Pororeissu Sattasvaaraan

Pääsin mukavassa seurassa jutuntekomatkalle ja seikkailuretkelle Sodankylän Sattasvaaraan.

Matka sujui joutuisasti, kun autossa oli kolme luontoihmistä, jotka bongasivat tien varrelta linnut ja muut mielenkiintoiset maisemat. Hiiripöllö saatteli matkaamme kohti pohjoista. Ilme sanoo: Ajakaahan varovasti!

Tämän lammastilan kohdalla on pakko aina pysähtyä ihailemaan kaunista maalismaisemaa Oulunjokivarressa.

Saavuimme perille Sattasjoen varren viihtyisään mökkiin ennen auringonlaskua.

 Rantasauna

Mökki oli valmiiksi lämmitetty, Yöllä oli tiedossa reippaita pakkasia. Siis tuli takkaan ja kaminaan.

Seuraavana aamuna pääsin seuraamaan oman kasvattini Eemelin ( Onnekas Aavistus) porotaipumuskoetta. Eemeli oli innokas ja kiinnostunut.

Se sai porot  hyvin liikkeelle haukullaan. Eemeli osoitti paimennustaipumusta ja sai kokeesta hyväksytyn tuloksen.

Eemeli toimii vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytyskoirana Oulun seudulla kuten hänen isoisänsä Peanu Vaaprotti eli Viehka. Nyt Viehka on ollut jo muutaman  vuoden eläkkeellä. Sen toki reipas kohta viisitoistavuotias teräsvaari on ansainnut.
Tänään on Eemelin viisivuotissynttärit. Onnittelut kaikille muillekin Piparin ja Onnin "Onnekkaille". Kaikki viisi pentua ovat olleet tähän asti terveitä, toimeliaita ja rakasettuja perhekoiria. Niin paitsi Jehkillä on HC, muttei se Jehkin elämää mitenkään haittaa. Jehki  on läpäissyt poropaimennustaipumuskokeen, toimii lukukoirana ja eläinten etsinnässä. Mansi on minun mieleiseni lempeä paimenkoira, joka  huolehtii kaikista Kortelahden eläimistä.Mansilta on tutkittu silmät, lonkat, polvet ja kyynärät. Kaikki kunnossa.  Lisää tästä suvultaan mielenkiintoisesta maatiaiskantaisesta pentueesta löytyy täältä Onnekkaat elämänkeväässä

Sijoitusnarttuni Luna pääsi myös testaamaan poropaimennustaipumusta. Kolmivuotias Luna innostui vähän liikaakin.  Luna suositeltiin testattavaksi uudelleen. Ehkä se Lunan tapauksessa kannattaisikin, koska olen nähnyt sen toimivan lampailla hyvin vaikkakin hieman riehakkaasti. Lunan tapainen vilkas koira tarvitsisi varmasti lisää kokemuksia ja harjoitusta.

Luna, ei haittaa, vaikka koe ei mennytkään läpi. Hieno koira  Luna on joka tapauksessa.  Luna on iloinen persoona, joka toimii terapiakoirana kehitysvammaisille.

Sattasvaarassa tavattiin myös Lunan kaksi siskoa. Taika ja Lysti ovat rauhallisia ja sopuisia perhekoiria. Näiden koirien emä on Hetassa porokoirana toimiva Iltahämyn Pajulintu eli Cierggis ja isä rotuunotettu Remu, joka on näkkäläläisten porokoirien jälkeläinen. Valitettavasti kasvattaja ei ole rekisteröinyt  pentuja, vaikka sellainen oli suunnitelma. Lunasta ja sen sisaruksista löytyy tietoa täältä Tunturilapin porokoiria ja pentuja

Sunnuntaiaamuna poropaimennustaipumuskokeessa oli kaksivuotias kasvattini  "Historiapentueen" Tilko. Tilkon emä on oma koirani Mansi ja isä Näkkälän Rannu. Tämä viimeisin pentueeni on kuin yhteenveto kaikesta siitä, mihin olen kasvatustyössäni pyrkinyt: geenikannan ja poropaimennusominaisuuksien  säilyttämiseen. Tilko lunasti toisen toiveeni. Se osoitti erinomaista paimennustaipumusta ja palkittiin kunniapalkinnolla. Toivon, että tulevaisuudessa myös toinen toive täyttyy eli geenit saavat jatkoa. Ainakin toistaiseksi koko pentue, viisi poikaa, ovat olleet terveitä. Historiapentujen tarina ja taustat

