Näytetään tekstit, joissa on tunniste #tampereenlähiluonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #tampereenlähiluonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Maatiaismuorin Tampere


Tampere on yllättänyt positiivisesti monella tapaa. Juuri ne asiat, mitä Länsirannikolla Reposaaressa kaipasin (vaikka muuten viihdyinkin merellisessä puukaupunki-idyllissä) eli kunnon metsät ja maatiaiskotieläimet ovat nyt lähelläni täällä Multisillassa.


Peltolammi-Pärrinkosken luonnonsuojelualue sijaitsee vajaan kilometrin päässä asunnostani. Siellä radan läntisellä puolella on Pärrinkosken vieressä punainen torppa ja vanhat laidunpellot sen ympärillä. Viime vuonna metsittyneeltä  pellolta kaadettiin puut ja lampaat laidunsivat siellä ensimmäistä kesää. Hoito edistää luonnon monimuotoisuutta, niittykasvit saavat elintilaa, hyönteisten ja linnuston olosuhteet paranevat. Alueella näyttää olevan myös ainakin lupiineja, joten lampaat avustavat niiden torjunnasa. 


Tänä aamuna pyöräilin Unnan kanssa ihanan metsätien kautta Pärrinkoskelle ja siellähän lampaat odottivat!


Nämä rauhalliset pyöräilyt mahtavien puiden katveessa ovat minulle samaa kuin jollekin toiselle jooga  tai rukous. Uskon, että Unna kokee samoin.









Rauhalliset oletettavasti suomenlampaat tulivat moikkaamaan Unnaa, joka myös osaa olla kauniisti eläinten kanssa. Lampaita saa vain katsella, ei häiritä millään tavalla eikä ruokkia. 


Lampaat keskittyivät suolakiven nuolemiseen. 


Yöjuna pohjoisesta hurahti ohi kyydissä iso lasti turistien autoja. Laidun sijitsee ihan radan vieressä, mutta ei se näytä lampaita häiritsevän. Täällä radan länsipuolella alkaa suuret metsäalueet Lempäälän ja Pirkkalan välissä. LemPi-metsästä löytyy todellista luonnonrauhaa. Metsiä uhkaa suunniteltu Puskiaisten moottoritie. Toivottavasti suunnitelma ei toteudu. 


Vähän Tampereen suuntaan radan toisella puolella sijaitsee Rukkamäen puisto, jossa on myös lampaita hoitamassa maisemaa. Rukkamäen arvoniittyjä on laidunnettu jo pitempään. Viime vuonna siellä oli Ahlmanin kartanon länsisuomenkarjahiehoja. Tänävuonna taas lampaita. 



Länsisuomenkarjaa Tampereella voi nähdä Ahlmanin kartanon pelloilla ja Iidesjärven rantaniityillä. Kuvat ovat suositusta karjan laitumellelaskusta Ahlmannilla toukokuun puolessa välissä. 


Kyllä täällä riittää Maatiaismuorille kuvattavaa!

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Tervetuloa uuteen kotiini Tampereelle

Muutto onnistuneesti ohi. Tervetuloa virtuaalivierailulle uuteen kotiini.


Minulla oli kolme ehdotonta vaatimusta, kun etsin uutta asuntoa. Yksi oli valo ja miten se tulee huoneisiin. Tässä kolmiossa ikkunat ovat etelään ja länteen. Vielä mieluisampi olisi ollut ikkunat kolmeen suuntaan, mutta nykyisissä kerrostaloissa se ei yleensä ole mahdollista. Talviaurinko pilkistää ihanasti keittiön uudelle pöydälle. 


Haaveeni isosta ruokapöydästä toteutui, kun Puutyö Salonen  Porista valmisti minulle toiveideni mukaisen lankkupöydän ja penkin. Minulle sopii erinomaisesti tällainen asumisoikeusasunto. Rahaa ei tarvitse kiinnittää niin suuria summia ja silti voi nauttia uudesta, tilavasta asunnosta ja pikkasen ylellisyydestäkin.



Viikon asumisen jälkeen voin sanoa, että viihdyn. Tilavan eteisen ja keittiön lisäksi minulla on avara olohuone, makuuhuone ja työ/vierashuone. Kaikki rakkaat huonekalut ja taulut ovat löytäneet luonteville paikoilleen.




Nakkilalainen keinuni on perintökeinu, jonka mummini Anna Tähtö sai mieheltään Jaakko Tähdoltä. Anna lahjoitti keinun äidilleni Ulla Hassiselle, joka taas lahjoitti keinun minulle 60-vuotislahjaksi. Tähän kotiin onneksi mahtuu kaksi keinua, koska en voisi luopua toisesta, jossa olen imettänyt kaikki 4 lastani ja neulonut kaikki  villapuseroni. Se on erittäin hyvä istua ja siinä saa hyviä ajatuksia. 


Toinen vaatimus oli esteettömyys. Parin vuoden sairastelun jälkeen opin ennakoimaan tulevaa. Nyt kaikki on kohtuullisen hyvin, mutta ajan juoksulle ja ikääntymiselle ei mahda mitään. Tässä asunnossa pärjäisin vaikka pyörätuolissa. Kylpyhuonekin on riittävän tilava. Kauppa ja bussipysäkki ovat 100 metrin päässä. 


Luonto on kuitenkin lähellä. Joka ikkunasta näkyy puita ja pala metsää. Moottoritien ja Lempäälän tien väliin on säästynyt pieni suikale vanhaa sekametsää liito-oravan kulkureitiksi ja minulle ja muille kaltaisilleni hengitysaukoksi. Se olikin kolmas vaatimus. Ja kahden kilometrin säteellä löytyy 3 uimarantaa ja monia mäkisiä pyöräily- ja kävelyteitä, joista Unna on saanut jo nauttia parempikuntoisen siskoni kanssa. Asumme samassa talossa eri kerroksissa. Jos sulkee korvansa liikenteen melulta, Multisilta on lähes täydellinen vihreä kaupunginosa, jossa on ruunsaasti vanhoja komeita puita. 


Minun kotini on puiden takana. 


Viereisessä metsikössä on helppo ulkoilla Unnan kanssa ja vaikka halailla puita.


Kävely- ja pyöräteitäkin reunustavat jyhkeät puut.


Multisillan uusi päiväkoti sijaitsee vieressä.



Unna viihtyy työhuoneen sohvasängyllä. 




Vihreässä makuuhuoneessani saan toivottavasti hyvät unet. Äänieristys ainakin  vaikuttaa hyvältä. 




Parvekkeelle paistaa ilta-aurinko. 


Tämä on kuvattu työhuoneen ikkunasta. Maisema innostaa ja toivottavasti kuntoudun niin, että pääsen kuvaamaan Multisiltaa ja Tampereen lähiluontoa.