä enkä olisikaan halunnut olla missään muualla.

"YLI 70-VUOTIAAT velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). Tämä ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä."

Eilen illalla tämä uutinen jysähti tietoisuuteeni. Olin tietysti jo aiemmin ymmärtänyt, että koronavirus on erityisen vaarallinen iäkkäille ihmisille ja ihmisille, joilla on jokin vastustuskykyä heikentävä sairaus. Ajattelin, että kumpikaan ei koske minua. Vastustuskykyni on ollut aina hyvä. En ole sairastanut flunssaakaan moneen, moneen vuoteen. Hallitus määritteli minut nyt kuitenkin iäkkääksi. Kait se sitten on uskottava, vaikken itse pidäkään itseäni vielä vanhuksena. Tosiasia kuitenkin on, että täytän vapun toenoissa 72 vuotta.

Arvostan meidän nykyistä hallitusta ja ymmärrän tiukat toimet. Vaikka en ole itsestäni kauhean huolissani, päätin pienen pohdiskelun jälkeen noudattaa hallituksen määräystä tunnollisesti. Minusta meidän jokaisen on nyt tärkeää toimia ohjeiden mukaan. Sooloilut heikentävät tavoitteita kukistaa epidemia mahdollisimman vähin vahingoin.

Mitä tämä kuukauden karanteeni merkitsee omassa elämässäni? Minun piti puolentoista viikon päästä lähteä ystävien kanssa Lappiin. Ensin kauan odotetulle Pilvipolun koirien poropaimennusleirille Pelloon ja siitä sitten vielä pohjoisempaan unelmieni matkalle Käsivarteen. Pettymys oli suuri, mutta toivottavasti reissu vain siirtyy.

Toinen iso pohdinnan asia on äitini hautajaiset ensi lauantaina. Ensin suunnittelimme sisarusten kanssa pitävämme muistotiaisuuden noin 50 ihmiselle. Sen onneksi peruimme jo viime viikolla, koska vieraissa olisi ollut paljon iäkkäitä ihmisiä ja myös odottavia äitejä. Nyt olen vähän ymmällä, voinko osallistua edes itse Rauhankappelin siunaustilaisuuteen, johon tulee vain lähisukulaisia. Muistotilaisuus joka tapauksessa pidetään vasta sitten, kun epidemia on ohi. Toivottavasti kesällä. 

Minä olen nyt ainakin neljä viikkoa vankina täällä Loma-Kolilla Kortelahdessa. Toivottavasti tilanne sen jälkeen on rauhoittunut niin, että pääsen muuttamaan viimeistään vappuna Reposaareen. 

 
Itseni kannalta pohdiskelen, että ehkä on hyvä elää erakkona viimeiset ajat Kortelahdessa. Jätän nyt hitaita jäähyväisiä rakkaalle maisemalleni. Tavaroiden pakkaamisen ohessa aion päivittää ahkerasti blogiani, kuvata ja viettää laatuaikaa kissojeni, koirieni ja kanojeni kanssa. Seuraamme yhdessä viimeisen keväämme edistymistä Käränkälammen rannalla vaaran sylissä. Tapaan vielä kerran Kolille saapuvat linnut. Mustarastas on jo saapunut. Tänä aamuna kuulin teerien kukerruksen.

Käpytikat ovat jo jonkun aikaa rummuttaneet kevättä. Pihan vanhan männyn katkenneessa oksassa on juuri sopiva, komea kaikupohja. Toivotan kaikille blogini lukijoille aurinkoista kevättä. Vaikka varmasti moni asia on nyt epävarma ja pelottaa, luonto edelleenkin huolehtii meistä. Kevät antaa aina toivoa. 

Kortelahdessa ennen ja jälkeen laidunnuksen

Kun muutin Kortelahteen 2009, olivat talon ympärillä olevat pellot  syksyisin tämän näköisiä. Pelloilla rehoitti enimmäkseen nokkosta, horsmaa, hevonhäntähierakkaa ja vesakkoa. Kuva vuodelta 2010.

Sama maisema loppukesästä 2018, kun peltoja oli laidunnettu 6 vuotta.

Näkymä samalta rinnepellolta  Käränkävaaran suuntaan vuonna 2010.

Lampaat ovat muokanneet maisemasta kauniin hakaniityn,

jossa kesäisin kukkii niittyleinikin ja koiranputken lisäksi ainakin metsäkurjenpolvi, päivänkakkara ja muutamat kellokukat. Kuva vuodelta 2016, jolloin pelloilla laidunsi lampaiden lisäksi kolme sonnipoikaa.

Näkymä makuuhuoneen ikkunasta syksyllä 2010

 Sama maisema syksyllä 2019

Kiitos ahkerien laiduntajien

maisemat ovat avartuneet.

Talon takana oleva pelto rajoittuu metsään. Siellä suurin kiusa oli elämänlanka eli karhunköynnös , joka syksyisin valloitti pellon ja pienen arboretumin, jossa kasvoi tammia, lehtikuusia, lehmus ja erilaisia havupuita.

Syksyllä 2016 metsäpelto ja arboretum aidattiin ja lampaat alkoivat tehokkaasti nujertamaan elämänlankaa.

Kesän 2019 maisematyöläiset kyyttöhiehot ja vuohet metsäpellolla, josta oli hehkeytynyt kaunis kukkaniitty.

Minä viihdyin pikkuarboretumissa, josta oli elämänlanka  hävitetty. Tosin pelkään pahoin, että ei lopullisesti.

Keittiön ikkunasta ei tänne muuttaessani lammelle näkynyt. Rantapellolla rehoitti korkea heinäkasvillisuus, vesakko ja rannalla korte.

Rantapeltoa navetan takana syksyllä 2011.

Näkymä keittiön ikkunan luota loppukesästä 2019. Nyt saatoin seurata keittiöstä  aamukahvilla, kun telkät ja koskelot poikasineen tulivat lahdukkaan ruokailemaan.

Kiitokset Mariko Lindgrenille ja Satuhakalle monivuotisesta yhteistyöstä, jonka ansiosta minulla oli nämä maisemat ja unohtumattomat  kesät lampaiden, lehmien ja vuohien kanssa.  Minulla on hyvä mieli siitä, että olen voinut 11 vuoden aikana lisätä tässä pienessä paratiisissa lajien monimuotoisuutta. Toivoisin tietysti lintujen, perhosten, hyönteisten ja kasvien puolesta,  että laiduntaminen tai ainakin säännöllinen peltojen niittäminen jatkuisivat.
Jos suunittelet lampaiden hankintaa ja  maisemalaidunnusta, kannattaa lukea kirjani Omat lampaat, pienlampurin käsikirja , se on syntyyt näissä maisemissa.