maanantai 27. joulukuuta 2021

Räpsööläinen joulusikermä

 Miten meni joulu Reposaaressa näin korona-aikaan?

Kiitos, rauhallisesti ja rattoisasti.


Tänä vuonna vietimme pikkujoulut Tampereella juuri ennen kuin omikron virus alkoi voimallisesti levitä. Odottelen pääsyä kolmanteen rokotukseen. Toivottavasti ruuhkat rokotusissa saadaan purettua pyhien jälkeen. Sain kuitenkin tavata kaikkia lapsia ja lastenlapsia joulukuussa. Joulunpyhät vietin kotona pienellä porukalla vain tyttären perheen kanssa. 


Lasten kanssa pääsee parhaiten joulun tunnelmaan





Mansi ja Unna olivat mukana lasten joulussa



Kotona viihdettä tarjosivat Sirkku ja Pulmu, joiden ensimmäinen joulu sujui enimmäkseen vauhdikkaasti. Välillä kuitenkin maltettiin rentoutua. 


Kissat olivat joulun tärkein koriste. Joulukuusesta en tänä vuonna haaveillutkaan.



Leikeissä kissat olivat innolla mukana.


Jouluaatonaattona alkoi maisema lupaavasti näyttää talviselta.



Saimme valkoisen joulun ja potkukelkkakelit.



Maatiaismuorin eläinperhe toivottaa kaikille toiveiden mukaista, elämisen arvoista Uutta Vuotta!

1 kommentti:

  1. Hienosti on mennyt! Oikein hienot "koristeet" on olleet joulussa. Oi kun saisin joskus näitä minäkin :))

    VastaaPoista