Maatiaismuori muuttaa

Enää ei ole paluuta tähän. Olen onnellinen, että takana on elettyä elämää punaisessa mökissä koirien ja kissojen kanssa, kukkaniityllä lampaita ja kanoja paimentaen. Kortelahteen voin kuitenkin aina palata muistojen ja kuvien myötä.

Olen pahoillani, että blogiin kirjoittaminen on jäänyt vähiin. Tilastoista kuitenkin huomaan, että ihmiset vierailevat sivuillani ahkerasti.Osa käy lukemassa ja katselemassa vanhoja juttujani, mutta osa varmasti käy kurkimassa, mitä minulle kuuluu. 

Kesällä kävin Unnan ja muiden pilvipolkulaisten kanssa Pohjolan lammastilalla paimennusharjoituksissa. Siellä saimme Unnan kanssa vähän verestellä muistoja. Unnalta sujui juokseminen huomattavasti paremmin.

Kiitos , tällä hetkellä melko hyvää. Sairasteleminen on toistaiseksi selätetty. Viimisen koronan podin heinäkuussa, mutta se oli vain tavallisen flunssan tasoinen. Reuma on pysynyt rauhallisena, joten olen voinut lääkärin valvonnassa vähentää lääkitystä niin, että vastustuskykyni paranisi.  Sauvakävely ja pyöräily Unnan kanssa sujuu mukavasti. Ne ovatkin minun parhaat kuntoilukeinoni.

Sairastelun aikana huomasin, että päivystyksessä käynnit ja muu hoito Reposaaresta käsin on autottomalle todella hankalaa. Kelataksit kulkivat huonosti ja elämä oli yhtä odottelua, mikä ei kuumetokkurassa ole mukavaa. Eikä asuntokaan portaineen ollut toimiva. Tulin siihen tulokseen, että minun on aika vaihtaa maisemaa. 

Niin kauan, kun jaksan, haluan reissailla. Reposaaresta matka Tampereelle bussilla ja junalla kestää suurinpiirtein yhtä pitkään kuin matka Tampereelta Ouluun. Tampereelta pääsee kätevästi kaikkiin suuntiin, mikä sopii hyvin lapinhullulle mieronkiertäjälle. Lapseni asuvat Porissa, Jyväskylässä ja Tampereella. Siis perheeni keskipiste on Tampereella. Siellä asuu myös siskoni. Ystäväni ovat ympäri Suomea, mutta uskon, että Tampereelle saan heidät usemmin vieraakseni.

Mistä löydän tarpeeksi ison asunnon, jotta kaksi keinuani mahtuvat sinne ja keinujat yökylään?

Asunnon löysin jo alkutalvesta, mutta se valmistuu vasta marraskuun lopulla. Päädyin asumisoikeusasuntoon, jonka saa haltuunsa paljon pienemmällä summalla kuin omistusasunnon. Näin minulla on varaa ottaa vähän tilavampi kolmio. Joulukuun alusta olen siis tamperelainen. Muutan Multisiltaan, joka on noin 8 km keskustasta Lempäälän suuntaan.

Tulevassa kotikorttelissa on kolme kerrostaloa, kaikki asumisoikeusasuntoja, eniten kaksioita ja kolmioita sekä muutama isompi perheasunto. 

Minulle tärkeitä plussia on maalämpö ja että ikkunoista näkyy puita. Minun huoneistoni on ekassa kerroksessa metsään päin.Sisko muuttaa toiseen kerrokseen. Päiväkoti vieressä ei minua häiritse, päinvastoin on hieno leikkipuisto lapsenlapsille lähellä. 

 Kävelytietä pääsee kauppaan ja bussipysäkille, matkaa  reilu 100m. 

Ikkunoista näkyvä pieni metsä on suojeltu liito-oravien kulkureittinä.

Vajaan kilometrin päässä on Peltolammin viihtyisä uimaranta.

Siitä lähtee leveät ulkoilupolut järven ympäri ja sen takana radan toisella puolella aukeaviin metsiin. Tällä hetkellä luonnonsuojelijat kamppailevat Lempäälän ja Pirkkalan välisen suuren metsäalueen puolesta, ettei sinne rakennettaisi moottoritietä. Minäkin olen allekirjoittanut adressin LemPi-metsän puolesta. Toivottavasti tämä kaikille Tampereen seudun asukkaille sopiva virkistysalue ja luonnonmetsä säilyy! Ensi kesänä aion mennä pyöräilemään sinne Unnan kanssa!

Onhan tämä aikalailla erilainen kuin minun aiemmat kotini. Otan mieluusti  haasteen vastaan tehdä tästä minun näköiseni. Katsotaan, miten Maatiaismuori sopeutuu betoniseinien sisälle! 

