Poroja, lampaita ja koiria napapiirin tuolla puolen

Tein ystäväni Leenan kanssa pienen reissun Kolariin ja Pelloon. Pellossa vietimme kaksi päivää Saajomannun porotilalla seuraten porokoirien paimennusharjoituksia.

Porot oleskelevat talvisin talon läheisyydessä. Kurssilaiset saivat osallistua porojen hoitoon.

Oma kasvattini vajaa kaksivuotias Tilko Historiapentueesta pääsi mukaan harjoituksiin ensimmäisenä päivänä. Ensin Tilko tutustui noin parikymmenpäiseen parttioon pitkässä liinassa. Alkuun nuorella uroksella oli vähän liikaa intoa ja vauhtia. Kouluttajan ja porotilan emännän Minnan keppi lensi poroja kohti ryntäävän Tilkon eteen.

Minna kertoi Tilkolle selväsanaisesti, että noin ei saa poroja säikytellä. Loppuharjoitus menikin sitten rauhallisemmin.

Välillä Tilko sai harjoitella lampailla. Se sujuikin heti alusta pitäen hyvin. Lampaat olivat hyvin tiukasti laumassa kapealla lumipenkkojen reunustamalla tiellä, joten ne olivat kokemattomalle helppoja "paimennettavia". Tilan oma  paimenkoira australian koolie Sora huolehti, että lampaat pysyivät tiukkana laumana ja liikkuivat eteenpäin. Tilko hoiti hyvin peräpäätä välillä haukahdellen.

Tilko sai harjotella lampaiden paimennusta myös aitauksessa, jossa se sujuikin jo melko mallikkaasti.

Porokoirat ovat nopeita oppimaan, jos ne haluavat. Selvästi Tilko innostui tästä uudesta hommasta. Kun se pääsi toisen kerran poroille, se oli reipas ja innokas, mutta jarrut löytyivät eikä se turhaan laukottanut poroja.

Emäntä Tytti oli yllättynyt ja tyytyväinen. Hän kertoi, että näki nyt koirastaan aivan uuden puolen.

Meillä oli matkassa Leenan Tassu ( Taimiston Ahnas Susi) ja Näkkälän Unna.

Tassu sai harjoitella kahtena päivänä. Alkuun Tassua jouduttiin toppuuttelemaan, ja myös yksi poro yritti ottaa nuorelta urokselta luulot pois. Mutta ei se Tassua lannistanut. Se oli rohkea ja reipas porokoiran alku, joka oppi koko ajan paremmin lukemaan laumaa.

Unnalla kokeilin perjantaina sen suhtautumista poroihin. Hienostihan se meni. Haukulla ja vilkkaalla liikkeellä Unna sai porot hyvin liikkumaan. Lampaat olivatkin sille ennestään tuttuja ja niitä se kuljetti rutiinilla.

Pari minun kännykälläni otettua kuvaa Unnasta poroaidassa:

Lauantaina kävimme tutustumassa poroihin toiselta kantilta Rovaniemen porocup-ajoissa.

Vauhdikasta menoa ja mukava meininki.

Pääsimme onnellisesti kotiin, vaikka auto jäikin matkalle. Pudasjärvellä Rovaniemen risteyksessä takaa tullut auto törmäsi meidän autoomme. Onneksi vain autot särkyivät. Leenan auto aika pahasti. Ihmiset selvisivät säikähdyksellä ja koirat eivät tainneet edes säikähtää. Nyt kuukauden verran kotona ja sitten pääsen taas Lappiin ja poroja tapaamaan.

Poro on tämän vuoden maatiaiskotieläin. Jos haluat lukea enemmän poroista, tietoa löytyy kotisivujeni  maatiaiset osiosta Poro on puolivilli kotieläin

Kissanpentujen eväät elämään

Täältä lapsuuskodista kissanpennut saavat hyvät eväät elämään. Ne vahvistuvat notkeiksi ja ketteriksi saadessaan  vapaasti kiipeillä pihapuissa. Kissanpentujen vastutuskyky kehittyy luonnollisesti , koska niitä ei ole eristetty sisätiloihin ja ne saavat seurustella erilaisten eläinten kanssa ja tutustua pihan ötököihin. Olipa niiden tulevaisuus sisäkissoina tai maalaiskissana, mahdollisimman luonnonmukainen varhaispentuikä on tärkeä kissan terveydelle ja luonteelle. 

