Lampaat ja kissat laitumella

Uuden oppiminen ja kokeminen edellyttää uteliaisuutta. Suomalaiset maatiaiskotieläimet ovat uteliaita ja siksi oppivaisia ja älykkäitä. Tiedän, että olen etuoikeutettu, kun saan seurata kaikessa rauhassa kotieläimieni touhuja ja uusien tulokkaiden kotiutumista. Yritän kamerani välityksellä jakaa tätä hauskuutta muillekin.

Satalammasta on niin suuri lampola, ettei siellä lampailla ole nimiä. Tämä mustavalkea pandanaama erottui kuitenkin heti joukosta. Se on äärettömän utelias ja työntää aina ensimmäisenä turpansa joka paikkaan ja nimesinkin sen Jokapaikan Reetaksi.

Jokapaikan Reettaa seuraa aina ruskea uuhi, jonka sai nimekseen Martta. Martta on nähtävästi tuttipullokaritsa, koska se tulee rapsuteltavaksi. Muut vielä vähän ihmettelevät minua. Muutama on jo uskaltanut nuuhkaista, kun istuskelen laitumella hiljaa paikallani. Muilla ei ole vielä kesänimiä. Annan niitä sen mukaan, kun erottuvat laumasta.

Maija ja Tauno haluavat aina mukaani lammaslaitumelle. Lampaat ovat jännittävän kiehtovia.

Kun nousee varhain, voi ihailla, miten aurinko värittää Käränkän rinteet. On niitä onneksi aurinkoisiakin aamuja ollut tänä keväänä ja nyt alkaa kesä!

Kirjava lammaskesä

 Kesälampaat ovat saapuneet Kortelahteen.

Tänä vuonna Satuhaka, jolle Kortelahden laitumet on vuokrattu, hankki lampaat polvijärveläisiltä lampureilta toiminimi Satalampaasta.
Minulle oli iloinen yllätys, kun autosta ilmestyi hauskan kirjavia suomenlampaita. Uuhia on nyt yhdeksän, mutta niitä saattaa tulla vielä lisää. Lampaat ovat kantavia ja lähtevät takaisin kotitilalle jo elokuussa.

 Valkeilla ja ruskeilla suomenlampailla on monenlaisia pilkkuja ja laikkuja.

 Toivotaan lämmintä ja rehevää kesälaidunlomaa mammoille.

Kortelahden väki tervehti lampaita ystävällisesti.

 Kanat esittäytymässä.

 Maijalle lampaat ovat tuttuja jo viime kesältä

 Taunolle taas uusi ja yllättävä kokemus.

Poroja, lampaita ja koiria napapiirin tuolla puolen

Tein ystäväni Leenan kanssa pienen reissun Kolariin ja Pelloon. Pellossa vietimme kaksi päivää Saajomannun porotilalla seuraten porokoirien paimennusharjoituksia.

Porot oleskelevat talvisin talon läheisyydessä. Kurssilaiset saivat osallistua porojen hoitoon.

Oma kasvattini vajaa kaksivuotias Tilko Historiapentueesta pääsi mukaan harjoituksiin ensimmäisenä päivänä. Ensin Tilko tutustui noin parikymmenpäiseen parttioon pitkässä liinassa. Alkuun nuorella uroksella oli vähän liikaa intoa ja vauhtia. Kouluttajan ja porotilan emännän Minnan keppi lensi poroja kohti ryntäävän Tilkon eteen.

Minna kertoi Tilkolle selväsanaisesti, että noin ei saa poroja säikytellä. Loppuharjoitus menikin sitten rauhallisemmin.

Välillä Tilko sai harjoitella lampailla. Se sujuikin heti alusta pitäen hyvin. Lampaat olivat hyvin tiukasti laumassa kapealla lumipenkkojen reunustamalla tiellä, joten ne olivat kokemattomalle helppoja "paimennettavia". Tilan oma  paimenkoira australian koolie Sora huolehti, että lampaat pysyivät tiukkana laumana ja liikkuivat eteenpäin. Tilko hoiti hyvin peräpäätä välillä haukahdellen.

Tilko sai harjotella lampaiden paimennusta myös aitauksessa, jossa se sujuikin jo melko mallikkaasti.

Porokoirat ovat nopeita oppimaan, jos ne haluavat. Selvästi Tilko innostui tästä uudesta hommasta. Kun se pääsi toisen kerran poroille, se oli reipas ja innokas, mutta jarrut löytyivät eikä se turhaan laukottanut poroja.

Emäntä Tytti oli yllättynyt ja tyytyväinen. Hän kertoi, että näki nyt koirastaan aivan uuden puolen.

Meillä oli matkassa Leenan Tassu ( Taimiston Ahnas Susi) ja Näkkälän Unna.