Pororeissu Sattasvaaraan oli nostalginen paluu myös oman kasvatustyöni historiaan. No sehän oli odotettavissa jo edellisestä päivityksestäni Paluu Sattasvaaralle eli Porokoirakerhon historiaa
Toukokuussa tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun ensimmäinen Pilvipolun pentue syntyi eli aiheita muisteloihin kyllä riittäisi.

Kiitokset Porokoirakerhon puuhanaisille, tuomareille ja kaikille talkoolaisille (en mainitse nimiä, koska joku varmasti menisi väärin). Oli mukava nähdä parin vuoden tauon jälkeen, että poropaimennustaipumuskoe oli kehittynyt tarkoituksenmukaiseen, hyvään suuntaan. Kilpailussa oli mukana paljon hyviä, osaavia koiria ja niiden ohjaajia. Poromiehiä ja -naisia koirineen oli tullut eri puolilta Lappia. Kiitos Sattasniemen paliskunnalle ja poromiesperheille kisapaikasta ja hyvistä poroista. Porokoira koetaan tärkeäksi työkaveriksi ja sen käyttö on taas lisääntynyt.
Toukokuun Koiramme-lehdessä kerron poropaimennustaipumuskokeesta ja kilpailusta.

Pulmusparvet lehahtelivat tien varsilla siivittäen matkaamme. Kerkisiväthän ne Sattasvaaran poroaidallekin. Pulmusten myötä kiitos kuskeille ja mukaville matkakavereille Maritalle ja Sannalle sekä koirille Lillille ja Lunalle!

Paluu Sattasvaaralle eli Porokoirakerhon historiaa

Tänä vuonna on Porokoirakerhon poropaimennustapahtuma 7. -9. 4. Sodankylän Sattasvaarassa. Kaivelin vanhoja arkistoja ja löysin tekmäni kansion 19 vuoden takaisesta poropaimennuskisasta. Se oli Porokoirakerhon 4. poropaimennuskoe ja -kilpailu.Itse olen ollut mukana alusta asti eli vuodesta 1995 alkaen. Valokuvat ovat joko minun tai Veikko Liljan ottamia.
Aloituskuva saattaa porokoiraihmisistä vaikuttaa varsin tutulta. Se oli mallina Porokoirakerhon logolle, jonka tyttäreni Laura Lilja suunnitteli ja piirsi. Kuvan koira on Pilvipolun Sulevi.

Tuskinpa oltaisiin tässä ilman poromies Jaakko Palovaaraa. Kunnia hänen muistolleen. Jaakko oli narkauslainen poromies. Hän kehitteli ensimmäisen version poropaimennustestistä ja puhui koko aktiiviaikansa koiran käytön puolesta porotöissä. Hänellä oli erinomainen koiranlukutaito ja jouhevalla tyylillään Jaakko tuomaroi porokoirakisoissa aina vuoteen 2006 saakka. Hän koulutti myös muita poromiehiä tuomareiksi. Jaakko Palovaara menehtyi vakavaan sairauteen viime vuonna.

Tässä Jaakko selostaa Formans Gamon emännälle, miten poropaimennustesti etenee.

Liehkun Rahpi vuorossa. Poroaita oli Sattasvaarassa iso. Monella koiralla oli vaikeuksia saada poroja pienempään aitaukseen, joka oli ison aidan vasemmassa kulmassa. Sieltä porot piti vielä paimentaa kirnuun. Siiriltä se onnistui niin hyvin, että se pääsi seuraavan päivän kilpailuun.

Rekisteröimätön porokoira Luppo.

Kilpailun voittaja, Kalevi Lodgjen Juoksa Diskantti eli Tsahpe Raattamasta paimensi ammattilaisen ottein.

Yleisö eli mukana ja jännitti tuttujen koirien puolesta.

