Metsäneuleet

Villapuseroita, joilla on tarina

Puikot vievät minut silmukka silmukalta sammaleisille metsäpoluille vihreään hämärään. Kahden viimeisen villapuseroni aiheena on ollut metsä.

Langoista saan kiittää suomenlampaita, kainuunharmaksia ja ahvenanmaanlampaita. Lankakorissa on suomalaisten maatiaislampaiden luonnonväreja, kasveilla värjättyjä ja pienten lankayrittäjien omia värjäyseriä suomalaisesta villasta

Aloitan aina neulomisen hihoista. Pienemmässä kappaleessa on helpompi suunnitella tulevaa mallia ja värejä eikä purkaminen ole niin työlästä, jos muutan suunnitelmaa. Kahden samanlaisen kappaleen neulominen on tylsää, siksi teen hihat mieluummin heti alussa. Huvittuneena huomasin, että Satu Rämön uusimmassa dekkarissa Tinna Hildurin poliisikollega Jakob tekee samoin.

Mallin suunnittelin nostalgisista kuvioista vanhoista neulekirjoista Eeva Haavisto: Sata suomalaista kuviokudinmallia 1948 ja Mary Olki Kirjokintaita 1944.

Tämän puseron neuloin Reposaaressa muuttoajatusten ja touhujen keskellä. Olin silloin huonossa kunnossa koronan jälkivaivojen takia. Metsän neulominen lohdutti.

Kun olin muuttanut Tampereelle, pääsin tutustumaan Multisillan lähimetsiin. Radan toisella puolella reilun kilometrin päässä kodistani alkaa suuri metsä Lempäälän ja Pirkkalan välissä. Omistan tämän puseron LemPi-metsälle ja sen suojelulle. Kuvassa olen LemPi-metsässä Pirunkivellä.

Nyt syksyllä, kun muuttotouhut oli ohi ja olen kotiutunut, oli taas aikaa neulomiseen. 

Vanha matkalaukku pullollaan 2-säikeisiä villalankakeriä. Näillä on ihana "maalata". 

Mallina minulla oli Merja Palinin Luonnonperintösäätiön tukemiseksi suunnittelema neule Haavan havinaa. Tein neuleen huomattavasti ohuemmilla kotimaisten lampaiden villalangoilla sekä lammasretriitissä Heinäjärven Määtilalla Terhin kanssa värjätyillä langoilla. 

Kanervaa, järviruokoa, sipulinkuorta...

Kaarrokkeen neulominen on parasta!

Haavan havina on minulle koskettava muisto Kolin Kortelahden pihasta, jonka reunalla navetan kulmalla kasvoi komea haapa. 

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella on myös paljon haapoja. Kesällä tuulisella säällä pyörillessäni Peltolammin ympäri voin kuulla niiden havinan. 

Olen iloinen, että löysin Tampereelta metsäkaupunginosan ja toivon, että Tampere jatkossakin pitää hyvää huolta meistä asukkaistaan suojelemalla lähiluontoa.

Tämän neuleen omistan Luonnonperintösäätiön hyvälle työlle ja ikimetsille.

P.S.Neuloin vielä toisenkin Haavojen havinaa-villapuseron nuorimmalle pojalleni. Sekä lopuista jämänlangoista itselleni slipoverin.

Maatiaismuori muuttaa

Enää ei ole paluuta tähän. Olen onnellinen, että takana on elettyä elämää punaisessa mökissä koirien ja kissojen kanssa, kukkaniityllä lampaita ja kanoja paimentaen. Kortelahteen voin kuitenkin aina palata muistojen ja kuvien myötä.

Olen pahoillani, että blogiin kirjoittaminen on jäänyt vähiin. Tilastoista kuitenkin huomaan, että ihmiset vierailevat sivuillani ahkerasti.Osa käy lukemassa ja katselemassa vanhoja juttujani, mutta osa varmasti käy kurkimassa, mitä minulle kuuluu. 

Kesällä kävin Unnan ja muiden pilvipolkulaisten kanssa Pohjolan lammastilalla paimennusharjoituksissa. Siellä saimme Unnan kanssa vähän verestellä muistoja. Unnalta sujui juokseminen huomattavasti paremmin.