Tassu sai harjoitella kahtena päivänä. Alkuun Tassua jouduttiin toppuuttelemaan, ja myös yksi poro yritti ottaa nuorelta urokselta luulot pois. Mutta ei se Tassua lannistanut. Se oli rohkea ja reipas porokoiran alku, joka oppi koko ajan paremmin lukemaan laumaa.

Unnalla kokeilin perjantaina sen suhtautumista poroihin. Hienostihan se meni. Haukulla ja vilkkaalla liikkeellä Unna sai porot hyvin liikkumaan. Lampaat olivatkin sille ennestään tuttuja ja niitä se kuljetti rutiinilla.

Pari minun kännykälläni otettua kuvaa Unnasta poroaidassa:

Lauantaina kävimme tutustumassa poroihin toiselta kantilta Rovaniemen porocup-ajoissa.

Vauhdikasta menoa ja mukava meininki.

Pääsimme onnellisesti kotiin, vaikka auto jäikin matkalle. Pudasjärvellä Rovaniemen risteyksessä takaa tullut auto törmäsi meidän autoomme. Onneksi vain autot särkyivät. Leenan auto aika pahasti. Ihmiset selvisivät säikähdyksellä ja koirat eivät tainneet edes säikähtää. Nyt kuukauden verran kotona ja sitten pääsen taas Lappiin ja poroja tapaamaan.

Poro on tämän vuoden maatiaiskotieläin. Jos haluat lukea enemmän poroista, tietoa löytyy kotisivujeni  maatiaiset osiosta Poro on puolivilli kotieläin

Lampaat kukistavat elämänlangan

Lampaat ovat ahkeroineet. Villa kasvaa ja Kortelahden pihapellot kaunistuvat ja maisema avartuu. Tämä Saramon lampaiden yhdeksän suomenlampaan ja kainuunharmaan maisemahoitoiskuryhmä on kyllä ihanan tehokas ja kaikenlisäksi hauska.

 Vietämme  yhdessä tunnelmallisia iltoja saunarannassa.

Aamukahvilla minulla riittää seuraa. Unna on oppinut olemaan rentona lampaiden seurassa silloin, kun ne laiduntavat. Kun siirrän lampaita aitauksesta tai aitaukseen, se auttaa innokkaasti. Lampaat ovat myös oppineet, että Unnan kanssa  tapahtuu aina jotain mukavaa.  Ne pääsevät uusiin paikkoihin ja saavat joskus pikkuisen lisäherkkuja.

Suuri harmistus on koko Kortelahdessa olon aikana eli 7 vuotta ollut pihan puupuistossa rehottava ja törkeästi leviävä elämänlanka, virallisesti karhunköynnös . Syyskesällä se on kiipeillyt omenapuuhun, tammiin ja lehtikuusiin. Tänä vuonna elokuun lopulla Kortelahden maisemanhoidosta vastaava Satuhakan Mariko aitasi lampaille koko tämän alueen ja sen takana olevan vanhan pellon sekä suojelumetsän reunan. Aluksi lampaat melkein hukkuivat elämänlankaviidakkoon.

 Mutta elämänlanka maistui!

 Sama alue viikon päästä. Vain lehtikuusen oksilla roikkuu elämänlangan jäänteitä. Hyvä tehomimmit!

Nyt voi siirtyä pellolle, jossa riittää monenlaista syötävää. Tosin  ei enää näin syksyllä kovin ravitsevaa. Nämä uuhethan eivät ole kantavia, joten ne voivat huoletta vielä laiduntaa vanhalla pellolla.
.

Laitumeen kuuluu myös pieni kaistale metsää, joka rajoittuu suojeltuun liito-oravametsikköön.

Aamulla auringonnousun aikaan läksimme Unnan kanssa etsimään lampaita, koska olin ajatellut viedä ne vähäksi aikaa rantalaitumelle, jossa on kasvanut uutta vihreää. Lampaat löytyivät metsiköstä.

Kuljetin lampaat Unnan avustuksella avaraan aitaukseen.

Siitäkös uuhet riemastuivat. Ne aloittivat hurjan rallin ympäri saunarakennusta.  Unnakin katsoi ihan kauhuissaan, että noitako pitäis paimentaa.

Pikkuhiljaa lampaat kuitenkin rauhoittuivat ja Aava tuli tapansa mukaan rapsuteltavaksi.
Mielenkiinnolla seuraan, miten uuden laitumen maisemat muuttuvat syksyn aikana. Ensi kesänä voimme aloittaa elämänlangan torjumisen jo aiemmin. Keväisin olen nauttinut puupuiston monelaisista puista ja sinivuokoista niiden juurella. Sitten elämänlanka on ominut puiston. Ehkäpä ensi kesänä on toisin.