Ne oppivat oikeaa suhtautumista ihmisiin ja muihin eläimiin.

Kissanpennut ovat hoksanneet, että koiria on monenlaisia. Lempeiden ja hoivaavien Piparin ja Mansin lisäksi on myös ilkikurinen Unna.

Joskus on paras pötkiä pakoon. Ei Unna ole koskaan satuttanut kisssanpentuja. Välistä vain leikit loppuvat siihen, että Unna innostuu liikaa.

Lampaat ovat hyvin uteliaita ja ISOJA.

 Kanoista ei oikein tiedä, ovatko ne leikkikavereita vai saaliita.

Emäntä opettaa, että kaikkien kanssa pitää olla kaveri.
Tämä on ennätys. Sain selfieen kolme eläinlajia ja kaikkiaan 5 eläintä!

Munannoutaja Mansi

Porokoirasukuinen Mansi  on pikkupennusta alkaen saanut seurustella kanojen kanssa

Mansi on kasvanut kesän aikana samaa tahtia Anna-Liisa tipujen kanssa. Anna-Liisa on horniolainen maatiaiskana, joka hautoi alkukesästä kuusi munaa. Tiput kuoriutuivat juhannuksena.

Leikitäänkö?

Elokuussa kanojen munantuotanto loppui. Viidestä kanastani kaksi eivät tulleet yöksi kanalaan. Yritin etsiä kanoja koirien kanssa mutta tuloksetta. Kortelahden pihapiiri on hyvin rehevää ja täältä löytyy erinomaisia piilopaikkoja horniolaisille "viidakkokanoille".

Mansi haeskeli jotain tiheässä ruuspensaikossa. Huomasin sen tulevan sieltä kantaen suussaan jotain. Muna! Äkkiä laitoin käteni Mansin kuonon alle ja sanoin: irti. Mansi tiputti munan kauniisti käteeni.  Minä nappasin sen suuhun namipalan, joita pidän aina taskussa pennun kanssa ulkoillessani. Tietysti Mansi sai ylistävät kehut. Tuumailin, että olisikohan noita munia lisää. Hain kameran sisältä  ja laitoin toimintakuntoon. Kehoitin Mansia etsimään munan. Ja niin se lähti taas ruusupusikkoon.

Mansi  poseeraa muna suussaan. 

Kanat alkoivat taas munia munintapesiin.Seuraavina päivinä harjoittelimme munannoutoa. Piilotin munia pihalle ja Mansi etsi. Yhtään munaa pentu ei ole rikkonut.Eräänä päivänä Mansi tuli omenapuuutarhasta ja toi käteeni hieman nolon näköisenä lämpimän munan.

Hoksasin, että se oli ottanut se kanan alta. Pyysin Mansia hakemaan toisen munan ja niin se palasi omenapuiden alla kasvavaan korkeaan heinikkoon. Minä seurasin kameran kanssa.

Sieltähän yksi kanoistani löytyi. Mansi poimi varovasti munan sen alta. Tunsin itseni pahimmanlaatuiseksi konnaksi, kun tyhjensin Hellan pesän. Mutta minulla ei ole tilaa uusille tipuille näin syksyllä. Mansia Hella ei nokkassut, mutta minä sain monta nokankopautusta näpeilleni ja olin ne ansainnut.

Anna-Liisan kuusi tipua riittää tälle kesälle. Niistä on vain yksi kana ja muut viisi kukkoa. Niin että jos joku kaipaa kanalaansa horniolaista, hyvin ihmisiin, koiriin ja kissoihin sosiaallistettua kukkoa, täältä semmoinen löytyisi.

Hornilainen Taisto-kukko, tipujen isä.