torstai 17. lokakuuta 2019

Supersyyslomaa Kolilla


Loistavaa ruskaa, ratsastusta vaaramaisemissa, retkeilyä Pirunkirkossa, nuotiotulilla Likolahdessa, herkuttelua Ryynäsessä, isoja ja pieniä seikkailuja luonnossa. Kotoilua Kortelahdessa lasten, ystävien, kissojen, koirien ja kanojen kanssa  Siitä on ikimuistoinen syysloma tehty!


Sain kaikki lapseni perheineen syyslomavierailulle Kolille. Koska kaikki olivat jo käyneet päähuipuilla, mietimme 2- 10-vuotiaille sopivia retkikohteita. Pirunkirkon luola oli lapsista jännittävä paikka.




Kuva: Pauliina Haikonen-Lilja


Kolin Rantatien varrella sijaitsevalla Likolahden nuotiopaikalla nautimme eväät ja lapset seikkailivat metsäpoluilla, isolla kivillä ja hiekkarannalla.





Kuva Pauliina Haikonen-Lilja

Kansallispuistojen kävijämäärät ovat kasvaneet nopeaan tahtiin. Hienoa, että ihmiset ovat löytäneet lähimatkailun.  Suuret ihmisjoukot aiheuttavat tietysti paineita luonnolle. Pirunkirkon luolissakin oli tungosta. Jos Kolin  suosikkipaikoilla haluaa kokea hiljaisuuden, kannattaa  lähteä liikkeelle varhain aamulla.


Maisemia Rintasenvaaralta Kolin päähuipuille ja Pieliselle.


Hyviä retkikohtita Kolilla löytyy myös kansallispuiston ulkopuolella ja erityisesti kotimaisemistani  Loma-Kolilta. On Käränkä, Rintasenvaara, Käräjäkallio ja monet hienot polut ja hiekkatiet kulkea. Niinpä kutsuinkin ystäväni Tiinan ja hevostytöt Pihamäen tallilta Kontiolahdelta ruskaratsastusretkelle Kortelahteen ja Loma-Kolille.




Pihamäen hevosia ja ratsastajia.


Suomenhevoset Pihan Valo eli Vallu ja Pihan Alma









4 kommenttia:

  1. Ihan huippua liikuntaa lomalaiset ovat saaneet luonnossa. Paras "liikuntaleikkipuisto".
    Hevosetkin näyttää viihtyvän noissa upeissa maisemissa!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kuvia! Saarten helminauha Pielisellä koskettaa sisintä, samoin suomenhevoset tuolla upeassa maisemassa. Mahtavia luontoelämyksiä kaiken ikäisille, melkoisen jännittävä paikka tuo luola!

    VastaaPoista
  3. Kiitos!Tänä syksynä ruska viipyili pitkään niin, että syyslomalaisetkin ovat saaneet nauttia siitä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kuvissa on yksi kauneimmista maisemista Suomessa. Kelpaa reippaiden retkeläisten tuolla vaeltaa. Ihanat hepat ratsastajineen, sopivat tosi hyvin ruskamaisemaan.

    VastaaPoista