Se on moro!

P.S. Kuviani löytää enemmän instagramista käyttäjänimellä kirstihassinen.Mutta lupaan kertoa tännekin muuton edistymisestä ja sopeutumisestani Tampereelle.

Lakkalassa jokainen päivä on luonnon päivä

Kainuunharmaat tärkeässä kesätyössään  Kolin Lakkalassa. 

Lakkala on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema Kolin kansallispuistossa.  Herajärven vanhan tilan rantaniittyjen peltoja hoitaa t:mi Satuhaka laiduneläinten avulla. Tänä vuonna töissä on ollut lampaat, mutta myös hevosia ja nautoja käytetään. Kesäisin Metsähallitus myy Lakkalaan suosittuja paimenviikkoja.  Paimenet huolehtivat aina viikon verran vuorollaan lampaista. Lähinnä tehtävinä on lampaiden laskeminen, kivennäisten jako, rapsuttelu ja iltaisin niiden siirtäminen laitumien sisällä olevaan turvalliseen petoaitaan. Kansallispuiston aluella liikkuu paljon ahmoja, susia ja karhuja ja näin pyritään takaamaan lampaiden turvallisuus. 

Nämä maisemat olisivat kasvaneet umpeen ja köyhtyneet ilman ihmisten ja lampaiden huolenpitoa. Toivotaan, että tämä hieno toiminta jatkuu, koska oikein järjestettynä siitä hyötyvät kaikki: luonto ja sen monimuotoisuus, maisema, laiduneläimet, matkailu, Metsähallitus ja laidunyrittäjät. Huolissani olen lukenut, miten ELY-keskuksien byrokratian rattaat meinaavat laittaa laidunyrittäjät ahtaalle tukimaksuja epäämällä ja sovittuja laidunsopimuksia purkamalla. 

Pidetään huolta luonnosta niin se pitää huolta meistä. Sain viettää elokuun lopulla voimaannuttavan viikon Lakkalassa luonnon rauhassa ja lampaiden hellässä hoivassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja elämäni uusia kuvioita. Intohimo luontoon, valokuvaamiseen ja maatiaisiin pitää minut edelleenkin liikkeellä, vaikka korona ja muut vaivat yrittävätkin laittaa kiviä kenkiin. 

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Rintasenvaara, Kolin viimeinen huippu vaarassa

Onko suomalaisilla varaa menettää näitä maisemia?

Kolin vaarat kuvattuna Akalta pohjoiseen. Vasemmalla Sutkanvaara, keskellä Käränkä, jonka juurella asuin ja viimeisenä Rintasenvaara. Kuvassa näkyy vielä laskettelurinne valoineen. 

Itsenäisyyspäivän aamu vuonna 2012. Minulla tuli kiire pukea ja ottaa kamerat kainaloon, kun huomasin upean sumun Kolin rinteillä. Nousin Kortelahden tietä Käränkävaaran ja Rintasenvaaran välistä. 

Kerkisin Rintasenvaaralle juuri auringon nousetessa. 

Oikealla kohoaa sumupatjasta kotivaarani Käränkä.

Aamuaurinko värittää rinteen komeat hongat. 

Tein muistojen kuvaretken Kolin viimeiselle huipulle Rintasenvaaralle. Syy retkeen oli tuore uutinen Hesarissa. Siinä kerrottiin, että Lieksan kaupunki on tehnyt kaavoitussuunnitelman Rinasenvaaralle hotellia ja loma-asuntoja varten. Rintasenvaaralla toimi laskettelukeskus vuoteen 2016 asti. Rinteiden haavat näkyvät vielä kansallismaisemassa. Nyt sinne rakennettaisiin jopa kolmikerroksisia loma-asuntoja, jotka varmasti rikkoisivat maiseman. Mukana on tietysti Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, joka omistaa suuren osan rinteen maista niin kuin kohta koko Pohjois-Karjalasta. Sekä Pohjois-Karjalan ely-keskus että Suomen luonnonsuojelu­liiton Pohjois-Karjalan piiri ovat todenneet suunnitelman sijoittuvan maisemallisesti erittäin herkälle alueelle ja toteutuessaan aiheuttaisivat merkittäviä vaurioita Kolin maisemaan.

Rintasenvaara kuvattuna Pielisen jäätieltä. Pingviini on jäätien maskotti. Laskettelurinteen haavat saisi umpeen metsittämällä, mutta nyt rinteeseen uhkaa tulla 2-3 kerroksisia lomaasuntoja seitsemän korttelin verran.

Helmikuinen pakkaspäivän retki Piparin ja Mansin kanssa 2011. Unohtumattomia elämyksiä. 

