Kevättä ja kuikkia odotellessa

Tänä vuonna kevät etenee hitaasti. Käränkälampi on vielä jäässä, joten kuikkia ja muita vesilintuja saa vielä odotella. Palailin muistoissani ja kuvissani kolmen vuoden takaisiin elämyksiin. Se oli todellinen kuikkakevät. Mutta ei hätää, silloinkin kuikat kuhertelivat vasta toukokuun puolessavälissä. Kevään tunnelmaan  kuuluu malttamaton odotus. Nautitaan siitäkin, koska kevät on niin nopeasti ohi.
Minun kevätvirteni Kauko Käyhkö: Tämänkin kevään elämä minulle annoit

Lisää kuvia kuikkakeväästä Kuikan kihlajaiset ja Kuikan hidas valssi

Vihreää, niin vihreää

Tuomi kukkii ja tuoksuu. Onneksi kukat kerkisivät puhjeta ennen minun matkalle lähtöä. Kun palaan, viimeiset tuoksuvat terälehdet tipahtelevat maahan.

Aamuisin ulkoilutan kanojani. Ne hortoilevat innokkaasti.

Koirat pidän lähimetsässäkin kiinni, koska nyt pitää antaa metsän eläimille ja linnuille pesimisrauha.

Hilla pääsee päivälä ulkoilemaan. Liinu on nyt kokonaan sisäkissa.

Pennut syntyvät pian.

Hieman haikein mielin lähden täältä Kolin keväästä viikoksi pois. Varasin matkan talvella ajatuksena, että teen reissun ennen kesälampaiden tuloa.

Olen noussut  aamuisin auringon kanssa.

Kuikat olen nähnyt joka aamu. Useimmiten ne ovat oleskelleet lammen eteläpäässä niin että juuri ja juuri olen löytänyt ne 600 millisellä objektiivillani.

Hieman olin jo huolissani, etteikö viime kevään kaltaista kohtaamista tapahdukaan. Eilen aamulla kuikat ilokseni uivat muutaman kymmenen metrin päähän niemestä, jossa piileskelin.

Valaistus ei ollut yhtä kaunis eikä lammen pinta niin tyven kuin edellisenä keväänä. Onnellisena  kuitenkin seurasin kuikkien kevätkarkeloa.

Toivottavasti kuikkien kohtaaminen oli hyvä enne. Olen tämän kevään ollut kuin jossain välitilassa vanhoja miettien ja jotain uutta etsien.
Huomenaamuna lennän Dubliniin ja sitten kierrän pienen satakuntalaisen kyläaktiiviryhmän kanssa Irlannin itäreunan kyliä. Luvassa on siis vihreää, niin vihreää. Perästä kuuluu!

Viime kevään kuikan kihlajaiset

Kuikkien hidas valssi

Oli kulunut yksi päivä kuikkien kihlajaisista, kun heräsin sunnuntaiaamuna varhain. Tapani mukaan kurkistin tuvan ikkunasta lammelle. Aamu oli pilvinen ja tuuleton. Ajattelin, että käväisenpä vastakkaisella suoniemellä, missä kuvasin kihljaisia. Saappani  hörppäsi kylmää vettä, harppoessani märällä suolla. Pääsin niemen kärkeen.

Sieltähän ne tulivat taas suoraan kohti minua. Minä vaivuin mättäälle ja odotin luomoutuneena.

Hidas häävalssi jatkui tunnin. Sinne kuikat jäivät lepäämään, kun minä hiippilin aamukahville.

Toivottavasti tapaamme vielä monta kertaa kesän kuluessa!