Iltatilaisuudessa lensi poromiesten hurtti huumori. Mukana oli paljon paikallisia poromiehiä ja kilpailuun tultiin kauempaakin.Meille etelän koiraharrstajille tilaisuuden tärkein anti oli tutustua poronhoitoon ja koiran käyttöön ennen ja nyt heidän kokemuksensa kautta. Kuvassa  poromiehet Jari Heiskari ja Alpo Laitila,

Kilpailussa koirien piti hakea koirat aidatusta metsästä. Radan oli suunnitellut paikallinen poromies Alpo Laitila.

Vasemmalta Siiri, Cikki, Milli, Tsahpe ja Täplä

Sattasvaaran  kokeessa ensimmäinen lyhytkarvainen porokoirani Cikki läpäisi kokeen. Cikki on syntynyt Kautokeinossa joulukuussa 1996 ja otettiin rotuun  kesällä 1998 Hetassa.
Cikki on kaikkien Pilvipolun lapinporokoirien kantanarttu. Se tuli minulle pikkupentuna. Poroja Cikki näki ensimmäisen kerran sitten pentuaikojen Sattasvaarassa. Se pääsi  hyvän sijoituksensa perusteella kilpailuun ja sijottui neljänneksi.
Muistan, kuinka Cikki kokeessa paimensi innosta haukkuen porot pienempään aitaukseen.  Sieltä porot lähes kaikilta koirilta kiepsahtivat takaisin isoon aitaan, koska aukko oli suuri eikä siinä ollut porttia. Cikki lähestyi poroja ja yritti saada niitä liikkeelle. Porot tuijottivat Cikkiä tiukkana rintamana. Silloin Cikki perääntyi tarkkailen poroja. Minä en huomannut mutta Cikki varmasti näki epäröinnin  poroissa ja silloin se ponkaisi eteenpäin ja painosti porot haukkumalla kirnuun. Jälkikäteen poromiehet ihmettelivät minulle, että miten se tuon osasi.
Nyt 19 vuoden jälkeen  kokeeseen osallistuu kaksi omaa kasvattiani, joissa Cikki on takana neljännessä ja viidennessä polvessa sekä sijoitusnarttuni, jonka suvusta Cikki myös löytyy. Taitaa Cikki löytyä jonkin muunkin paikalla olevan lapinporokoiran sukutaulusta.
Parin vuoden tauon jälkeen teen taas jutun Koiramme lehteen poropaimennuskisoista. Voitte lukea sen toukokuun numerosta. Ja eiköhän tännekin blogiinkin jotain tule Lapin reissusta.
Aidalla tavataan!
Porokoirakerho

Poroja, lampaita ja koiria napapiirin tuolla puolen

Tein ystäväni Leenan kanssa pienen reissun Kolariin ja Pelloon. Pellossa vietimme kaksi päivää Saajomannun porotilalla seuraten porokoirien paimennusharjoituksia.

Porot oleskelevat talvisin talon läheisyydessä. Kurssilaiset saivat osallistua porojen hoitoon.

Oma kasvattini vajaa kaksivuotias Tilko Historiapentueesta pääsi mukaan harjoituksiin ensimmäisenä päivänä. Ensin Tilko tutustui noin parikymmenpäiseen parttioon pitkässä liinassa. Alkuun nuorella uroksella oli vähän liikaa intoa ja vauhtia. Kouluttajan ja porotilan emännän Minnan keppi lensi poroja kohti ryntäävän Tilkon eteen.

Minna kertoi Tilkolle selväsanaisesti, että noin ei saa poroja säikytellä. Loppuharjoitus menikin sitten rauhallisemmin.

Välillä Tilko sai harjoitella lampailla. Se sujuikin heti alusta pitäen hyvin. Lampaat olivat hyvin tiukasti laumassa kapealla lumipenkkojen reunustamalla tiellä, joten ne olivat kokemattomalle helppoja "paimennettavia". Tilan oma  paimenkoira australian koolie Sora huolehti, että lampaat pysyivät tiukkana laumana ja liikkuivat eteenpäin. Tilko hoiti hyvin peräpäätä välillä haukahdellen.