Vanhojen laskettelurinteiden välissä ja etenkin niiden jälkeen jatkuu upea seikkailumetsä. Täällä voi kuvitella vaeltavan ilveksen, kenties karhunkin. 

Minun lempipaikkojani oli jylhä Käräjäkallio.

Rintasenvaaran kupeessa ovat Kuikkalampi ja Rintasenvaaranlampi. Käräjäkallio on Rintasenvaaranlammen rannalla. 

Maisema Mäkrältä. Kolmen viimeisen vaaran jono säilyy toivottavasti rikkumattomana osana kansallismaisemaa niin kuin se oli jo Eero Järnefeltin maalauksissa.

Näkkälän Unna ja Rannu 10 v

 

Unna  10 v  s. 21. 3. 2014 Enontekiön Näkkälässä, kasvattaja Marja Vanhapiha

Unna syntynyt Enontekiön Näkkälässä 21. 3. 2014,  otettiin lapinporokoirarotuun veljensä Rannun kanssa 2017, jälkeläisiä 3 pentuetta  21 pentua. Ensimmänen Neakkel-pentue 2017 isänä Korpikairan Ikirouta (Manu), Vilgesjuolgi-pentujen isä Pilvipolun Eemeli ja viimeisen pentueen Repolaisten isä Pilvipolun Helmen Arwo. Jälkeläisiä on yhdelle nartulle paljon, mutta sekä Unnassa itsessään että sille valituissa sulhasissa on mielestäni jotain tärkeää säilytettävää suvun ja paimennusominaisuuksien takia. Kaikki jälkeläiset ovat nyt aikuisia rakastettuja perhekoiria. Kodinvaihtajia ei Unnan jälkeläisissä ole.  Terveyden suhteen ei ole suuria ongelmia ollut. Pari  valitettavaa ruoka-allergiatapausta (repolaiset), yksi epäilty, ei diagnosoitu pannus-silmäsairaus ( Vilgesjuolgi).  Lieviä selkämuutoksia on periytynyt osalle pentuja ja mahdolllisesti yksi Neakkel-pentu oireilee niiden takia. Kivesvikaisuutta Unna varmasti jossain määrin periyttää.  Lonkkaindeksi Unnalla on tällä hetkellä 108.

Toista polveakin on Unnalle jo syntynyt Pilvipolun Virggo Vilgesjuolgin Pilvipolun Arboretum-pentueessa sekä Pilvipolun Neakkel-Ránnelle Kittilään Maija Korhosen kasvattamana.

Porokoirat ovat  vieneet minut monta kertaa Lapin maisemiin. Kevään 2014 kaksi retkeä olivat erityisen antoisia. Yksi "syyllinen" niihin on porokoirakasvattaja Marja Vanhapiha Näkkälästä. Nyt 10 vuoden kuluttua on mukava tarkastella, mitä noista ikimuistoisista matkoista seurasi. 

Iltahämyn Pajulintu

Kuulin, että Hettaan Zinaidan kenneliin on syntynyt Iltahämyn Pajulinnulle eli Tsierggikselle pentuja. Päätin hankkia pentueesta sijoitusnartun, koska  emän isä oli kantanarttuni Cikkin pojan Pilvipolun Ontrein tyttö. Tämä linja ei ollut jatkanut sukua. Tsierggis itse oli työkoira ja isä oli Marja Vanhapihan  kasvatti. Niinpä läksimme iloiselle pennunhakumatkalle ystävieni Maritan ja Sannan sekä hänen poikansa kanssa. Pennun sijoituskoti olisi Sannan luona. 

Zinaidan Luna täytti 10 v 21. 1, 2014. Onnittelut pirteälle Lunalle! Luna synnytti Pilvipolun  Täydenkuun karhunpennut -pentueen kesällä 2018 Kolin Kortelahdessa. Isänä on Poropeukolon Sokeri-Jussi. Tästä suku on jatkunut jo toiseen polveen Pilvipolun Metsän Kultarinnan eli Valman Merisää-pentueena. Samoin Pilvipolun Metsänaikapoika eli Otso on juuri tullut isäksi. Pennut syntyivät Lumoturkin kennelissä. 

Lunan isä Remu hyväksyttiin 2014 rotuun ja sen myötä myös Zinaidan Luna ja sen sisarukset. Sukua on Lunan lisäksi jatkanut Zinaidan Taika. 

Remun omistaja Inkeri Väystäjä kertoi Remun emästä Nastista Näkkälässä. Kiinnostukseni heräsi ja niinpä matkasimme kohti Norjan rajaa Näkkälään. 

Ihastuin Nastiin ja varasin Marjalta alustavasti pennun, koska Nasti oli ihan viimeisillään raskaana. 

