Päivitin Käsivarren vaelluksen elokuun lopulta vuonna 2011. Tämä suakkuna oli vanhassa blogissani vuodatus.netistä, josta kuvat hävisivät. Tämä on viimeisin kunnon vaellukseni. Haaveena on taas heittää rinkka selkään.
Paasto on sujunut hyvin. Nyt on neljäs päivä menossa ja olen päässyt myös kahvista eroon.
Kolme naista Anne, Sirpa ja Kirsti sekä yksi lapinkoira Mökö lähtivät reippaasti Kilpisjärveltä Käsivarren tuntureille kohti Haltia. Päämäärmme oli tunturissa vaeltaminen nauttien maisemasta, hiljaisuudesta ja irtiotosta arjesta. Haltin huipulle pyrimme, jos sää sallii ja kunto kestää.
Cahkaljärveen kuvastuva Saana näkyi takanamme koko ensimmäisen päivän kivikkoista Kalottireittiä kulkiessamme.
Illalla saavuimme Saarijärven kämpälle.
Tässä maiseman valotulituksessa matkan vaivat ja kipeät reisilihakset unohtuivat.
Poroja vaelsi suurina laumoina vastaamme.
Välillä polku oli melkoista kivilouhikkoa.
Kuonjarjoen kämpälle saapuessani reisi- ja pakaralihakseni olivat niin kipeät, että ihmettelin, miten seuraavana päivänä kävelen. Uinti kylmässä joessa on paras konsti jomotukseen. Porot seurasivat pulikointiani.
Sirpan kokkaama kanarisotto maistui niinkuin kaikki muutkin ruuat. Ruokaillessamme seurasimme ikkunasta porojen ohimarssia.
Seuraavana aamuna olinkin reippaana jatkamassa matkaa. Rinkan ja kameralaukun painoon alkoi tottua ja lihakset olivat vertyneet.
Kivikkojen välillä oli myös kauniita jokilaaksoja.
Meekon pahta etualalla. Halti siintää taivaanrannassa Ridnicohkkan vasemmalla puolen.
Saivaara ja huoltoreitillä kiertävä helikopteri.
Meekon maja ja uupunut vaeltaja.
Ilta Meekon majalla.
Tapani mukaan heräsin varhain aamulla. ja aina se palkitsee. Meekon putous.
.
Taustalla Saivaara.
Seuraavana päivänä vaelsimme hieman kosteassa säässä Pihtsusjärven kämpälle
Minä ja Sirpa lepäilimme seuraavan aamupäivän kämpällä ja keräsimme voimia loppurutistusta varten, Anne kipaisi Haltin huipulla.
Ylitimme Vuomakasjoen ja yövyimme poliisien kämpän pihalla teltoissa.
Vuomakasjoki
Aamu ei oikein valjennut, vaan oli harmaata ja sateista. Urttashotelli tarjosi virkistävän taukopaikan.
Viimeisen yön vietimme Lossun kämpällä porot seuranamme.
Viimeinen rutistus Norjan puolella odottavalle taksille.
Olipa kiva pitkästä aikaa vaeltaa uudestaan kuvissa tuo meijän reissu:)
VastaaPoistaTsemppiä paastoon!
Kanakirjan julkaisua kovasti täällä jo ootellaan..
Aurinkoista kevättä tykkylumisilta lumikenkäreiteiltä tunturien kupeesta!
Itse haaveilen kovasti tuosta reitistä, pelottaa vain, ettei oma fysiikka anna lupaa lähteä yrittämään. Kuinka hyvää kuntoa tuo vaatii ja kuinkas pitkä tuo reitti kokonaisuudessaan on? Onko siellä merkitty polku vai pitääkö ihan itse suunnistaa?
VastaaPoistaNiin kauniita kuvia, muistin taas itsekin, miksi niin Lappia rakastan :)
Me teimme tuommoisia 12-lähes 20 km päivämatkoja. Kaikkiaan kilometrejä kertyi varmaan noin 80. Haltille asti on selvä reitti, mutta jos haluaa siitä jatkaa Norjan puolelle, vaatii kartanlukutaitoa. Kunto pitää olla kohtuullinen, koska reitti on melko kivikkoinen. Nousut ja laskut eivät ole ongelma, mutta etenkin sateisella säällä kivikkoinen polku rinkan kanssa on vaativa. Vaellussauvat ovat tarpeen.
PoistaMahtavia kuvia! Kilpisjärveläisenä häpeän tunnustaa, etten ole kertaakaan kävellyt Kilpisjärvi-Halti-reittiä, mutta Haltin olen kyllä valloittanut useitakin kertoja päiväretkenä Norjan Guolasjärven kautta. Aikamoinen urakka sekin, varsinkin jos sattuu sade ja umpisumu. Miten koiraseuralaisenne selvitti Haltin kivikkoiset nousut ja laskut? Haluaisin vaeltaa Kilpisjärvi-Halti-Guolas-reitin samojedini kanssa. Yövyittekö autiotuvissa vai teltoissa? Näyttää, että vaelsitte myöhään syyskesällä. Elokuun lopulla?
VastaaPoistaMökö-koiralla ei ollut vaikeuksia. Sillä oli hyvä kunto ja sehän oli esiisiensä mailla, joten liikkuminen siinä maastossa on sille luontaista. Meillä oli teltta mukana, mutta Sirpan kanssa yövyimme autiotuvissa tai varauskämpissä ja vain yhden yön teltassa. Anne yöpyi Mökön kanssa teltassa, koska koiria ei saa tuoda kämppiin.
Poista