Kiitos , tällä hetkellä melko hyvää. Sairasteleminen on toistaiseksi selätetty. Viimisen koronan podin heinäkuussa, mutta se oli vain tavallisen flunssan tasoinen. Reuma on pysynyt rauhallisena, joten olen voinut lääkärin valvonnassa vähentää lääkitystä niin, että vastustuskykyni paranisi.  Sauvakävely ja pyöräily Unnan kanssa sujuu mukavasti. Ne ovatkin minun parhaat kuntoilukeinoni.

Sairastelun aikana huomasin, että päivystyksessä käynnit ja muu hoito Reposaaresta käsin on autottomalle todella hankalaa. Kelataksit kulkivat huonosti ja elämä oli yhtä odottelua, mikä ei kuumetokkurassa ole mukavaa. Eikä asuntokaan portaineen ollut toimiva. Tulin siihen tulokseen, että minun on aika vaihtaa maisemaa. 

Niin kauan, kun jaksan, haluan reissailla. Reposaaresta matka Tampereelle bussilla ja junalla kestää suurinpiirtein yhtä pitkään kuin matka Tampereelta Ouluun. Tampereelta pääsee kätevästi kaikkiin suuntiin, mikä sopii hyvin lapinhullulle mieronkiertäjälle. Lapseni asuvat Porissa, Jyväskylässä ja Tampereella. Siis perheeni keskipiste on Tampereella. Siellä asuu myös siskoni. Ystäväni ovat ympäri Suomea, mutta uskon, että Tampereelle saan heidät usemmin vieraakseni.

Mistä löydän tarpeeksi ison asunnon, jotta kaksi keinuani mahtuvat sinne ja keinujat yökylään?

Asunnon löysin jo alkutalvesta, mutta se valmistuu vasta marraskuun lopulla. Päädyin asumisoikeusasuntoon, jonka saa haltuunsa paljon pienemmällä summalla kuin omistusasunnon. Näin minulla on varaa ottaa vähän tilavampi kolmio. Joulukuun alusta olen siis tamperelainen. Muutan Multisiltaan, joka on noin 8 km keskustasta Lempäälän suuntaan.

Tulevassa kotikorttelissa on kolme kerrostaloa, kaikki asumisoikeusasuntoja, eniten kaksioita ja kolmioita sekä muutama isompi perheasunto. 

Minulle tärkeitä plussia on maalämpö ja että ikkunoista näkyy puita. Minun huoneistoni on ekassa kerroksessa metsään päin.Sisko muuttaa toiseen kerrokseen. Päiväkoti vieressä ei minua häiritse, päinvastoin on hieno leikkipuisto lapsenlapsille lähellä. 

 Kävelytietä pääsee kauppaan ja bussipysäkille, matkaa  reilu 100m. 

Ikkunoista näkyvä pieni metsä on suojeltu liito-oravien kulkureittinä.

Vajaan kilometrin päässä on Peltolammin viihtyisä uimaranta.

Siitä lähtee leveät ulkoilupolut järven ympäri ja sen takana radan toisella puolella aukeaviin metsiin. Tällä hetkellä luonnonsuojelijat kamppailevat Lempäälän ja Pirkkalan välisen suuren metsäalueen puolesta, ettei sinne rakennettaisi moottoritietä. Minäkin olen allekirjoittanut adressin LemPi-metsän puolesta. Toivottavasti tämä kaikille Tampereen seudun asukkaille sopiva virkistysalue ja luonnonmetsä säilyy! Ensi kesänä aion mennä pyöräilemään sinne Unnan kanssa!

Onhan tämä aikalailla erilainen kuin minun aiemmat kotini. Otan mieluusti  haasteen vastaan tehdä tästä minun näköiseni. Katsotaan, miten Maatiaismuori sopeutuu betoniseinien sisälle! 

Se on moro!

P.S. Kuviani löytää enemmän instagramista käyttäjänimellä kirstihassinen.Mutta lupaan kertoa tännekin muuton edistymisestä ja sopeutumisestani Tampereelle.