Pentueen isä oli Iisko-Matti Näkkäläjärven porokoira  Musti, jonka emä on Sunna,  Tuomas Näkkäläjärven hyvä porokoira. Sunnan suku menee Kittilään Juha Vainion kasvatteihin.  

Kuvassa Sunna ( oik.) poikansa kanssa.  Sunna on myös Nastin emä, joten tulevien pentujen takana on melko vahva sukusiitos, mutta onneksi ei ole ilmennyt myöhemmin mitään vakavia perinnöllisiä sairauksia. 

Mustin isän Moskun suku onkin omien kyselyideni jälkeen selvinnyt pitemmälle. Yllätyksekseni huomasin, että pentujen isänisä Mosku onkin suomenlapinkoira, jonka isälinja on omaa paimensukuisen lapinkoiran kasvatutustyötäni. Myös emälinjassa suurin osa on paimensukuisia. Mosku on oikealta nimeltään Huuraukko, jonka isä on Pilvipolun Kerkkä. Kerkkä on taas Irenen tyttären Pilvipolun Tiukun poika. Enpä pane ollenkaan pahakseni, että nämä hyvien paimensukuisten geenit on saatu myös lapinporokoirien puolelle. Niiden perimähän on saamelaisalueen  pitkäkarvaisissa porokoirissa. 

Unnan emä Nasti. Nastilla on paljon jälkeläisiä porotyössä. Rotuun on otettu myös Unnan täysveli Rannu sekä  sisarpuolet Remu ja Tilhku , joilla on myös  jälkeläisiä. Nastin emä oli siis Sunna, jonka suku on selvitetty yllä. Nasti täytti talvella 15 v. 

Nastin isä on Antti Näkkäläjärven porokoira Guuge, jonka kasvattaja on Matti Proksi Syväjärveltä. Guugen isä on Proksin Skierri.

Matkustimme taas toukokuun puolessa välissä Näkklään. Tällä kertaa  kyytinaisena oli ystäväni Tiina. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli ottaa tällä kertaa uros, mutta sitten pikkuisin tyttöpentu tuntui omalta. Se oli jo saanut kokonsa takia nimekseen Unna. 

Tiina valitsi Rannun, joka oli hyvin luoksetuleva. 

En enää muista, oliko alunperin tarkoitus, että Tiinakin ottaa pennun, mutta niin siinä vain kävi. Ja onneksi ottivat, sillä sopivampaa kaveria ei maatilalle ja perhekotiin voisi toivoa. 

Rannulla on 2 pentuetta lapinporokoirissa ja lisäksi luvaton määrä rakkauslapsia. Pilvipoluille Rannu teki pennut Pilvipolun Mansin kanssa. Nämä jo kohta yhdeksänvuotiaat Velho-pojat ovat minun suuri ilonaiheeni. Hienoja poikia kaikki! 

Unnan viimeiset leikit äiskän, enon ja pentusisarusten kanssa. 

Ja niin alkoi pitkä matka 

vähän kesäisempiin maisemiin Kolin Kortelahteen. 

Unna solahti nopeasti Kortelahden väen joukkoon. Jo toisena päivänä se harjoitteli kanapaimennusta. 

Piparikin ehti kasvattaa Unnaa vähän aikaa. 

Mansin kanssa yhteiseloa kesti 10 vuotta. Mansi ja Unna olivat hieno parivaljakko. Vaikka ikäeroa oli vain 2 vuotta, niillä ei koskaan ollut kärhämää keskenään. 

Toukokuussa viemme Unnnan kanssa Mansin tuhkat Kolille koirien lempisuolle. 

Porokoirina toimii 4 Unnan poikaa ja lammastilalla 1  tyttö. Poropaimennusharjoituksissa olen nähnyt 13 jälkeläistä 21:sta ja kaikki ovat osoittaneet hyviä paimennusominaisuuksia. Kuvassa Pilvipolun Neakkel-Ránne, joka on porokoirana Kittilässä. 

Pilvipolu Háldi Vilgesjuolgi toimii apuna pienen lammaskatraan hoidossa. Háldi on myös innokas poropaimen. 

Yläkuvassa Rannu ja alakuvassa Unna poropaimennusharjoituksissa.

kuva Terhi Honkonen

Pilvipolun koirat eivät loista näyttelykehissä, mutta poroaidassa olen saanut olla monta kertaa ylpeä kasvateisitani. 

Kiitokset Marjalle ja muille porokoirien kasvattajille, joilta olemme saaneet hienon perinnön vaalittavaksi!

3 vuotta myöhemmin Unna ja Rannu sukuloimassa Näkkälässä