torstai 27. helmikuuta 2014
Maatiaismuorin kanakirja kohta kaupoissa
Tänään posti toi minulle lämpimäisiä. Ystävällinen postimies kantoi paketin kotiovelle asti. Taisi arvata, että oli kovasti odotettu paketti.
Oli aihetta juhlaan. Ystäväni Tarja oli sopivasti tuonut tuliaisiksi ranskalaista kukkopunaviiniä. Joimme maljan kanakirjani menestykseksi. Kiitos Tarjalle ja muille kannustuksesta tämän urakan loppuun saamiseksi.
Ennekaikkea kiitos teille kauniit kanaset ja Yrjö-kukko, parhaat inspiroijani! Juhlan kunniaksi kanat ja Yrjö pääsivät pihalle nauttimaan keväisestä päivästä.
Nyt voi vähän tuulettaa, sekä emäntä että kanat.
Maaliskuun alusta kanat saavat ulkoilla vain tarhassa johtuen varotoimenpiteistä lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Tästä ja kaikesta muusta kanojen hankkimiseen ja hoitamiseen liittyvästä kerrotaan kirjassani. Tärkein tavoite on turvata kanoille onnellinen, lajinmukainen elämä.
Kirjaa voi tilata Adlibriksen nettikirjakaupasta maaliskuun alkupuolelta lähtien Omat kanat, omat munat
Minulle tulee myös pieni erä kirjaa myytäväksi kirjoittajahintaan 22, 00 e. Nämä kirjat myyn mieluiten suoraan kotoa. Mutta jos et pääse käymään, voin lähettää postissakin. Silloin hintaan lisätään postikulut. Otan mielelläni vastaan myös palautetta kirjasta.
Minuun voi ottaa yhteytta sähköpostilla kirsti.hassinen (at) suakkuna.net
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lämpimät onnittelut tästä saavutuksesta!
VastaaPoistaYleensä lainaan kirjat kirjastosta, mutta tämä on kyllä sellainen kirja, jonka haluan ihan omaksi. Tärkeä kirja vastaisen varalle, koska maallemuuttomme jälkeen kanala on mansikkamaan ohella niitä ensimmäisiä asioita, jotka haluaisin saada järjestykseen. Arvokkaan tiedon lisäksi odotan innolla myös kirjan kuvitusta, koska arvaan sen olevan samaa "hengästyttävää" tasoa, mitä olemme blogeissasi vuosien mittaan saaneet nähdä.
Voi hyvin ja toivotaan kirjalle suurta menestystä.
Sylintäydeltä onnea urakan valmistumisesta.
VastaaPoistaTää kirja ois todella tarpeellinen kaikille jotka on hankkimassa "sunnuntaikanoja".
Tahtosin minäkin kirjan, jos sitten joskus ois kanojen vuoro rikastuttaa elämäämme (laitan sulle s-postia).
Tänään sain taas hersyvät naurut navetalla nuihen lapinlehmien kanssa: mikä viisaus - mikä oivallus - on ne sellasia rakkaita toheltajia.
Onnittelut, tällaista kirjaa me olemme kanaharrastajat kaivanneetkin!
VastaaPoistaOnnea saavutuksesta! Kuvat ainakin näyttävät niin upeilta, että ihan niidenkin takia tekee mieli hankkia kirja. Kanalaa en ehkä enää perusta näillä ikävu
VastaaPoistaosilla, vaikka omat munat varmasi olis herkkua.
Kiitokset kaikille ystävällisistä kommenteista. Minun sähköpostilaatikkoni täyttyi eilen niin, että se meni jumiin. Sain sen nyt aamulla tyhjennettyä, mutta saatoin menettää eilen lähetettyjä viestejä. Joten kannattaa laittaa uudelleen, jos ei kuulu vastausta.
VastaaPoistaOnnittelut Kirsti!
VastaaPoistaLoistavaa tomintaa Kirsti! Ehdottomasti hankintalistalla kirjasi :D
VastaaPoistaOnnea hurjasti, tämän kirjan kyllä hankin, kanat ovat olleet suunnitelmissa jo monta vuotta!
VastaaPoistaOnnea, tämä tuli kuin tilauksesta; meille tulee ensimmäiset kanat maaliskuussa!
VastaaPoistaOnnittelut kirjasta! Tilasin sen jo viime viikolla omasta kirjakaupastani. Vanha piharakennukseni täytyy purkaa koska se muutoin kaatuu itsekseen seuraavalla tuulella. Uuden vajan paikka on jo raivattu ja kunhan maa sulaa, niin rakentaminen alkaa. Uuden vajan päätyyn tulee vihdoin myös se ikioma kanala!
VastaaPoistaMukava kuulla, että kanakirja tulee tarpeeseen. Siinä käsitellään kanalan rakentamista monelta kantilta ja mukana on myös pihakanalan piirustukset.
VastaaPoistaTänään tuli 25 kirjan paketti. Nopeaa toimintaa. Yritän päästä huomenna postiin ja laittaa kirjoja tulemaan niitä ekana tilanneille.
VastaaPoista