Tilko sai harjotella lampaiden paimennusta myös aitauksessa, jossa se sujuikin jo melko mallikkaasti.

Porokoirat ovat nopeita oppimaan, jos ne haluavat. Selvästi Tilko innostui tästä uudesta hommasta. Kun se pääsi toisen kerran poroille, se oli reipas ja innokas, mutta jarrut löytyivät eikä se turhaan laukottanut poroja.

Emäntä Tytti oli yllättynyt ja tyytyväinen. Hän kertoi, että näki nyt koirastaan aivan uuden puolen.

Meillä oli matkassa Leenan Tassu ( Taimiston Ahnas Susi) ja Näkkälän Unna.

Tassu sai harjoitella kahtena päivänä. Alkuun Tassua jouduttiin toppuuttelemaan, ja myös yksi poro yritti ottaa nuorelta urokselta luulot pois. Mutta ei se Tassua lannistanut. Se oli rohkea ja reipas porokoiran alku, joka oppi koko ajan paremmin lukemaan laumaa.

Unnalla kokeilin perjantaina sen suhtautumista poroihin. Hienostihan se meni. Haukulla ja vilkkaalla liikkeellä Unna sai porot hyvin liikkumaan. Lampaat olivatkin sille ennestään tuttuja ja niitä se kuljetti rutiinilla.

Pari minun kännykälläni otettua kuvaa Unnasta poroaidassa:

Lauantaina kävimme tutustumassa poroihin toiselta kantilta Rovaniemen porocup-ajoissa.

Vauhdikasta menoa ja mukava meininki.

Pääsimme onnellisesti kotiin, vaikka auto jäikin matkalle. Pudasjärvellä Rovaniemen risteyksessä takaa tullut auto törmäsi meidän autoomme. Onneksi vain autot särkyivät. Leenan auto aika pahasti. Ihmiset selvisivät säikähdyksellä ja koirat eivät tainneet edes säikähtää. Nyt kuukauden verran kotona ja sitten pääsen taas Lappiin ja poroja tapaamaan.

Poro on tämän vuoden maatiaiskotieläin. Jos haluat lukea enemmän poroista, tietoa löytyy kotisivujeni  maatiaiset osiosta Poro on puolivilli kotieläin

Iloisia asioita Pilvipoluilla

Luna, Pilvipolun uusi sijoitusnarttu

Mietiskelin jo Pilvipolun kasvatustyön lopettamista, koska tuntui, ettei sille ole aikaa muilta maatiaisharrastuksiltani. Nyt kuitenkin ajattelen, että ehkäpä vielä voin antaa jotain porokoiran geenien ja paimennusominaisuuksien säilyttämisen  hyväksi. Ilmapiiri on nyt paljon suotuisampi. Yhdeksänkymmentäluvulla geenipohjan laajentaminen rotuunotoilla ja etsimällä harvinaisia sukuja koettiin usein uhkaksi rodun ulkomuodolle ja yhtenäisyydelle. Taustalla vaikuttivat myös ikävät henkilötason riidat. Hyvät asiat kuitenkin raivaavat aina tiensä eteenpäin. Sen olen saanut huomata myöskin yli 20 vuotta jatkuneella koirankasvattajaurallani.

Zinaida Luna

Olen hankkinut Pilvipolun kenneliin uuden sijoitusnartun. Luna asuu Varkaudessa ja sen haltija on Sanna Oksanen-Vihervuori. Luna on varttunut hyvinkäyttäytyväksi, fiksuksi porokoiraneitoseksi Sannan perheen hoivissa.

Lapinporokoirakasvatukseni matroona on ollut kautokeinolainen Cikki, joka otettiin rotuun 1998 puolitoistavuotiaana. Kaikki Pilvipolun lapinporokoirat ja rekiseröimättömät porokoirat ovat Cikin jälkeläisiä.
Viime kevään perinteisellä poropaimennusreissulla suunnistin Hettaan, koska olin kuullut Minna Kankaanpäälle Zinaida-kenneliin syntyneestä mielenkiintoisesta pentueesta.

Iltahämyn Pajulintu

Emän Iltahämyn Pajulinnun eli Tsierggiksen isänä oli kasvattini Pilvipolun Ontrei. Ontrein siskolla Onervalla oli erinomaiset poropaimennusominaisuudet, joita se osoitti useammassa poropaimennuskokeessa ja kisassa. Tämä sukulinja ei ollut kuitenkaan jatkunut. Tsierggis  toimii porokoirana Minnan ja Iiskon porotilalla Hetassa.
Huhtikuun Koiramme-lehdessä oli laaja artikkelini porokoirasta ja sen käytöstä. Kuvissa olevat rekisteröimättömät porokoirat vaikuttivat osaltaan siihen, että Lappalaiskoirien valveutuneet aktiivit ja ulkomuototuomarit alkoivat puuhata rotuunottoa Enontekiön ja Muonion alueelle. Tapio Kakon johdalla rotuunotot käynnistyivät ja toukokuussa muun muassa Lunan isä Remu tarjottiin lapinporokoirarotuun.

Remu, omistaja Inkeri Väyste

Kennelliitto hyväksyi rotuunoton syyskuussa, joten Lunan molemmat vanhemmat ovat nyt rekisteröityjä lapinporokoiria. Iltahämyn Pajulinnulla on kaksi pentuetta Remun kanssa, joista nyt saadaan uutta kantaa lapinporokoiriin. Ensimmäisestä pentueesta useampi toimii jo töissä porokoirana.

Lunan veli Laku jäi Zinaida-kenneliin.

Porokoirareissu Hettaan ja Näkkälään maaliskuussa 2014

Tutustuminen Remuun johdatti minut mielenkiintoisen porokoirakannan syntysijoille Näkkälään.
Näkkälässä tapasin Remun emän Nastin, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Nasti oli kantavana. Koko kevään asia pyöri mielessäni. Pennut syntyivät kevätpäiväntasauksen aikaan. Toukokuussa matkustin pentuja katsomaan ystäväni Tiinan kanssa.

Näkkälän maatiaiskantaiset porokoirat

Olin suunnitellut ottavani pentueesta uroksen. Paikanpäällä kuitenkin  pentueen pikkuisin narttu hurmasi minut temperamentillaan. Minulle tuli Unna, jossa on paljon emäänsä Nastia. Urospentu Rannu lähti myös mukaan ystävälleni Tiinalle. Vaistomaisesti valinta meni oikeinpäin. Rannu on superlahjakas paimen ja saa toteuttaa taipumuksiaan Tiinan ja Jannen maatilalla.

Näkkälän Unna

Luonteensa ja rakenteensa puolesta Unna vaikuttaa kelpo porokoiralta. Aika näyttää, onko siitä siitosnartuksi ja lähteekö Pilvipoluilta vielä uusi narttulinja. Joka tapauksessa se on hurmaava kaveri.

Viime viikolla sain nähdä Rannun paimennustyöskentelyä vuohilla. Vuohet ovat hankalia paimennettavia. Rannun geeneissä tuntuu olevan vahvana lauman koossa pitäminen ja into työntekoon. Harvoin olen alle puolivuotiaalta nähnyt näin upeaa työskentelyä.

Näkkälän Rannu

Onko hommia?

 Vuohet kuljetetaan pihan läpi

 Rannu kiertää tiukasti Jannea niin, että vuohet pysyvät kasassa.

 Äläpäs karkaa!

 Porokoira paimentaa haukulla ja liikkeellä

Vuohi palaa laumaan ja Rannu pitää hyvää eteäisyyttä rauhallisena.

Nyt on on hankala paikka. Vuohien pitäisi mennä jyrkästi vasemmalle aidan taakse, oikealla houkuttaa kasvimaa. Jannekin vielä päästi Aapin pannasta irti. Vanha, viisa Venla eli Pilvipolun Kuksamuori 13 v , joka makoili siihen asti nurmikolla, rientää rivakasti apuun.

Tämä kuva sykähdyttää. Nuori  porokoiranalku ja kokenut Venla hoitavat homman yhdessä. Venlan emä Pilvipolun Lilli oli koira, joka sai minut aikanaan ymmärtämään porokoiran erityisyyden.

 Pukki yrittää vielä hangoitella.

Hyvä Rannu!